Kesäpukeutumista ja epäluuloisia viranomaisia

Voi miten surkea kesä Suomessa - tai ainakin siellä päin, missä minä olen kulloinkin ollut - on ollutkaan. Ainoastaan parina kolmena päivänä on tainnut olla sitä kuuluisaa hellettä. Viime viikonloppuna kävelimme ukkelin kanssa Eiran rannassa, kun oli muka niin ihana auringonpaiste. Meren rannassa kävi ihan hirveän kylmä tuuli, ja kun erehdyimme vielä ostamaan irtojäätelöt, olin loppujen lopuksi aivan jäässä ja kananlihalla. Ei enää ikinä lyhythihaista paitaa päälle, jos lämpötila on alle 25 astetta!

Tämä meteorologi ennustaisi, että kohta sataa.

Jep, oikeassa olin.

Sadetta on tänä kesänä saatu, ja mustikat ovat nyt kuulemma erityisen isoja. Olemme menossa ukkelin kanssa parin päivän päästä taas Itä-Suomeen, ja ajattelin poimia äitylille niin paljon mustikoita kuin vain jaksan ja viitsin. Semmoinen kahvikupillinen olisi siis ehkä realistinen tavoite.

Kävimme taas myös Lohjalla ja siellä muun muassa lempikahvilassamme Kahvitupa Nina Mariassa. (Olen kirjoitellut kahvilasta aiemmin täällä.) Olen tarkkaillut viime aikoina suomalaista kesäpukeutumista ja tehnyt selviä johtopäätöksiä siitä, millainen pukeutuminen on kesällä Suomessa in.

Tässä näemme hyvin tyypillisen suomalaisen miehen kesälookin: rentoon kesäkokonaisuuteen kuuluvat musta lippalakki, jossa on jonkin firman slogan; hillityn värinen t-paita, jonka rinnuksissa on hassu kuva; löysät polvimittaiset shortsit, joiden taskuihin saa upotettua näppärästi lompakon, kännykän, avaimet ja pullonavaajan; sekä vaimon Prismasta vitosella ostamat jäljitelmä-crocksit, jotka saavat olla mieluusti eriväriset kuin kaikki muut asusteet. Mukavuus ennen kaikkea.

Joku ehkä muistaa, kun kirjoittelin aiemmin intialaisten ongelmista käyttää liukuportaita. Kommenttiosuudessa tuli silloin ilmi, että jossakin päin maailmaa crocksien käyttö on liukuportaissa kielletty. Tämä tuli mieleeni, kun näin eilen Iltalehdessä uutisen, että liukuportaat söivät pojan kengän kauppakeskus Isossa Omenassa.

Liukuportaat veivät pojan crocksista ison palasen! Kuva: Iltalehti.

Yritin perehdyttää ukkelia Lohjalla geokätköilyyn, ja etsin kahta kätköä - tuloksetta - yhteensä varmaan puoli tuntia. Ukkeli ei tajunnut koko kätköilyn ideaa ollenkaan, ja minua alkoi suututtaa koko kätköily niin, että en varmasti enää ikinä yritä etsiä yhtään kätköä! Ihan tyhmää puuhaa.

Näin yhdessä terveyskeskuksessa hauskoja avaimenperiä. Onkohan näiden tarkoituksena estää avainten katoaminen vai edistää sitä? Ovathan nuo isokokoisia, mutta luulisi tuommoisilla keittiövälineillä olevan paljon enemmän käyttöä kuin niillä tavan muoviläpysköillä, joissa on numerot. Vielä kun nuo kaikki olisivat erilaisia, niin joku saisi siitä mukaansa koko setin!

Uusi passikin pitäisi hakea, ja sen jälkeen pitäisi vielä saada Intian suurlähetystöstä PIO-korttiin jonkinmoinen todistus uudesta passista. En ole voinut hoidella tätäkään hommaa ajoissa, joten nyt saan jännittää, kuinka kauan dokumenttien saamisessa menee. Lentolippua en uskalla varata, ennen kuin molemmat dokumentit ovat tukevasti käsissäni, joten en tiedä, ehdinkö ukkelin kanssa samaan matkaan. Kun tulin nyt kesäkuussa yksinäni Intiasta Suomeen, lentokentän immigration-viranomainen rupesi ensimmäistä kertaa oikein tenttaamaan minua: mikä on miehesi nimi, mitä oikein teet Intiassa, mikä on teidän hääpäivänne (en meinannut ensin edes muistaa sitä, mikä oli hieman noloa) ja mikä on ammattisi. En tiedä, mistä rikoksesta minua mahdettiin epäillä, mutta tämäntyyppistä jännitystä en matkallani kaipaa, joten paperiasioiden on ainakin hyvä olla kunnossa ennen matkaa.