Kun omassa lapsuudessani leluvalikoima oli aika pieni, ainakin nykyajan tursuaviin leluhyllyihin verrattuna, en voi muuta kuin ihmetellä, kuinka lapset ennen oikein pärjäsivät.
Star Wars -osasto.
Järempää kalustoa, jos pikkuripellykset alkavat kyllästyttää.
Nintendo DS-osasto. Pelejä, kenties?
Minä muistan yhdestä joulusta ensimmäisen elektroniikkapelini, jonka sain joskus alaluokilla ja joka on vieläkin jossain tallessa. Siinä Mario ja Luigi lastasivat pulloja limsakoreihin, ja täydet korit piti lastata rekkaan. Se oli minusta hirveän jännittävä peli, ja voi sitä riemua, kun pääsin koko pelin läpi. Ehkä nykyajan lapset saavat samanlaisia elämyksiä nykyajan peleistä, mutta olen kyllä hieman epäileväinen. Nykyään kaikenlaiset pelit kun ovat jo niin arkipäivää, että jotenkin on vaikea uskoa, että nykyään osattaisiin enää nauttia peleistä samalla tavalla kuin ennen, jolloin ne olivat harvinaisempia.
Ukkeli ei ole koskaan ymmärtänyt jouluun liittyvää lahjojen vaihtamiskulttuuria. Intiassa massoittaista lahjojen vaihtamista ei (tietääkseni) harrasteta, ei jouluna, eikä minään muunakaan ajankohtana, ja lahjojen vaihtaminen tuntuukin miehestä lähinnä kiusalliselta. Se on saanut minutkin pohtimaan joulun tavaravyöryä hieman kriittisemmin. En yritä paasata tekopyhästi siitä, miten ihmiset tuntuvat kadottaneen joulun perimmäisen tarkoituksen, koska olen itse kadottanut sen ihan samalla tavalla. Minua hirvittää lähinnä se, miten lahjojen antamisesta ja saamisesta on tullut pakollista ja monelle joulun perimmäinen ja ainoa tarkoitus. Erityisesti ajatus kirpaisee niiden osalta, joilla ei ole varaa juhlia joulua. Onneksi on olemassa paljon erilaisia keinoja lahjoittaa rahaa vähävaraisille; antaa pieni joululahja jollekin tuntemattomalle ja saada parempi joulumieli itselleenkin. Itse olen ottanut tavakseni osallistua ainakin Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli -keräykseen, joka kestää jouluaattoon asti. Vielä ehtii siis hyvin lahjoittaa joulumieltä. :-)
Just tänään puhuttiin, että nykyajan lasten huone on kuin lelukauppa. Mun anoppi vaihtoi jokaikisen lahjan, oli se sitten vaikka mitä. Kerran pidin itse yhden kalliin villahuivin, joka ei kelvannut ja vuoden päästä hän alkoi kinua sitä takaisin, kun olikin sitten niin hieno, mutta en antanut.
VastaaPoistaMina lahinna ihmettelen miten nykyajan lapset parjaavat tuon kaiken rojun keskella ja miten se maara heihin vaikuttaa.
VastaaPoistaAllu, sitä se kyllä on! Ja hyyvä että pidit pääsi, ja huivisi. :-)
VastaaPoistaAnumorchy, sama asia tuli mullekin mieleen. Mahtaa olla lasten pää pyörällä, kun tarjolla on niin järjetön määrä kaikenlaisia virikkeitä. Eihän niillä kaikilla leluilla kerkiä edes mitenkään leikkiä. Sitäkin mietin, että millainen aikuinen lapsesta kasvaa, jos lapsi on tottunut jo pienestä asti elämään tavarapaljouden keskellä.
Kaunis ajatus tuo lahjoitus PUnaiselle Ristille:) Täällä onneksi ei ole myöskään sellaista varsinaista lahjanvaihtojuhlaa,joten säästyn sellaisesta.Etenkin joulun aikaan olen helpottunut,että sellaista ei ole.Uutena vuotena ja pääsiäisenä sen sijaan monet työpaikat antavat lahjoja työntekijöilleen.
VastaaPoistaYaelian :-) Onneksi säästyt lahjanvaihtojuhlilta; ne kun eivät ole minusta mitään kovin kivoja. Vähän keinotekoista koko touhu, ja kaupallista.
VastaaPoistaMinäkin olen säästynyt kokonaan tuollaiselta kulutusjoululta. Nykyajan lapsetkaan eivät enää tiedä mitä haluisivat tavarapaljouden keskellä, ja joulun jälkeen kaivetaan taas esiin ne pari vanhaa rakasta lelua joilla ovat jo leikkineet koko pienen ikänsä.
VastaaPoistaMuistan miten omat lapseni aina Suomessa käydessään olivat silmät ymmyrkäisinä kun pääsivät leikkimään muiden lasten leluparatiiseihin. Joskus jopa mietin saiko ne suuriakin traumoja omasta 'köyhyydestään'. Vaikka täkäläisittäin mitattuna heidänkin lastenhuoneensa oli rojua täynnä.
Sirokko, sellaiseksi tämä maailma on mennyt, kaikki on enemmän tai vähemmän kertakäyttöistä. Monet nykyajan lelut ovat (ainakin tällaisen tylsän aikuisen silmissä) juuri sellaisia, että ne jaksavat viehättää aikansa, ja sitten niihin kyllästytään.
VastaaPoistaMinullakaan ei lapsena ollut koskaan mitään hirveää lelumäärää, vaikka ihan riittävästi kylläkin, enkä kyllä muista että olisin tuntenut jääneeni mistään paitsi. Pakko on siltikin myöntää, että kavereiden leluja tuli kyllä joskus hieman kadehdittua...
Me ei olla joulua oikeastaan juhlittu perinteiseen tapaan sen jälkeen kun muutettiin tänne. Kiva kun ei tarvi juosta kaupoissa väkisillä yrittäen etsiä jotakin lahjaa kaikille. Minua ahdistaisi ihan älyttömästi! Kuten meidän blogista näitkin, ostin omat lahjat. hahaa! Ja paulille laitoin yhden keittokirjan toiveeksi :). MInulla ei ole Paulille lahjaa.. tykkään ostaa lahjoja silloin kun niitä sattuu löytymään eli ihan milloin vain ympäri vuoden. Se on kivaa.
VastaaPoistaLaura, muistankin, kun kerroit viime vuonna, että ette juhli joulua. Mekään ei juhlittu viime vuonna mitenkään, kun oltiin poissa Suomesta. Ulkomailla on kyllä ihan hirveän vaikea päästä minkäänlaiseen joulutunnelmaan! Tuntuu, että joulua saa ihan väkisin etsiä... eikä löydä sittenkään. :-(
VastaaPoistaMe ei olla ostettu ukkelin kanssa lahjoja toisillemme vuosiin, ei jouluksi tai muutenkaan. Ihanaa, kun ei ole sellaisia ”muodollisuuksia”, että pitäisi ostaa toiselle väkisin lahja, koska kalenteri sanoo niin. Voihan sitä tosiaan ostaa lahjoa halutessaan muulloinkin, silloin kun näkee jotain toiselle erityisen sattuvaa. Ja lahjoa voi muutenkin kuin tavaroilla, esim. olemalla toiselle erityisen kiltti. :-)
Lahjan voi antaa toiselle silloin kun haluaa. Silloin se tulee tunteesta ei pakosta tai traditiosta .Pakkopula ei maistu kenellekkään.
VastaaPoistaHurry harry, niinhän se on, mutta jotenkin jouluna tuntuu aina siltä, että lahjoja on pakko ostaa, tai muuten ei ole kivaa kellään. Kaupatkin varmaan osaltaan vaikuttavat pakko-ostamisen tunteeseen, kun ne alkavat kaiken jouluhössötyksen jo marraskuun alussa.
VastaaPoista