Ei mitään mulle

Sadekausi on täällä kai ihan virallisesti ohi, koska viimeisen viikon ajan aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta, ja kosteusprosenttikin on pudonnut vähän päälle kolmeenkymmeneen. Lämpötilat liikkuvat päivisin 30-33 asteessa, ja vaikka lämpötila laskee yöllä hieman alle kahdenkymmenen, minua ei haittaisi yhtään, vaikka olisi viileämpääkin. Sadekauden loppuminen näkyy täällä muun muassa niin, että erilaisia ulkoilmatapahtumia alkaa taas olla enemmän, kun ei ole pelkoa sateesta.

Viime viikonloppuna tarjolla olisi ollut useampikin kiinnostava tapahtuma, mutta päädyimme lopulta Arogya-messuille, jossa esiteltiin Intian terveysministeriön Ayush-osastoa. Luontaislääketieteen Ayush-osasto perustettiin vuonna 1995 erotukseksi modernista lääketieteestä, ja sen tutkimus- ja kehitystyön kohteena ovat ikivanhat lääketieteet ayurveda, unani ja siddha; hoitomuodot naturopatia ja homeopatia sekä jooga. Arogya-messuilla näytteillä olivat nämä kaikki terveysjärjestelmät.

Intiassa messuille mennään aina punaista mattoa pitkin, eikä tämäkään tapahtuma ollut poikkeus.

Tapahtuma oli vetänyt paikalle minusta yllättävän paljon väkeä, sillä alueella oli ajoittain jopa ruuhkaista, vaikka olimme paikalla kaikkein kuumimpaan aikaan alkuiltapäivästä.  Ihmiset keräsivät esittelypöydiltä kaikenlaisia lippuja ja lappuja ihan hulluina mukaan katsomatta edes, mitä ne olivat. Olihan niitä kuitenkin otettava, kun kerran ilmaiseksi sai!

Mikäs lappu se tämä on... No ihan sama, otetaan mukaan!

Ayurveda-lääkkeet tekivät nekin hyvin kauppansa, ja ihmiset tutkivat erilaisia jauhepusseja ja -purnukoita innokkaasti.

Minun täytyy tunnustaa, että olen niin länsimaisen lääketieteen aivopesemä, että olen aika epäileväinen vaihtoehtoisten hoitomuotojen suhteen. Pitäisi ehkä yrittää innostua asiasta enemmänkin, sillä täällä jos missä olisi ayurveda-tuotteita ja tietoutta saatavilla! Vielä ainakaan en kuitenkaan jaksanut kiinnostua purkkien ja pussien sisällöstä, vaan jauheet, siemenet ja muut vastaavat näyttivät minusta lähinnä epäilyttäviltä. Asiaa ei yhtään auttanut ukkelin kyynisyys: "noita kun syö, niin maksa pimahtaa", hän totesi.

Kerran olen saanut ayurveda-lääkkeestä avunkin, mutta toisella kerralla toisesta lääkkeestä ei ollut mitään hyötyä. Minulla oli tuolloin ien kipeä, ja kas kummaa, anopilta löytyi purkki ruskeaa jauhetta (kuvassa), joka oli juuri tällaisia vaivoja varten. (Vaikka minulla olisi pikkuvarpaan kynsi kipeä, niin anopilla olisi varmasti siihenkin vaivaan tarkoitettua lääkettä!) Jauhetta piti tunkea ikenen ja posken väliin, ja sitä piti pitää siellä viisitoista minuuttia, minkä jälkeen se piti huuhdella vedellä pois. Jauhe oli ihan kamalan makuista - eikä se edes auttanut.

Kaikesta huolimatta messuilta löytyi jotakin, joka kiinnosti pikkuisen minuakin. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan mistään unanista ja siddhasta, ja oli ihan mielenkiintoista lueskella ohjetauluja siitä, millainen on niiden oppien mukainen terve elämä.

Siddhan terveysoppeja (kuva suurenee klikkaamalla).

Siddhan opeissa pisti silmään muutama asia. Juureksia ei saisi - jamssia lukuun ottamatta - syödä ollenkaan. Edellisenä päivänä valmistettua ruokaa ei saisi sitäkään syödä. Päiväsaikaan ei saisi koskaan nukkua, eikä mitään luonnollista tarvetta tukahduttaa. Pitäisi harrastaa terveellisiä seksiakteja, ja karvat pitäisi ajaa viikoittain. Puun varjon alla tai palavan lampun lähellä ei saisi nukkua. Nämä vielä käsitin, mutta ymmärrykseni loppui kohdassa, jossa luki: "never smell fragrance during midnight". Mitähän tämä mahtaa tarkoittaa? Että keskellä yötä ei saa haistella parfyymeja? Kuka nyt muutenkaan sellaista harrastaa?

Terveellinen elämäntyyli unanin mukaan.

Unanin opit olivat sellaisia kultaisen keskitien oppeja, että ne pystyy käsittämään ihan maalaisjärjelläkin. Ei saa juoda liian kuumaa tai kylmää vettä, pitää välttää mausteisia, rasvaisia ja suolaisia ruokia, pitää syödä säännöllisesti eikä saa syödä liikaa - ja plaa plaa plaa.

Myös ayurveda-osasto, jossa esiteltiin terveysvaikutteisia kasveja, oli aika kiinnostava.

Taulukko siitä, mikä kasvi auttaa mihinkin vaivaan.

Kaikkein mielenkiintoisin osasto oli kuitenkin Intian kahvilautakunnan osasto, josta sai ostaa kupposellisen kahvia. Osastolla taidettiin mainostaa myös kahvin terveysvaikutuksia, mutta en minä niitä kauheasti lueskellut, kun kahvin terveysvaikutukset ovat tulleet tutuiksi muutenkin.

Setä pumppasi kahvia termoksesta.

Kahvi oli vähän kummallisen makuista, mutta ei se kyllä paljon mitään maksanutkaan.

Erilaisia kahvipapujakin oli esitteillä.

Ulkona myytiin terveysvaikutteisia kasveja.

Monivitamiinikasvi, mielenkiintoista.

Ulkona oli myös intialaisissa tapahtumissa pakollinen food court, josta saattoi ostaa syötävää.

Terveyttäänkin olisi voinut käydä testauttamassa verhojen takana pienissä huoneissa. En tiedä, mitä huoneissa tarkalleen ottaen testattiin, mutta kovasti se näytti ihmisiä kiinnostavan.

Huomenna minulla on tiedossa hieman erilaista ajankulua, kun anopilla on lounaskutsut, kitty-party. Anoppi kuulu kahdentoista kotirouvan ryhmään, joka kokoontuu aina kerran kuussa jonkun jäsenen kotiin syömään ja juttelemaan (juoruamaan?). Huomenna on anopin vuoro valmistaa lounas, ja hän on tilannut minut aamusta alkaen apuvoimaksi keittiöön. Intialaisilla pitää olla pöydässä aina miljoona ruokalajia, joiden valmistuksessa - etenkin vihannesten pilkkomisessa - on hirveä homma, joten ylimääräisestä käsiparista on paljon apua.

Minä kuvittelin, että voisin häipyä ruokien valmistuttua vähin äänin paikalta, koska eiväthän ne minun juhlani ole vaan anopin. Anoppi kuitenkin sanoi, että minun täytyy ainakin näyttäytyä naisille - rouvat kuulemma haluavat nähdä suomalaisen miniän. Anoppi muistutti minua myös siitä, että korvakorut ja kaulakoru olisi hyvä muistaa laittaa. Intialaisilla naisilla kun pitää olla koruja päästä varpaisiin (kirjaimellisesti!), ja korutonta naista pidetään kovin alastoman näköisenä. Minä taas en koruista juurikaan välitä, ja siksi ennen juhlia tai muita vastaavia anoppi muistuttaa minua aina laittamaan korut. Kaiken lisäksi tykkään käyttää jotain parin euron rihkamakoruja, koska värikkäät korut näyttävät minusta paljon kivemmilta kuin kultakorut. Anopilla onkin ollut hieman totuttelemista korumaakuuni. Kerran hän jopa sai minut suostutelluksi kultakauppaan, jotta hän saisi ostaa minulle kunnon korvakorut ja riipuksen - mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina!