Peruspiknikki

Suomessa oleskelu on venähtänyt pidemmäksi kuin oli alun perin tarkoituskaan, mutta kohta on loma lopuillaan, sillä lähden Intiaan taas reilun viikon päästä. Nyt täytyy kuitenkin yrittää vielä nauttia kesän viimeisistä rippeistä, rauhallisesta elämästä ja mukavista lenkkeilykeleistä.

Äitikin kerkesi pääkaupunkiseudulle vielä muutamaksi päiväksi, ja päätin käyttää äiskänkin Lauttasaaressa paikoissa, jotka olin löytänyt aiemmin vahingossa kesällä geokätköjä etsiessäni. Arvelin, että äitikin tykkäisi näistä paikoista.

Myllykalliolta löytyi sotarompetta, jota en ollut aiemmalla käynnilläni edes nähnyt.

Tykin käyttötarkoituksen voin kyllä kuvitella, mutta noiden pyöreiden pömpeleiden en. Ehkä ukot ovat piilotelleet sodan aikana niissä pyssyt tanassa? 

Kelopuita oli paljon, ja yksi leppiskin lensi kameraan.

Ilma oli ihan kummallinen - meren ja taivaan rajaa ei oikein erottanut, kun ilma oli tässä vaiheessa päivää vielä jotenkin kummallisen samea.

Minua harmittaa, kun kameraani on ilmestynyt jokin viiru, enkä tiedä, missä kohtaa kameraa se oikein on. Viiru näkyy vaaleammissa kuvissa (tuossa kuvassa se näkyy puiden yläpuolella keskellä). Olen yrittänyt puhdistaa linssiä, mutta se ei ole auttanut mitään, joten kameran sisällä täytyy olla jokin roska tai vastaava. Höh.

Myllykalliolta läksimme alas meren rantaan nauttimaan piknikkiä ja loikoilemaan auringossa, joka oli ilmestynyt pilvien takaa.

Seurailimme lintuperheen touhuja: emo (vai isäkö se oli?) pyydysti kalaa, ja lapset uiskentelivat perässä nälkäisinä piipittäen.

Välillä saalis näytti kyllä ihan kummalliselta. Mitä ihmettä emo sai saaliikseen?

Piknikin jälkeen läksimme ajelemaan päämäärättömästi jonnekin, kun ei huvittanut vielä mennä kotiin, ja kahvihammastakin kolotti. Ajelimme kohti Helsingin keskustaa, ja sitten muistin, että en ole pitkään aikaan käynyt Talvipuutarhassa. Siellä olisi varmasti kahvilakin!

Pahaksi onneksemme tulimme puutarhaan vain vähän ennen sulkemisaikaa, joten kierros meni melkoisella pikajuoksulla. Paikka oli kuitenkin tosi upea, joten nopeakin kierros oli parempi kuin ei mitään.

 

 Ja sitten taas näitä kasvikuvia.

Lihansyöjäkasvi. Teki mieli tökkiä tätä sormella, mutta äiti kielsi.

Täpläpiispanhattu-niminen kaktus. En ole kyllä koskaan nähnyt näin omituisen näköistä kaktusta!

Kahviakin saimme, herttaisessa pihakahvilassa.

Talvipuutarhakäynnin jälkeen piti päästä kiipeilemään puutarhan viereisille kallioille, jos sieltä vaikka näkyisi jotain mielenkiintoista. Eihän sieltä mitään maisemia näkynyt, mutta Olympiastadionin torni sieltä näkyi. Kun näin, että ylhäällä tornissa oli ihmisiä, rupesin mankumaan äidiltä, että eikö mekin voitaisi käydä ylhäällä tornissa, kun en ole koskaan ennen siellä käynyt. Pienen mankumisen jälkeen äiti suostui, kun olin ensin googlettanut puhelimella, että torniin ei tarvitsisi kävellä, vaan sinne mentäisiin hissillä.

Lippuja myyvältä vahtimestarilta kuulimme, että torniin ei edes pääsisi portaita pitkin lainkaan, koska portaat oli suljettu. Joku oli kuulemma aikoinaan hypännyt tornista benji-hypyn - ilman köyttä - ja kyseisen tapauksen jälkeen portaat oli suljettu. 

Ajelimme hissillä yhdenteentoista kerrokseen, minkä jälkeen piti vielä kavuta portaat yhden kerroksen verran, jotta pääsimme näköalatasanteelle.

 Sitten silmiemme eteen aukesivatkin hienot näkymät.

 

 

Pasilan yllä ukkosti.

Nyt nautimme viiniä, ja kohta menevät uuniin valkosipulivoipatongit.