Ei mikään maailman paras olo

Ukkeli on kärsinyt erilaisista ylävatsaoireista, närästyksestä, poltteluista ja kivuista jo varmasti ainakin 8-9 kuukauden ajan. Hän on käynyt läpi kaksi tähystystä, syönyt kunnioitettavan määrän erilaisia lääkkeitä ja yrittänyt pitää itsensä hengissä sellaisilla ruoka-aineilla (banaani, puuro, pehmeäksi keitetty riisi), jotka ovat tuntuneet edes jotenkin siedettäviltä vatsalle.

Koska mies ei ole pystynyt juomaan kahvia, coca-colaa ja teetä tai syömään mausteisia ja happamia ruokia, minun on pitänyt yrittää syödä ja juoda näitä kahden edestä, jotta edes jonkinlainen tasapaino säilyisi meidän perheessä. Loogista, eikö totta?

Lopputulos? Ei varmaankaan ole vaikea arvata.

Omat ongelmani alkoivat kummallisena nykimisenä rinnassa, jossakin ruokatorven alaosan ja ylävatsan tienoilla. Nykimistä oli aluksi vain silloin tällöin, kunnes vaiva muuttui melkein sietämättömäksi, ja illalla nukahtaminenkin oli vaikeaa sen takia. Tunne oli todella inhottava, vähän niin kuin elohiiri jossakin sisällä. Pelkäsin ensin, että kyse on jostakin sydänjutusta, kunnes tajusin, että vaiva paheni aina kahvin ja coca-colan jälkeen. Vasta siinä vaiheessa osasin yhdistää nykimisen vatsavaivoihin. Masu on nyt sanonut sopimuksensa lopullisesti irti, sillä se ei huoli sisäänsä mitään hapollista tai mausteista, tai muuten saan kärsiä seuraamuksista: ylävatsaa alkaa koskea ja poltella todella pahasti.

Nyt on tietysti helppo olla jälkiviisas ja todeta, että ei ehkä olisi kannattanut syödä niin mausteisia ruokia ja juoda niin paljon cokista ja kahvia. (Äiti varmaankin kommentoisi tähän, että turha se on enää persettä rypistää, kun paskat on jo housuissa. :-D) Kun mies kyseli aina ravintoloissa vähemmän mausteisia vaihtoehtoja, minä valitsin listalta oikein uhallani kaikkein tulisimman vaihtoehdon, esimerkiksi spicy masala dosan, jonka välissä on todella tulista gunpowderia.

Emme ole ukkelin kanssa ainoita ihmisiä Intiassa, jotka kärsivät tällaisista vaivoista. Itse asiassa vatsahaavat, kaikenlaiset ylävatsa- ja ruokatorvioireet ja happovaivat ovat Intiassa niin tavallisia, että uskaltaisin väittää niiden olevan melkeinpä Intian yleisin terveysongelma. Mitään tieteellisiä todisteita minulla ei asiasta ole, mutta empiiriset havaintoni viittaisivat siihen suuntaan. Intiassa ruokavalio ja ruokailutottumukset ovat semmoiset, että ei ole mikään ihmekään, jos vatsa ei tykkää: Ruoka on mausteista, rasvaista ja aika usein myös uppopaistettua. Ateriat ovat raskaita, eikä kukaan oikeastaan syö hedelmiä tai salaatteja, paitsi ehkä joskus jonkun virttyneen salaatinlehden ravintolan buffetpöydässä. Eräskin ystäväni naureskeli minulle kerran, kun latasin jälkiruokabuffetissa lautaselleni kaikkea muuta kuin hedelmiä, että nyt sinusta on tullut intialainen, kun jätät hedelmät syömättä!

Eräs tuttava meni vatsahaavansa takia niin huonoon kuntoon, että hän joutui olemaan sairauslomalla peräti puoli vuotta. Nyt hän on tervehtynyt mutta ei ilmeisesti yhtään viisastunut, koska hän laittaa ruokaansa edelleen peräti kaksitoista (12!) vihreää chiliä. Jokaisella on joku tuttu, joka on sairastanut vatsahaavan, ja he sitten tietävät kertoa, että vatsahaavasta paranee sillä, että syö pelkkää jogurttiriisiä kuusi kuukautta. Uppiniskaisemmille kerrotaan pelottelutarinoita: etkö muista kuinka se ja se tyyppi joutui niin perusteellisiin tutkimuksiin, että jokainen reikä tutkittiin letkulla. Olisiko se sitten kivaa, mitä?!

Mies kävi muuten kerran ruokatorven tähystyksessä Intiassakin, ja se oli aika mielenkiintoinen toimenpide, vaikka kyseessä olikin hyvätasoinen yksityissairaala (julkisia terveyspalveluja käyttävät Intiassa vain kaikkein varattomimmat). Mies pantiin tähystykseen suoraan lääkärin vastaanotolta, ilman mitään ennakkovalmisteluja. Hän oli syönyt juuri ennen tutkimusta banaanin, vaikka ennen tähystystä pitäisi olla useita tunteja syömättä ja juomatta. Tähystysletku oli ollut mikä-lienee-letku, joka oli nostettu jostain pesualtaasta ja heitetty taas tutkimuksen jälkeen samaan altaaseen. Tutkimus kesti vain muutaman minuutin, ja lopputulos oli se, että miehessä ei ollut mitään vikaa. Onneksi mies sai kuitenkin toimenpiteestä muistoksi hienon värikuvan sisukaluistaan, ettei ollut ihan tyhjä reissu.

Nyt olen samalla puuro- ja banaanidieetillä kuin mieskin, ja on siinä hyviäkin puolia, että meitä on kaksi potilasta samassa taloudessa. Koska olen katsellut miehen syömisiä sivusta jo pitkään, tiedän jo, mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Banaanit ovat kova sana, ja niitä on välillä jahdattu useammastakin kaupasta, kun kelvollisia ei ole jostain syystä löytynyt mistään. Puuro on hyvää vatsalle (ja epämiellyttävää löllöä suulle!), ja se pitää keittää aika löysäksi ja jäähdyttää hieman ennen syömistä, koska liian kuumakin saattaa ärsyttää vatsaa. Guava- ja rypälemehu käyvät, mutta happoisemmat mehut eivät missään nimessä. Intialainen (koti)ruoka käy, mutta ilman chiliä, pippuria, tomaattia, sitruunaa, tamarindia, linssejä ja pähkinöitä valmistettuna. Ravintoloista sopivat parhaiten länsimaiset ravintolat, joissa on toivoa edes vähän kevyemmin maustetusta ruoasta. Ateriat tulisi myös yrittää pitää kohtuullisen kokoisina, eikä vetää itseään "pyörittäkää minua, olen pallo" -tilaan.

Sekin hyvä puoli asiassa on, että meillä on jo lääkearsenaali kotona valmiina. En muistanut, että meillä oli Suomesta tuotua Gavisconiakin, joten kävin eilen apteekissa hakemassa geelimäistä nestettä närästykseen. Apteekin setä kertoi annosteluohjeeksi kolme lusikallista päivässä. Kun kysyin, otetaanko lääke ennen vai jälkeen ruokailun, hän käski ottamaan sen ruokailun jälkeen. Hetken päästä hän kuitenkin muutti mielensä: "mutta jos otat lääkkeen ennen syömistä, lääke tekee hyvän vaikutuksen."