Intialaisia elämänviisauksia

Törmäsin kirjastossa sattumalta kirjaan nimeltä Itämaisen elämänviisauden kirja, jossa on paljon hyödyllisiä, hauskoja ja ajatuksia herättäviä viisauksia. Tässä niistä muutamia.

***
Anopin rikkoma ruukku oli jo rikki, miniän rikkoma oli uusi.

***
Se mikä tulee, menee; se mikä on, ei mene.

***
Taivasta tavoitteleva sylki putoaa omalle naamalle.

***
Hyvän ihmisen ystävyys pysyy samana
alussa ja lopussa ja myöskin niiden välillä;
kulta ei muuta luonnettaan, vaikka sitä leikkaisi,
kuumentaisi, hankaisi tai takoisi.

***
Pystytkö pitämään jalkojasi kahdessa veneessä?

***
Peitetty haava ei parane.

***
Miehen parta on tulessa ja toinen kysyy: "Saanko sytyttää savukkeeni?".

***
Jos anna sialle leseitä, se sanoo "röh",
jos katkaiset sen kaulan, se sanoo "röh".

***
Tuleeko aasista hevonen, jos sille laittaa satulan?

***
Kun ei ole ruokaa, leikitään paastopäivää.

***
Sänkyyn mennään kuudesta syystä: tavan vuoksi, nautinnonhalusta, lapsentekotarkoituksessa, koska suhde on uusi, koska mieli on iloinen tai siksi että suru painaa.

***
Jos tulva nousee pään yli, onko sillä väliä, peittääkö se sinut vaaksan vai kyynärän verran?

***
Hevonen, joka avasi suunsa herkkupalalle, saikin sulkea suuhunsa suitset.

***
Vaikka lehmä olisi vanha, menettääkö sen maito makunsa?

***
Tietämättömiä parempia ovat kirjoja lukeneet,
kirjoja lukeneita parempia ovat ne, jotka muistavat lukemansa;
vielä parempia ovat ne, jotka sen myös ymmärtävät,
ja kaikkein parhaita ne, jotka myös toimivat opin mukaan.

***
Tulikärpäset eivät loista auringossa.

***
Joka valehtelee, saa namun; joka kertoo totuuden, saa selkäänsä.

***
Kun korkeat puut kaadetaan, jäljelle jäävät puut ovat korkeita.

***
Häitten jälkeen rakkautta kestää kuusikymmentä päivää,
himoa kolmekymmentä ja yhdeksänkymmenen päivän kuluttua
vaimo on jo vanha luuska.

***
Jos tulet luokseni, mitä tuot minulle?
Jos tulen luoksesi, mitä annat minulle?

***
Vuoret ovat kauniita kaukaa.

***
Jos pitää uida, ei ole väliä, kuinka syvä vesi on.

***
Yksi valhe tarvitsee tuekseen yhdeksän.

***
Aina piereskelemässä: vika herneissä.

***
Omalla kujallaan koirakin on leijona.

***
Jollei rakkaus ole sydämessä, syntyykö se syleilystä?

***

Kaksikulttuurista avio-onnea?

Lueskelin äskettäin jostakin kaksikulttuurisista avioliitoista, mikä sai minutkin pohtimaan omaa avioliittoani - siis sitä, millaisia vaikeuksia kahden kulttuurin liitto on tuonut, mitä mahdollisuuksia se on avannut ja mitä hyviä ja huonoja puolia on tullut vastaan.

Minusta 'kaksikulttuurinen' on vähän huono ilmaus siinä suhteessa, että meillä naimisiin ovat menneet persoonat, eivät kulttuurit. Vaikka miehelläni (joka siis on intialainen) ja minulla onkin hyvin erilaiset kulttuuritaustat, kulttuurit eivät näy meidän jokapäiväisessä elämässämme oikeastaan mitenkään, vaan erot ja yhtäläisyydet syntyvät pitkälti siitä, millaisissa ympäristöissä olemme kasvaneet. Mieheni suku- ja ystäväpiiri on iso; minä taas olen "metsän keskellä kasvanut", kuten mies asian ilmaisee. Tämä sosiaalisen taustan eroavaisuus on aiheuttanut ehkä suurimmat eripurat ja kiistat meidän parisuhteessamme. Minä en ole aina tajunnut, miksi jotkut kaukaisimmat sukulaisetkin ovat niin tärkeitä, kun itselläni suku on muodostunut lähinnä ydinperheestä ja muutamasta lähisukulaisesta. Mies taas ei ole tajunnut sitä, miksi en pidä sukulaisiini enemmän yhteyttä - ovathan sukulaiset minun omia ihmisiäni, joihin pitäisi pitää yhteyttä jo senkin takia, että he sattuvat olemaan minulle sukua.

Toisaalta, jos ihan totta puhutaan, olen aina vähän kadehtinut isoja ja läheisiä sukuja ja olisin salaa halunnut kasvaa semmoisen keskellä. Ehkä minustakin olisi tullut ihmisenä hieman toisenlainen - ihmisläheisempi, joustavampi ja epäitsekkäämpi - jos olisin joutunut luovimaan suuressa sisarusparvessa tai viettänyt kaikki lomani viiden serkun kanssa, kuten mieheni aikoinaan. Mutta olenhan sentään avioliittoni myötä saanut uuden ja ison suvun, joten siinä mielessä loppu hyvin, kaikki hyvin.

Uskonto on varmaankin monessa kaksikulttuurisessa avioliitossa yksi tärkeä erottava (miksei myös yhdistävä) tekijä, varsinkin jos uskonto on toiselle osapuolelle kovin tärkeä ja toiselle ei lainkaan. Tässäkään suhteessakaan meillä ei ole ollut mitään ongelmaa, sillä emme kumpikaan ole kovinkaan uskonnollisia ihmisiä. Mies ei Intiassa ollessaan käy edes koskaan missään temppeleissäkään, mitä ihmettelen kovasti. Minä - suomalainen vaimo! - taidan käydäkin niissä enemmän kuin mies. :-D Hindulaisuus kiinnostaa minua muutenkin kovasti, lähinnä siksi, että se on niin suvaitsevainen ja mukautuvainen uskonto. Monesti olenkin yrittänyt tiedustella jotain hindulaisuuteen liittyviä juttuja mieheltäni, mutta lopulta olen lopettanut kyselyni, koska mieheltä ei koskaan tuntunut löytyvän vastauksia. Monet hindulaisuuden jutut tuntuvatkin tulevat intialaisille (hinduille siis; onhan Intiassa monia muitakin uskontoja!) äidinmaidossa, jolloin niitä ei välttämättä osata selitellä tyhmille länsimaalaisille.

Koska miehen perhe on aika moderni ja länsimaalaistunut, kiistaa ei ole myöskään tullut naisen asemasta, työssäkäynnistä tai muusta vastaavasta. Tähän myötävaikuttaa myös se, että en itse ole mikään ultrafeministi, jonka naisarvoa muka alentaisi jotenkin se, jos teen kaikki kotityöt. Minä olen tehnyt kotityöt aina ihan mielelläni ja osaksi siitä syystä, että mies ei tekisi niitä mielestäni kuitenkaan tarpeeksi hyvin (mutta tätähän ei miehelle kerrota!). Jos minua ei jonakin päivänä huvita laittaa ruokaa, niin sitten mies laittaa ruoan, menemme ulos syömään tai syömme jotakin valmisruokaa. Ja jos minua ei huvita siivota, niin sitten eletään paskan keskellä, tai ehkä mies siivoaisi. En tiedä, koska tähän pisteeseen ei vielä ole tultu.

Ruokakulttuuri saattaisi olla meillä potentiaalisesti hyvinkin paljon närää aiheuttava tekijä, mutta tässäkin suhteessa pullat ovat aika hyvin uunissa. Mies on kaikkiruokainen - hän on syönyt mm. hevosenlihaa, poron maksaa ja sammakonreisiä, joihin minä en välttämättä koskisi - vaikka yleensä intialaiset ovat aika kaavoihinsa kangistuneita ja suostuvat syömään vain oman alueensa ruokaa. Erityisen paljon mies tykkää anoppinsa sapuskoista, konstailemattomasta perusruoasta, ja appiukon savustamista kaloista! Ruoka-asiat ovatkin meillä vähän nurinkurisesti, sillä minä tykkäisin syödä intialaista ruokaa enemmänkin, kun taas mies ei aina jaksaisi intialaista. Miehen ansioista/takia oikeastaan vasta innostuin ruoanlaitosta (joskus viime vuosituhannella), sillä en aiemmin tykännyt ruoanlaitosta yhtään ja olin sen suhteen aika epävarmakin. Innostuin intialaisesta ruoasta ja sen tarjoamista uusista mahdollisuuksista niin kovasti, että ruoanlaitto rupesi kiinnostamaan muutenkin. Lanttukukkoa en silti tee, vaan sen jätän suosiolla äidille. :-)

Sosiaalisten erojen lisäksi kieli on asettanut jonkin verran rajoituksia avioliitossamme, varsinkin alkuaikoina. Kun en ensimmäisillä kerroilla Intiassa käydessäni ymmärtänyt mieheni äidinkieltä telugua ollenkaan, minulla oli vähän epämukava olla, kun en ymmärtänyt sanaakaan, mitä ihmiset puhuivat. Nyt osaan sitä jo sen verran, että pystyn kommunikoimaan esimerkiksi anopin kanssa pelkästään teluguksi. Kaikkea en tietenkään ymmärrä, mutta loput arvaan. :-D Mieheni osaa myös sen verran suomea, että pystyy juttelemaan ihan kiitettävästi minun vanhempieni kanssa. Yhteisenä kielenä meillä on kuitenkin englanti, ei siis kummankaan äidinkieli, ja varsinkin riidellessä on raivostuttavaa, kun ei löydä oikeita ja tarpeeksi nasevia sanoja heti!

Vaikka kaksi"kulttuurisessa" avioliitossa on ollut omat hankaluutensa, luulen, että läheinen yhteys vieraaseen kulttuuriin on rikastuttanut elämääni aika tavalla. Maailmankatsomus on avartunut, suvaitsevaisuus on lisääntynyt ja ehkä minusta on väkisinkin tullut myös hieman joustavampi, ihmisläheisempi ja epäitsekkäämpi. Olen myös päässyt näkemään Intiaa "sisältäpäin", minkä ansiosta olen saanut Intiasta aivan erilaisen kuvan kuin mitä olisin pelkästään jonkun Goan aurinkotuoleissa makailemalla saanut. Omaa kotimaatanikin olen oppinut katsomaan hieman eri tavalla, kun olen päässyt näkemään sitä vierasmaalaisten silmin.

Maisemia Keralan takavesiltä

Vielä yksi postaus Keralasta...

Kerala on tunnettu takavesistään (backwaters), jotka ovat osittain luonnon muokkaamia, osittain ihmisen tekemiä kanaaleja, jotka yhdistävät meren ja sisävesistöt. Varsinainen takavesialue sijaitsee Alappuzhan liepeillä, mutta muuallakin on vähän pienempiä takavesialueita. Takavedet ovat oikeastaan Keralan tunnetuin nähtävyys, ja niillä järjestetäänkin paljon erilaisia veneretkiä, jotka kestävät muutamasta tunnista useampaan päivään. Suosittu tapa ihastella takavesiä on vuokrata asuntovene, kettuvallam, suhteellisen hyvätasoinen paatti makuu- ja oleskelutiloineen - oman kokinkin saa matkalle mukaan. Yleensä tämmöinen asuntovenekierros takavesistöissä kestää muutaman päivän.

Koska meillä oli aikaa vain rajallisesti, emme ehtineet varsinaisille takavesialueille pohjoisemmaksi Keralaan. Hieman harmitti, että jäi tuo asuntoveneretki kokematta, mutta toisaalta on totuuden nimessä myönnettävä, että en tiedä, olisinko jaksanut killua jollakin paatilla parin päivän ajan. Onneksi hotellin travel deskiltä järjestyi muutaman tunnin kierros Kovalamin lähistöllä sijaitseville takavesille, joten takavedet eivät jääneet ihan kokonaan näkemättä. Retki oli mielenkiintoinen, ja minulle ainakin aivan riittävän pitkä.

Auto vei meidät Uday Samudralta reilun puolen tunnin matkan päähän joen rantaan, jossa meitä odotti vene. Pelastusliivitkin olivat veneessä, mutta ne olivat kyllä matkassa lähinnä näön vuoksi... Ne hiostivatkin ihan kauheasti.

Kuljettajamme.
Vasemmassa alalaidassa näkyy neljä kookospähkinää, joiden merkitys selvisi myöhemmin.

Tässä sitä mennään!

Vesi oli sameaa ja kasvillisuus rehevää.

Näimme useaan otteeseen ihmisiä rannassa pyykillä - ja pesulla.

Yhdessä kapeassa kanaalissa ihmettelimme veneessä makaavaa ukkoa. Kyllä meitä huvitti, kun huomasimme, että siellä ukko makasi veneen pohjalla ja puhui samalla kännykkään. Niin ne yhteydet pelaavat Keralan takavesilläkin. :-)

Maisemat olivat kauniita...

Näimme myös kelluvan kalaravintolan. Ainakin voisi luulla kalan olevan tuoretta!

Kapeammilta uomilta saavuimme joen ja meren yhtymäkohtaan, estuaariin, lähelle Poovaria. Etualalla näkyvä vesi on jokea; hiekkarantojen takana näkyy meri.

Poovar on tunnettu upeasta hiekkarannastaan.

Hiekkarannalta noin viiden minuutin venematkan päässä, vastakkaisella puolella estuaaria, sijaitsee useampi lomakylä. Tässä kuvassa Estuary Island Resort...

... ja tässä Poovar Island Resortin kelluvia loma-asuntoja. Hetken ajan olin aiemmin harkinnut, että jokin Poovarin lomakylistäkin saattaisi sopia vanhemmilleni, mutta onneksi tulin kuitenkin lopulta toisiin ajatuksiin: Poovarin lomakylät sijaitsevat nimittäin sen verran syrjässä, että ne sopivat mielestäni parhaiten omaa rauhaa kaipaaville ja vaikkapa häämatkalaisille... Muut saattaisivat hieman tylsistyä täällä.

Poovarissa nousimme paatista hiekkarannalle, ja siellä olisi ollut myös mahdollisuus uida. Matkan ohjelmanumeroihin kuului myös se, että kuski avasi kullekin oman kookospähkinän, joiden sisältä saimme imeä pilleillä vedet. Edelleenkään en ole kovin ihastunut kookosveteen - eikä ole äiskä eikä iskäkään, joten joimme nesteen hieman pitkin hampain. Mutta onhan vesi ainakin terveellistä, jos ei niin herkullista olekaan! Ja Keralassa se sentään on lähiruokaa, toisin kuin jossakin Hyderabadissa.

Yksi mies keräsi jokeen pudonneita kookospähkinöitä. Tässä kohtaa oli ilmeisesti aika matalaa?

Mieltä ilahdutti erityisesti näkemämme kuningaskalastaja-linnut (kingfisher). Kuningaskalastajia on olemassa noin 90 eri lajia, ja suurin osa niistä on erityisen värikkäitä ja nättejä. Tässä kuvassa on sininen kuningaskalastaja, joka ei kuvasta kyllä hirveästi erotu. Lintu istuu tuossa puun nokassa. :-)

Yleensä kuningaskalastajat istuvatkin parrujen, oksien tms. päällä ja kyttäilevät veteen, kunnes syöksyvät yhtäkkiä kalan kimppuun. Siitä kai linnun nimikin tulee; kun se on niin taitava kalastaja? Tässä kuvassa poseeraa hieman värittömämpi kuningaskalastaja, ilmeisesti kalastuspuuhissa sekin.

Veneretki automatkoineen kesti vain 3-4 tuntia, mutta silti olimme matkan jälkeen aivan kuolleita. Illalla oli kuitenkin vielä tiedossa pakkaamista, sillä seuraavana aamuna meillä odotti aikainen lento Trivandrumista Chennaihin.

Terveisiä Keralasta

Edellisessä postauksessani kyselin vinkkejä sopivasta rantalomakohteesta Intiassa, ja tahdon vielä kiittää kaikista saamistani vinkeistä. Nyt kun reissu on tehty, on ehkä paikallaan tehdä jonkinlainen pieni yhteenveto valitsemastani matkakohteesta.

Päädyimme lopulta Keralan Kovalamiin, koska siellä turistipalvelut tuntuivat sen verran kehittyneiltä, että uskalsin jättää vanhempani osaksi aikaa sinne kaksistaan. Kehittyneet turistipalvelut ovat tietysti toisaalta vähän kaksipiippuinen juttu, koska eihän mistään turistikylästä saa kovin aitoa kuvaa Intiasta. Mutta koska Keralasta oli tarkoitus jatkaa Chennain kautta Nelloreen ja sieltä edelleen Tirupatin kautta Hyderabadiin, ajattelin, että vanhemmat näkevät kyllä ihan riittävästi muutakin Intiaa kuin tämän rantaturismikohteen.

Kovalam on loppujen lopuksi aika samantyyppinen kuin Goa, mikä oli minulle pienoinen pettymys. Olin kuvitellut Kovalamin (ja Keralan yleensäkin) hieman erilaiseksi paikaksi kuin Goan, koska Kerala on luemma Intian kehittynein osavaltio. Miksi Intian turistikohteet tuntuvat olevan aina takahikiöitä, joissa ei tunnu olevan juuri muuta kuin roskakasoja, surkeassa kunnossa olevia teitä ja autoja, kerjäläisiä ja kaupustelijoita, ylikallista turistikrääsää myyviä puoteja - ja ruokakin on mitä on, eli ei ainakaan kovin intialaista. Onneksi vanhemmat pääsivät näkemään myös mm. Hyderabadia, jottei heidän ainoaksi Intia-kuvakseen jäänyt mikään rähjäinen turistirysä. Kovalam oli toki kaunis kookospalmuineen, mutta sen rantojen hienouttakin on mielestäni liioiteltu aika rankasti.

Kovalamin rantaelämä keskitty kolmen pienen rantapoukaman, Lighthouse Beachin, Hawah Beachin ja Samudra Beachin ympärille.

Lighthouse Beach on rannoista eteläisin ja saa nimensä - kuinkas muutenkaan - majakasta.

Lighthouse ja Hawah Beachiä reunustaa tyypillinen rantakatu, jossa on turistien houkuttimeksi myynnissä vaikka mitä tuotteita ja palveluja.

Pizzaakin oli oikein mukavasti saatavilla.

Myynnissä maalauksia ja käsitöitä. Hinnasta saapi neuvotella...

Intialaisen vessan käyttöohjeet German Bakery -ravintolan seinällä (kuva suurenee klikkaamalla). Tuon pesuhomman vielä ymmärrän, mutta en sitä, eikö takamusta kuivata mitenkään. Minua ei ainakaan huvittaisi kauheasti liikuskella missään persvako märkänä.

Itse vessa. Ihan siisti kyllä. (Mulla on käsiveskassa mukana aina omat vessapaperit. Siksi mun veska onkin niin iso.)

Kalastajat ja auringonpalvojat oleilevat rannoilla sulassa sovussa.

Ja kaupustelijoita, niitä kyllä riittää.

Kovalamissa tuntui olevan joka päivä huikea merenkäynti, mikä aiheutti tottumattomille hieman päänvaivaa, kun isot aallot iskeytyivät voimalla rantaan. Jos ei halunnut saada kiloa hiekkaa pöksyihinsä ja kastua niin, että kampaus meni pilalle, oli oltava ihan lähellä rantaa tai mentävä kiireesti aallon "taakse".

Mutta intialaiset rakastavat isoja aaltoja eivätkä välitä, vaikka housuihin hieman hiekkaa menisikin. :-)

Intialaisten perinteisiin kuuluu myös ottaa valokuvia rannalla/uima-altaalla niin, että meri/uima-allas näkyy taustalla.

Intialaisia perheitä näkyi Kovalamissa muuten todella paljon. Intialaiset lähinnä kuljeskelivat rannalla tai pomppivat aalloissa, kun taas aurinkotuolit olivat enimmäkseen turistien kansoittamaa aluetta.

Hawah Beachiä (toiselta nimeltään Eve's Beach).

Rantavahdit vahtivat rannalla uimareita. Jos joku tunari ui liian kauas, rantavahti puhaltaa pilliin ja alkaa viittilöidä uimarille, että alapas tulla rantaa kohti sieltä.

Pohjoisinta Samudra Beachiä. Taustalla näkyy Kovalamin ainoa loistoluokan hotelli, Leela Kempinski, johon ukkeli olisi majoittanut vanhempani, jos hän olisi saanut asiasta päättää. Minä kuitenkin arvelin, että Leela olisi vanhemmilleni liian pramea, ja valikoin heidän hotellikseen Uday Samudran.

Uday Samudran aulaa.

Vanhemmat olivat kaiken kaikkiaan oikein tyytyväisiä hotellivalintaan. Hotellin suurimpia etuja on se, että siellä on kolme uima-allasta (ja siten myös riittävästi aurinkotuoleja) ja että se sijaitsee lähes rannalla. Toisaalta hotellin edustalla oleva ranta ei kovin kaksinen ole ja aurinkotuolitkin ovat siellä aika karmeassa kunnossa. Hotellin ravintoloissa oli mukavasti valinnanvaraa ja palvelu oli yleensäkin kovin ystävällistä ja huomaavaista. Suuri osa hotellin asukkaista oli intialaisia, mikä näkyi varsinkin aamiaisessa, sillä tarjolla oli enimmäkseen intialaista aamiaista. Länsimaisessa aamiaisessa ei kauheasti ollut valinnanvaraa, ja kahden viikon jälkeen vanhempani olivat jo aika kyllästyneitä aamiaiseen.

Mikään menopaikka Uday Samudra - tai Kovalam yleensäkään - ei ole, mutta jos tykkää Goasta, tykkää varmaan Kovalamistakin. Ja päinvastoin.

Yksi hotellin uima-altaista.

Toinen uima-allas, joka on aivan rannan vieressä.

Päivä rannalla on päättymässä. Osa odottelee auringonlaskua, osa lopettelee työpäiväänsä.