Me vietämme tänä vuonna sankranti-viikonloppua kaukana maaseudulla, anopin nuoremman sisaren tykönä eteläisessä Andhra Pradeshissa. En tiedä, juhliiko anopin sisar sankrantia mitenkään erityisesti, mutta vaikka ei juhlisikaan, maaseudulle on pitkästä aikaa taas kiva päästä.
Vietin seitsemän vuotta sitten ikimuistoisen sankrantin Maharashtrassa, erään teknillisen korkeakoulun kampusalueella. Anopin vanhemman sisaren mies toimi tuolloin kyseisen oppilaitoksen rehtorina, ja koska asuimme rehtorin talossa kampusalueella, pääsin näkemään, kuinka kampusalueen asuntoloissa asuvat nuoret juhlivat sankrantia.
Tytöt ja pojat asuivat eri asuntoloissa ja juhlivat myöskin omissa porukoissaan. Tyttöjen ja poikien juhlinta erosi toisistaan kuin yö ja päivä: poikien juhlinta kuului satojen metrien päähän, kun kovaääninen musiikki kaikui pitkin iltaa peltojen halki, mutta tytöt ottivat paljon rauhallisemmin. Rehtori vei minut katsomaan poikien puolelle, miten pojat sankrantia oikein juhlivat.
Valokuva ei kerro mitään... olisipa minulla ollut videokamera!
Pojat tanssivat keskellä peltoa yön pimeydessä niin villeinä, että minulla oli menossa kyllä hieman ihmettelemistä! Melkein pelotti, vaikka itse rehtori seisoi vieressäni.
Tyttöjen asuntolaan ja tyttöjen juhlintaan kävin tutustumassa rehtorin vaimon eli anopin sisaren kanssa. Tyttöjen juhlinta oli huomattavasti maltillisempaa; he eivät edes tanssineet, vaan he seisoivat vain rauhallisesti puoliympyrässä katselemassa palavaa nuotiota.
Sankrantina poltettavat nuotiot symboloivat epäsuotuisan ajankohdan päättymistä ja uuden alkamista: nuotio vie mukanaan epäsuotuisan ajanjakson pahuudet ja tekee tilaa uudelle. Sankrantin juhlintaan kuuluu nuotioiden lisäksi myös paljon muutakin, kuten koristeellisten kolamien piirtämistä talojen sisäänkäyntien eteen, leijojen lennätystä, uusien vaatteiden ja tavaroiden hankkimista ja herkkujen, kuten pongal-puuron syömistä. En tiedä, tuleeko omaan sankranti-viikonloppuuni kuulumaan mitään näistä, mutta uskoisin, että herkkujen syömistä ainakin. 
Ruoka hallitsee intialaisten naisten elämää muutenkin aika suuressa määrin, ja huvittuneena olen kuunnellut, kun anoppi ja hänen sisarensa ovat käyneet päivittäin puhelimitse läpi sitä, mitä minä ja ukkeli syömme ja mitä emme, ja mitä sisar aikoo meille valmistaa. Ukkeli kun joutuu olemaan vieläkin aika varovainen
ruokavalionsa kanssa chilin ja happojen suhteen. Minun kohdallani ruokavalio-ohjeita ei paljon tarvitse antaa, sillä minä syön ihan kaikkea - paitsi maksaa ja hirssijauhoista valmistettua sankati-nimistä puuroa, joka näyttää ihan raa'alta jauhelihalta. Anoppi onkin antanut tarkat ohjeet sisarelleen, mitä meille (tai lähinnä siis ukkelille) voi tarjota, ja jotakin keittoa, maalaiskanaa ja dosaa kuuluisi ainakin olevan tulossa. 
Anopin sisaren maatilalla viljellään vaikka mitä ihanuuksia, mutta tähän aikaan vuodesta siellä ei kuulemma ole juurikaan satoa. Sitruunoita ja sapota-hedelmiä sieltä saa kyllä tähänkin aikaan vuodesta, ja anoppi pakkasikin minulle kassin mukaan sitä varten, että saamme tuoda sieltä mukanamme kumpaakin lajia. Ukkeli ei voi ymmärtää tällaista vihannesten ja hedelmien kuljettelua ympäri Intiaa, joten suunnittelimme näitä puuhia anopin kanssa ukkelilta salaa, ja minä piilotin kassin visusti muiden tavaroiden alle matkalaukkuun. Siinä vaiheessa, kun ukkeli huomaa, että mukaan paluumatkalle on lähdössä myös sitruunoita ja sapotoja, on enää myöhäistä valittaa.
Ragi sankati -kuva: Rayalaseema Ruchulu.com
Kuulostaapa mielenkiintoiselta juhlalta:) Kiitos esittelystä.Sadonkorjuujuhlat ovatkin mielenkiintoisia,täällä sellainen on kesän alussa.Ja tuo hirssijuttu on tosiaankin jauhelihan näköistä! Nautippa kunnolla sadonkorjuusta ja myös sapota-hedelmistä;sellaisia tuli syötyä Venezuelassa,ja tykkäsin:)
VastaaPoistaVoi että kun siellä tapahtuu kaikkea kivaa ja pääset näkemään niin monenlaisia eri juttuja! Aivan ihanaa! Minäkin haluan! :) Mutta yäk, miltä tuo puuro näyttää. Ei maistuisi minullekaan. Mutta maksa minusta on tosi hyvää! nam!
VastaaPoistaYaelian, sapotat ovat tosi hyviä, mutta kaikki eivät niistä tykkää, kun ne ovat niin makeita, melkein kuin makeisia. Minulle ne maistuvat taas juuri siksi. :-)
VastaaPoistaLaura, no joo, joskus tapahtuu kivaa ja joskus vähemmän kivaa. Hihii, ja arvaa jouduinko syömään maksaa, kun sitä oli työnnetty minun lautaselleni, ennen kuin kerkesin sanoa ei. No ei se nyt niin pahaa ollut, mutta minulle on jäänyt trauma yhdestä hirveän paksusta ja puolikypsästä maksapihvistä, ja siksi maksa ällöttää jo ajatuksenakin. Ennen kyllä tykkäsin kovasti äitylin ohkaista maksapihvistä kermaisessa kastikkeessa. :-)