Diwali-muistoja

En tiedä, eksyykö tänne Kukkapilliin enää kukaan, kun en ole päivittänyt blogia pitkään aikaan, mutta päätin kuitenkin taas aloittaa postailun, pitkän pohdinnan jälkeen. Ainakin tämä blogi toimii jonkinlaisena päiväkirjana minulle itselleni, jos ei muuta.

Diwalia vietettiin Intiassa 5.11., eli melkein jo pari viikkoa sitten (ai miten niin myöhässä...). Diwali on valon juhla, ja se on yksi tärkeimmistä ja suurimmista juhlista Intiassa. Diwalin tärkeimpiä elementtejä ovat diyat, pienet savilamput, joilla koti koristellaan. Diya-lampun "polttoaineeksi" laitetaan gheetä (kirkastettua voita) tai öljyä (tavallisimmin seesamiöljyä). Tulen sydämeksi astiaan laitetaan puuvillalanka, joka palaa muutaman tunnin. Valo kaikissa muodoissaan on diwalissa keskeisessä asemassa, niin tavalliset kynttilät kuin juhlavat ulkovalaistuksetkin (suomeksi sanottuna "jouluvalot").

Diwalin valoja sytyttämässä.

Ulko-ovien edustat koristellaan rangoleilla, taiteellisilla kuvioilla, joiden piirtämiseen käytetään perinteisesti riisijauhoa. Rangolien tarkoitus on alun perin ollut ruokkia pieniä maan eliöitä, kuten muurahaisia ja muita ötököitä. Rangoli voidaan piirtää myös rangoli-kynillä, tai se voidaan muotoilla esimerkiksi kukkien terälehdistä.

Kukkien terälehdistä tehty hieno rangoli. Asetelman keskellä ja oven edessä on diya-lamppuja.

Diwalina kuuluu pukeutua uusiin vaatteisiin, ja kaikki lehdet ovat täynnä mainoksia ja tietoja viimeisimmistä pukeutumistrendeistä. Vaatekaupoissa käy melkoinen vilske, kun kaikki haluavat ostaa jotakin uutta ja hienoa.

Trendikkäitä sareja.

Minut oli kutsuttu diwaliksi erään ystäväni kotiin, jossa olisi myös koolla ystäväni perhettä, enimmäkseen vanhempaa väkeä. Päätinkin, että minun oli viimeinkin aika ostaa (ensimmäistä kertaa elämässäni) jokin intialainen kolttu! Vanhempi väki on Intiassa usein hyvin traditionaalista, eivätkä vanhemmat ihmiset yleensä muutenkaan välttämättä tunne länsimaalaista elämänmenoa kovin hyvin. Kun olisin blondina muutenkin melkoinen kummajainen ystäväni suvun keskellä, ajattelin, että asianmukainen pukeutuminen saattaisi hieman helpottaa sopeutumista - puolin ja toisin. Tärkein syy intialaisen vaatteen hankintaan oli kuitenkin se, että minun teki ihan kauheasti mieli kerrankin vetää päälleni jotain intialaisen oloista, eikä aina kuljeksia länsimaisissa vaatteissa.

Tällaiseen kolttuun päädyin. Onneksi minulla sattui olemaan asuun sopivat punaiset kapeat housut, ettei tarvinnut ostaa intialaisia housuja, jotka ovat minusta vieläkin kovin outoja...

Kaula-aukon koristuksia.

Diwalia pidetään hyväenteisenä aikana uudistuksille ja uusien hankintojen tekemiselle, joten kaikissa kaupoissa, ei vain vaatekaupoissa, käy diwalin alla melkoinen kuhina, kun ihmiset ostavat aivan hulluina uusia kodinkoneita, huonekaluja, autoja, asuntoja. Liikenneruuhkat paisuvat diwalin alla shoppailun takia aivan uusiin sfääreihin, jopa keskipäivällä, jolloin kaduilla muutoin on yleensä suhteellisen väljää.

Makeiset kuuluvat tärkeänä osana diwaliin, ja makeismyymälät, leipomot ja tavaratalot ovat tulvillaan erilaisia makeis-, pähkinä- ja hedelmärasioita. Näitä makeisrasioita sitten lahjoitellaan ystäville ja tuttaville. Suklaarasiavuorien edessä tuli ihan mieleen joulunalusaika Suomessa! Minun piti hakea makeisrasiat ystäväni perheelle paikallisesta Almond Housesta, joka on kuuluisa mantelimakeisistaan. Typeränä jätin kauppareissuni kuitenkin viime tippaan, ja kun viimeinkin sain itseni kauppaan, kauppa näytti siltä, kuin se olisi ryöstetty. Ihmisiä kuitenkin oli paikalla niin paljon, etten meinannut sekaan mahtua, ja katsoinkin parhaimmakseni paeta takaisin samaa tietä, mitä olin tullutkin.

Päädyin lopulta Karachi Bakeryn suklaahyllyjen ääreen, ja ostin sieltä muutaman kokoelman suklaamakeisia - kaksi rasiaa ystäväni perheelle ja kaksi itselleni, koska pitäähän minunkin diwalia juhlia... Toinen rasia on vielä syömättä - ihmeiden ihme!

Näkyvin ja kuuluvin osa diwalia ovat raketit ja kaikenlaiset paukkupommit. Paukuttelu aloitetaan hyvissä ajoin ennen diwalia - kiireisimmät aloittavat sen jo pari viikkoa ennen varsinaista juhlapäivää. Paukuttelu aloitetaan aamulla kukonlaulun aikaan tai mieluiten jo ennen sitä, ja sitä jatketaan pikkutunneille asti. Intiassa ei ole mitään aikarajoja rakettien ja muiden härpäkkeiden ampumiselle, ja vaikka olisikin, kuka niitä noudattaisi! Minulta meinasikin mennä hermot aika monena aamuna, kun heräsin hirveään, pihalta kuuluvaan jysäykseen. Aivan kuin sota olisi syttynyt. Ihmiset käyttävät aivan järjettömiä summia ilotulitteisiin, ja tyhjille tonteille oli perustettu tilapäisiä ilotulitemyymälöitä, joista jotkut olivat kooltaan Helsingin kauppatorin suuruisia. Silti monet raketit ja pommit pääsivät loppumaan myymälöistä ennen diwalia, ja mattimyöhäiset saivat jäädä nuolemaan näppejään.

Minua hämmästytti paukuttelussa erityisesti se, miten vapaasti lapset saavat täällä pelata pommien ja muiden ilotulitteiden kanssa. Aikuiset lähinnä katselivat vierestä, kun lapset sytyttelivät tähtisadetikuilla erilaisia pommeja, valosuihkuja ja mitä niitä nyt on.

Intiassa ilotulitteiden suhteen tuntuu olevan sellainen meininki, että tulitteissa on tärkeintä ääni - mitä suurempi (ja pitkäkestoisempi) pamaus, sitä parempi. Itse en ole paukuttelusta mitenkään innostunut, sillä minulle on jäänyt trauma eräästä uudenvuodenaatosta, kun joku pommi räjähti jalkojeni juuressa. Monet intialaiset kuitenkin tuntuvat rakastavan pauketta, vaikka tietysti löytyy paljon niitäkin, jotka eivät siitä tykkää. Erityisesti vanhukset, vauvat ja eläimet ovat diwalin aikaan lujilla.

Mieheni sattui olemaan diwalina Suomessa käymässä, eikä minulla olisi ollut diwaliksi mitään erityistä ohjelmaa, ellei ystäväni olisi kutsunut minua heille juhlimaan. Ujostelin aluksi ajatusta, että menisin diwaliksi jonkun kotiin, aivan tuntemattomien sukulaisten keskelle. En halunnut tungetella, kun ajattelin, että jos diwali on kovinkin perhekeskeinen juhla, kuten meillä joulu. Vastalauseeni tyrmättiin kuitenkin heti alkuunsa - diwalina ei kuulemma kenenkään kuulu olla yksin, vaan diwalista voi nauttia vain porukalla! Intiassa tuskin onkaan sellaisia juhlia, joihin vain perheenjäsenet olisivat tervetulleita. Minusta tuntuu, että täällä ovat ovet avoinna aina ja kaikille.

Aluksi hieman jännitti, miten oikein illasta selviäisin, mutta jännitykseni katosi ehkä noin minuutissa, sillä kaikki olivat minua kohtaan aivan ihanan ystävällisiä. Erityisesti ystäväni kaksi isoäitiä olivat varsinaisia ilopillereitä! Ilta kului rattoisasti: sytytimme kynttilöitä ja katselimme parvekkeelta vastapäisten talojen diwali-valaistuksia, söimme makeisia ja paljon hyvää ruokaa, ammuimme kadulla paukkuja ja raketteja ja ihastelimme muiden ilotulituksia. Hämmästelin intialaista huolettomuutta: autot ja moottoripyörät ajelivat kaduilla ilotulitteiden seassa, eivätkä olleet moksiskaan siitä, jos joku pommi vähän paukahti autonrenkaan vieressä. Jännitysmomenttejakin illassa oli, sillä muutaman kerran jonkun raketti lähti vähän väärään suuntaan, esimerkiksi naapurin parvekkeelle. Mutta tekevällehän sattuu! Kolttunikin keräsi kovasti kehuja; se kuulemma sopi minulle oikein hyvin. En tiedä, olivatko kehujat tosissaan, mutta minä tunsin itseni ihan joksikin kuningattareksi. :-)