Reissunallen kapina

Kun mie kuulin, että pitää lähteä Intiaan, mie nousin parrikaadeille ja rupesin kapinoimaan. En yhtään halua lähteä Intiaan, kun elämä on siellä niin hirveen vaikeeta tämmöiselle suomalaisnallelle.

Ensinnäkään mie en voi mennä siellä ulos ollenkaan. Jäisin heti autojen alle, kun ne hullut intialaiset ajelee ihan miten sattuu. Sitten mua pelottaa ne koirat, jotka juoksentelee siellä ihan vapaina. Eikä ne ole mitään suloisia puudeleita, vaan hirviökoiria, joille mä oisin vaan yksi pieni suupala. Likaistakin Intiassa on, ja mun vaaleasta hipiästä tulisi hetkessä musta, jos menisin ovesta ulos. Siksiköhän ne intialaisetkin on niin tummia?

Syöminen on mulle Intiassa vähän haasteellista, kun siellä tungetaan sitä chiliä joka paikkaan. Oikeestaan mie kyllä tykkäisin chilistä aika paljon, mutta mie en voi syödä sitä, kun oon katsokaas algeerinen sille. Mun chili-algeeria huomattiin kerran, kun mä söin kuivattuja chilejä suoraan pussista. Sain tietenkin hirveät huudot, että eihän chilejä paljaaltaan kuulu syödä, ja jouduin kaiken päätteeksi vielä lasarettiinkin.

Se lääkäri oli kyllä varmaan joku puoskari, vaikka en mie oikeastaan edes tiedä, mitä puoskari tarkoittaa. Enhän miekään lääkärihommista mitään tiedä, mutta vähän mie ihmettelin, kun se pani mun käpälän pakettiin, vaikka mulla oli algeerinen reaktio. Onko normaalia?

Entäs sitten se pukeutuminen siellä Intiassa. Mie en kuulemma saisi juosta Intiassa ilman housuja, koska se on kuulemma intialaisten mielestä pervoa. Munkin pitäis kuulemma pukeutua jotenkin vähän konservatorisemmin, eikä mua yhtään huvittaisi. Ainakaan en haluaisi kääriytyä niihin kummallisiin kapaloihin, mitä intialaiset itse käyttää.

Näinkös tähän rättiin pukeudutaan?
Kuinka monta metriä tätä oikein on? Miehän hukun tänne!

Mie en oo myöskään koskaan tajunnut, pitääkö niitä koruja ja muita koristuksia oikeesti olla niin paljon ja joka paikassa. Intialaisilla kun on nenissäkin renkaat, varpaissa sormukset, käsissä jotain epäonnistuneita tatuointeja ja keskellä otsaa kärpäsenkakan näköisiä täpliä. Oon miekin joskus yrittänyt koristautua. Kerrankin löysin semmoisia otsatarroja, ja koristelin niillä vähän itseäni.

Pieleenhän se meni tämäkin yritys, kun ei noita täpliä kuulemma kuulu laittaa kuin yksi kerrallaan. Ihme touhua. Mun mielestä enempi on parempi.

On siellä Intiassa se hyvä puoli, että siellä ei tartte käyttää paksuja villapaitoja. Mulla kun on nähkääs niin paljon noita karvoja, että villapaidassa tulee vähän tukala olo.

Sekin mua hermostuttaa, kun mie en kuulemma saa enää matkustaa käsimatkatavaroissa. Mitäs sitten, jos matkalaukku häviää lopullisesti? Minne mie sitten päädyn? Ja miten kylmäkin siellä matkalaukkuosastossa on?! Pientä nallea pelottaa!

Kyllä mie niin mieluusti matkustaisin käsimatkatavaroissa, mutta on kuulemma epäilyttävää, että keski-ikäisellä naisella on nalle käsimatkatavaroissaan: jokuhan saattaa luulla, että mie oon nielaissut jotain pulveria, ja sitten huumekoira tulee ja repii mut riekaleiksi. Mie itse kyllä nautin siitä huomiosta, mitä mie saan aina turvatarkastuksessa, kun tarkastajatädit ja sedät nostelevat minua kassista esiin kaikkien ihasteltavaksi. Mie en ymmärrä, mitä hävettävää siinä muka on.

Kai mun on pakko kuitenkin ruveta alkaa valmentautua lähtöön. Mie tilasinkin jo postimyynnistä solariumlaitteen, jolla mie nyt meinaan ruskistaa itseäni. Siinä samalla aattelin kuunnella vähän J. Karjalanpiirakkaa ja Mustia Laseja.