En ole koskaan hinkunut viimeistä huutoa olevien puhelimien tai muiden teknisten vimpaimien perään. Mitä sitä suotta vaihtamaan vanhaa uuteen, kun kerran vanha laitekin vielä pelaa! Joskus tulee kuitenkin tulee vääjäämättä se aika, että tekninen laite tulee tiensä päähän, ja sen tilalle pitää hankkia uusi. Nyt on tullut aika sanoa hyvästit vanhalle kännykälleni, joka on palvellut minua hyvin ja pitkään, muistaakseni ainakin kuusi tai seitsemän vuotta. Kuulunkin kai niihin suomalaisiin, jotka vaihtavat kännykkänsä aivan liian harvoin ja joiden takia Nokiakin on lähtenyt luisumaan alamäkeen.
Ikä painaa kännykkääni selvästi. Puhelimen joka kulma on hieman lommoilla, koska kännykkä on pudonnut niin monta kertaa lattialle, kadulle ja milloin minnekin. Näyttöruutukin on kaikkien naarmujen ja tahrojen takia lähes lukukelvoton, ja pölykin on jotenkin löytänyt tiensä näytön sisään. Puhelin toimii kuitenkin edelleen loistavasti, vaikka suurin osa puhelimen toiminnoista saakin olla nykyään lähes jouten. Silloin kun puhelin oli uusi, olin laitteesta kovinkin innostunut: latailin puhelimeen uusia soittoääniä, napsin kameralla hämäräperäisiä kuvia ja pelasin ikävystyksissäni rallipeliä tai kummallistakin kummallisempaa agenttipeliä. Viime vuosina en ole kuitenkaan enää jaksanut vaivautua, ja samat soittoäänet ovat olleet puhelimessa jo iät ja ajat: Katri Helenan Puhelinlangat laulaa, Haddawayn ysäriklassikko What Is Love ja Röyksoppin Eple.
Puhelimeni on nähnyt maailmaa ja elämää. Sen sisällä on ollut mitä kummallisempia sim-kortteja, joista yhden - malesialaisen - mukana taisi tulla jonkinlainen virus, koska sen sisäänlaiton jälkeen kaikkien kansioiden sisältö levisi auki pitkin menua. Puhelin on vastaanottanut ja lähettänyt viestejä, joissa on näkynyt elämän koko kirjo syntymästä kuolemaan. Ainutkertaisimpia viestejä en ole raaskinut poistaa, vaan ne ovat olleet huolellisesti talletettuina puhelimeen vuosien ajan: "Tiesitkö että Suomi voitti juuri euroviisut?!"; "Yli 4-kiloinen tyttö syntynyt 8 maissa." Puhelimeeni ovat puhuneet minun itseni lisäksi monet muut, jopa eläinkunnan edustajat. Kerrankin soitin Kiteen eläinpuistosta sika-aitauksen edestä miehelleni, jotta mieskin saisi kuulla hieman sikojen röhkimistä. Sika-äänet kuulostivat minusta niin hassuilta, että miehenkin piti ehdottomasti päästä kuulemaan niitä. Mies ei tainnut hirveästi innostua.
Puhelin on ollut korvallani autolla ajaessanikin, vaikka kuuliaat kansalaiset käyttävät tietysti handsfreetä. Yksi ja ainoa handsfree, joka minulla on ollut, osoittautui nimittäin sellaiseksi liikenteen vaarantajaksi, että katsoin handsbusyn turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Viimeiseksi jääneen handsfree -puhelun aikana laitteen piuha irtosi puhelimesta, ja puhelin singahti jonnekin auton etuistuimen alle. Linja jäi auki ja joku - en muista enää, kuka - jäi langoille huutelemaan. Yritin ajaessani kalastella puhelinta lattialta ja pitää samalla pääni sen verran ratin yläpuolella, että näkisin hieman tietäkin. Toisaalta handsfreen määritelmä tuntuu nykyään olevan sen verran laaja, että ehkä minäkin voisin kehitellä jonkinlaisen spede-version handsfreestä. Totesihan liikenneguru Esko Riiheläkin taannoin, että mikään ei estä käyttämästä esimerkiksi hikinauhaa handsfree -laitteena.
Puhelin on aiheuttanut myös hupaisia tilanteita. Tekstiviestiäänenäni on ollut jo vuosien ajan kukon kiekaisu, ja kerran satuin olemaan kirjastossa, kun sain tekstarin. Vieressäni seissyt, kirjoja rauhassa tutkaillut, nainen alkoi äänen kuultuaan pälyillä epäuskoisena ympärilleen: mistä se tuli? Lopulta paljastin naiselle, että kiekaisu oli tullut puhelimestani, ja koko homma suli nauruksi.
Koska olen joskus hieman lahopää, puhelin on toiminut myös näppäränä muistikirjana. Pankkikorttien tunnusluvut ovat olleet talletettuina puhelinluetteloon, tietenkin asianmukaisten nimien taakse naamioituina: Vähänen ja Niukkanen. Puhelin on myös toiminut tehokkaana taskulamppuna Intiassa, jossa sähkökatkoksia tulee usein ja ilman ennakkovaroituksia. Kännykän valovoimaisen näytön avulla on ollut hyvä suunnistaa huoneesta toiseen... mutta ensin pitäisi kuitenkin löytää se puhelin.
Nyt odottelen sitä, että vanha numeroni aktivoidaan uuteen puhelimeen. Kyseisen tapahtuman laskettu aika on 7.7, ja sen jälkeen vanhasta rakkaasta puhelimestani tulee elektroniikkaromua, jonka voin käydä nakkaamassa esimerkiksi YTV:n Sortti-Asemalle.
Toivottavasti minulle ja uudelle puhelimelleni tulee vähintään yhtä pitkä ja värikäs yhteinen historia kuin vanhan puhelimen kanssakin. :-)
Puhelimeni on nähnyt maailmaa ja elämää. Sen sisällä on ollut mitä kummallisempia sim-kortteja, joista yhden - malesialaisen - mukana taisi tulla jonkinlainen virus, koska sen sisäänlaiton jälkeen kaikkien kansioiden sisältö levisi auki pitkin menua. Puhelin on vastaanottanut ja lähettänyt viestejä, joissa on näkynyt elämän koko kirjo syntymästä kuolemaan. Ainutkertaisimpia viestejä en ole raaskinut poistaa, vaan ne ovat olleet huolellisesti talletettuina puhelimeen vuosien ajan: "Tiesitkö että Suomi voitti juuri euroviisut?!"; "Yli 4-kiloinen tyttö syntynyt 8 maissa." Puhelimeeni ovat puhuneet minun itseni lisäksi monet muut, jopa eläinkunnan edustajat. Kerrankin soitin Kiteen eläinpuistosta sika-aitauksen edestä miehelleni, jotta mieskin saisi kuulla hieman sikojen röhkimistä. Sika-äänet kuulostivat minusta niin hassuilta, että miehenkin piti ehdottomasti päästä kuulemaan niitä. Mies ei tainnut hirveästi innostua.
Puhelin on ollut korvallani autolla ajaessanikin, vaikka kuuliaat kansalaiset käyttävät tietysti handsfreetä. Yksi ja ainoa handsfree, joka minulla on ollut, osoittautui nimittäin sellaiseksi liikenteen vaarantajaksi, että katsoin handsbusyn turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Viimeiseksi jääneen handsfree -puhelun aikana laitteen piuha irtosi puhelimesta, ja puhelin singahti jonnekin auton etuistuimen alle. Linja jäi auki ja joku - en muista enää, kuka - jäi langoille huutelemaan. Yritin ajaessani kalastella puhelinta lattialta ja pitää samalla pääni sen verran ratin yläpuolella, että näkisin hieman tietäkin. Toisaalta handsfreen määritelmä tuntuu nykyään olevan sen verran laaja, että ehkä minäkin voisin kehitellä jonkinlaisen spede-version handsfreestä. Totesihan liikenneguru Esko Riiheläkin taannoin, että mikään ei estä käyttämästä esimerkiksi hikinauhaa handsfree -laitteena.
Puhelin on aiheuttanut myös hupaisia tilanteita. Tekstiviestiäänenäni on ollut jo vuosien ajan kukon kiekaisu, ja kerran satuin olemaan kirjastossa, kun sain tekstarin. Vieressäni seissyt, kirjoja rauhassa tutkaillut, nainen alkoi äänen kuultuaan pälyillä epäuskoisena ympärilleen: mistä se tuli? Lopulta paljastin naiselle, että kiekaisu oli tullut puhelimestani, ja koko homma suli nauruksi.
Koska olen joskus hieman lahopää, puhelin on toiminut myös näppäränä muistikirjana. Pankkikorttien tunnusluvut ovat olleet talletettuina puhelinluetteloon, tietenkin asianmukaisten nimien taakse naamioituina: Vähänen ja Niukkanen. Puhelin on myös toiminut tehokkaana taskulamppuna Intiassa, jossa sähkökatkoksia tulee usein ja ilman ennakkovaroituksia. Kännykän valovoimaisen näytön avulla on ollut hyvä suunnistaa huoneesta toiseen... mutta ensin pitäisi kuitenkin löytää se puhelin.
Nyt odottelen sitä, että vanha numeroni aktivoidaan uuteen puhelimeen. Kyseisen tapahtuman laskettu aika on 7.7, ja sen jälkeen vanhasta rakkaasta puhelimestani tulee elektroniikkaromua, jonka voin käydä nakkaamassa esimerkiksi YTV:n Sortti-Asemalle.
Toivottavasti minulle ja uudelle puhelimelleni tulee vähintään yhtä pitkä ja värikäs yhteinen historia kuin vanhan puhelimen kanssakin. :-)
Mun yhdellä kaverilla taitaa olla tuo sama malli ja melkein yhtä kulunut. Mäkin käytän kännykkää taskulamppuna ja ystävänikin otti saman käytännön sen jälkeen kun jossain vessassa sammui valot eikä hän meinannut löytää sieltä ulos. Nyt hän ei kuulemma mene ilman kännykkää vessaan (paitsi kotona).
VastaaPoistaAllu, kännykkä on kyllä hyvä taskulamppu, kun se on vielä (yleensä) aina mukanakin. :-) Kotivessasta osaa ehkä tosiaan ulos ilman sitäkin. ;-)
VastaaPoistaKännykälläsi on ollut pitkä ja täyteläinen elämä, hyvillä mielin voi lähteä. Jotkut tykkää vaihdella aparaatteja usein, minä en, kun löydän hyvän mallin niin saapi elää kanssani niin kauan kuin henkeä riittää.
VastaaPoistaMina olen viime aikoina pettynyt joka kerta kun olen vaihtanut vanhan laitteen uuteen. Oli se sitten MP-soitin, mikro, pesukone tai mika vaan. Joten pida tuo vanha tallelle, voi olla etta haluat palata siihen takaisin.
VastaaPoistaSirokko, niin minäkin yritän ajatella, että tulisi vähemmän ikävä tuota vanhaa käntsyä. Että onhan sitä jo kaikkea yhdessä koettukin. :-) Ainahan uudessa laitteessa on uusia toimintoja ja muita juttuja, mutta se vanha on kuitenkin niin rakas... :-)
VastaaPoistaAnumorchy, hui, taidankin tosiaan pitää vanhan puhelimen tallella enkä heittää sitä mihinkään! Se on muuten ihme, että nykyajan vimpaimet ovat jotenkin hirveän heikkoa tekoa, kun taas vanhat laitteet tuntuvat toimivan paljon paremmin. Meidän mikro on 15 vuotta vanha, ja oikein pelottaa se päivä, jolloin se simahtaa ja joudutaan hommaamaan uusi... kun se uusi kestää sitten varmaan jotain 2 vuotta. :-(
Kauan ja uskollisesti on puhelimesi toiminut. Minulla on pari vanhaa säästettynä varapuhelimiksi,ja jos tulee vieraita,niin annan heille prepaidilla varustettuna. Minä muuten juuri ostin poikani vanhan puhelimen,kun hän hankki uuden,ja siihen on vielä tottumista kun on sellainen älypuhelin...
VastaaPoistaYaelian, onpa hieno ja vierasvarainen idea antaa vieraille prepaidilla varustetut kännykät! Tykkään. :-)
VastaaPoistaVarmaan on minullakin totuttelemista tuohon uuteen puhelimeen, kun sekin on vissiin joku älypuhelin. Kun en nyt vaan heti rikkoisi sitä!
Voit tuoda vanhan puhelimen raaskun leikkikaluksi sille yli neljäkiloiselle tytölle, joka syntyi kahdeksan jälkeen. Otat vaan akun pois ja viet pelkästään sen sinne Sorttiasemalle ;-)
VastaaPoistaSisko :-D Osoite selvä! :-)
VastaaPoistaHihii!!! Voi että miten hyvä sinä olet kyllä kirjoittelemaan! Sinulla pitäisi ihan oikeasti olla joku pakinapalsta jossakin lehdessä. Olisi ihana!
VastaaPoistaMinä inhoan puhelimenvaihtoa. Minäkin pidin edellistä puhelinta vuosikausia. En tartte niin monenlaista toimintoja ja värkkejä, niin harmitti luopua siitä. Nyt minulla on uusi jossa pitäisi olla jos minkälaista mutta kun ei huvita oikein opetella. Kunhan sillä osaa soittaa, tekstailla ja ottaa kuvia, niin se on jo minusta tosi hyvä :). Hihii!
Tämä minun uusi puhelin ei ole ollut oikein hyvä taskulamppu.. huokaus.. joskus pitää käyttää sitä ulko-ovella kun epätoivoisesti etsin oikeita avaimia. iik!
Voi Laura, kiitos. :-) Tulin niin hyvälle mielelle. :-)
VastaaPoistaMinustakin puhelimen vaihto tai minkä tahansa laitteen vaihto on inhottavaa, kun joutuu opettelemaan taas kaiken alusta. Luulenkin vähän, että tämän uuden kännyn kanssa käy samalla tavalla kuin vanhankin, että ekaksi räplään sitä kuin hullu, mutta sitten lopulta vaan soittelen ja lähettelen tekstareita... Inhoan ohjekirjojen lukemista, ja sitten harmittaa, kun kaikki hienoudet jää käyttämättä. Höh. Kamerassakin ois vaikka mitä toimintoja, mutta mä vaan kuvaan automaattiotoksia, hihii.
Minulla alkaa olla myös lähellä tuo vaihtoaika, mutta kun...vanha on niin käteenkäypä ja siihen on säilötty paljon tunteikkaita viestejä ja vaikka mitä.
VastaaPoistaJa semmoinen metka juttu, että päädyin sivullesi Facebookista, missä yksi tuttuni kertoi hankkineensa ensimmäisen gheensä. Piti oikein googlata ja tänne asti olen jo päätynyt.
Kattojen yli, tosi kiva että päädyit tänne! :-) Täytyy tulla lueskelemaan sinunkin blogiasi, kun palailen lomilta.
VastaaPoistaNiinhän se on, että vanhaan puhelimeen liittyy niin hirveästi muistoja ja kaikkea, että siitä luopuminen on tosi vaikeaa. Kyllä on ollut minullakin aikamoinen opetteleminen uuteen, kun se on vielä ihan liian tekninen laite minulle! Mutta ehkä siihenkin syntyy joskus jonkinlainen tunneside. :-)