Hippulat ovat vinkuneet

Viime päivät ovat olleet hirveän kiireisiä, mutta nyt alkaa taas tilanne rauhoittua ihan tylsistymiseen asti. Anoppi ja appiukko pakkasivat kamansa ja muuttivat viikonloppuna takaisin Nelloreen. Yksi muuttokuorma suuntasi anoppilasta tänne meillekin, ja saimme heiltä paljon tavaraa, mm. kauan kaivatun sohvan, jonka hankkiminen on ollut suunnitelmissa jo pitkään mutta jota ei nyt tarvitsekaan ostaa. Uudet kalusteet ja tavarat herättivät minussa hirveän himon siivota perusteellisesti ja järjestellä paikkoja muutenkin uudelleen, ja sainkin menemään tähän useamman päivän. Mutta nyt asunto alkaa vihdoinkin näyttää kodilta!

Kohta alkaa Top Chef ja mä oon jo hyvissä asemissa!
Voiskos tähän sohvalle saada jotakin naposteltavaa?

Tää riisinkeitin mätsää aika hyvin mun paidan väriin.

Ai eiks tää ollutkaan kiipeilyteline? :-O

Mä ja kaks mun lemppariasiaa: tuuletin ja ilmastointilaite. On meinaan aika kuumat oltavat, jos on näin paljon karvoja kuin mulla!

Tässähän on oikein mukava köllötellä. Hohhoijaa!
Herättäkää mut sitten, kun tää reeni on ohi.

Autokin on ollut meillä jo kuukauden päivät, ja kilometrejä on kertynyt mittariin ihan kiitettävästi. Autokuskin virka tuo ainakin jännitystä elämään, sillä autolla ajaminen on Intiassa - ja varsinkin kaupunkiliikenteessä - ihan oma luku sinänsä. Ajamiseen on keskityttävä koko ajan, koska vastaan voi tulla ja tiellä voi olla ihan mitä tahansa; väärää kaistaa ajavia autoja, syviä kuoppia ja töyssyjä, puhvelilaumoja, rätiseviä paukkupommeja, tulvivia viemäreitä... Ei voi jäädä töllistelemään hienon värisiä sareja, paikallisen kylähullun rikki kuluneita housuja, joista näkyy takapuoli, autoriksan vinossa olevia renkaita, paikallisbussin oviaukossa roikkuvaa ihmislaumaa; ei voi jäädä nauramaan autoriksaa, jonka perässä lukee "SEXY" eikä itkemään tiellä makaavaa, kuolemaisillaan olevaa ja sätkivää pikkuista koiranpentua. On vain mentävä eteenpäin ja itkettävä vasta sitten, kun auto on pysähtynyt...

Ilmastoitu malli autoliikkeen pihassa.

Tarjouduin jopa ajamaan appivanhemmat Nelloreen, mutta se ei tullut kuuloonkaan, koska se olisi kuulemma ollut aivan liian suuri rasitus miniälle (minusta se olisi ollut vain kivaa). Anoppilan oma autokuski oli nimittäin poissa pelistä, sillä kuskipoloinen makasi sairaalassa. Kuski oli viime viikolla odotellut appiukkoa ties missä ja miten kauan, ja ollut auringossa ja kuumassa autossa liian pitkään, minkä seurauksena hän oli saanut lämpöhalvauksen. Kotiin tultuaan kuski oli pudonnut suorilta jaloilta lattialle, oksentanut ja tärissyt hirvittävän kuumeen kourissa. Kaiken lisäksi joku tuttu oli vielä antanut kuskille jonkun kuumelääkkeen, josta kuski sai vielä allergisen reaktionkin. Kuskin tila oli aika vakava, mutta onneksi hänet saatiin nopeasti sairaalaan. Muutaman päivän sairaalassa olon jälkeen hänkin pääsi sitten vihdoin matkustamaan bussilla Nelloreen, jonka lähistöltä hän on kotoisin. S. kauhisteli taas tuota kuumelääkettä - yleisin kuolinsyy Intiassa on kuulemma menehtyminen vääränlaisten lääkkeiden takia. En ole ihan varma väitteen todenperäisyydestä, mutta voisin hyvin uskoakin sen: silloin kun minäkin kävin lääkärissä niskakipuni takia, lääkäri ei kysellyt mitään mahdollisista allergioista tai lääkeyliherkkyyksistä. Ei muuta kuin piikki persuksiin ja lääkkeet mukaan vain!

Vielä viimeiset kiillotukset ennen auton luovutusta.

Lämpöhalvaustapaukset eivät ole täällä tähän aikaan vuodesta mitään kovin harvinaisia, ja siksi minuakin aina varoitellaan oleskelemasta ulkona kuumimpaan aikaan liian pitkään. Tuon autokuskin tapauksen jälkeen olen jopa alkanut kuunnella noita varoituksia, koska jos kerran lämpöhalvaus kaataa paikallisen miehenkin, niin kyllä se yhden pohjoismaalaisen naisenkin kaataa!

Toukokuun ensimmäinen päivä Hyderabadissa avattiin vihdoinkin uusi GVK-ostoskeskus, joka on ollut rakenteilla jo ties kuinka kauan. Se on kuulemma Hyderabadin suurin ostoskekus ja siitä piti tulla oikein hieno, mutta taloudellinen ahdinko sekä pitkitti rakennustöitä että teki ostoskeskuksesta huomattavasti halvemman kuin mitä piti.

Kävin sunnuntaina GVK:ssä töllistelemässä ja voisin todeta tähän, kuten joskus ennen muinoin: paska reissu, mutta tulipahan tehtyä! Vaikka kauppakeskus olikin virallisesti avattu, kaupoista ei ollut auki vielä kuin ehkä yksi kymmenesosa, ja kauppakeskus oli täynnä tämmöisiä liiketiloja:

Höh.

Vaikka minua joskus ärsyttää se, miten paljon Intiassa käytetään ihan turhalta tuntuvaa työvoimaa - esimerkiksi näitä kauppakuittien leimaajia kauppojen ulkopuolella, oven avaajia, vartijoita ja niin edespäin - yhdessä paikassa todella tervehdin runsaslukuista työvoimaa ilolla: parkkihallissa! Varsinkin uudessa ja isossa paikassa, kuten tuo GVK:n pysäköintilaitos, on aivan ihanaa, että ulkona on miehiä, jotka näyttävät mihin ajaa; sisällä on taas miehiä, jotka opastavat tyhjään pysäköintiruutuun ja pysäköintiruudun luonakin on vielä joku, joka viittilöi ohjeita, kun peruuttaa. :-) Thank you India!

Vietin GVK:ssä ja City Center Mallissa monta tuntia, oikeastaan pelkästään ikkunaostoksilla, joitakin vaatteita huvikseni sovitellen. Minulla oli päälläni uusi t-paita, jota en aiemmin ollut käyttänyt, ja viimeisen kaupan sovituskopissa vilkaisin poislähtiessäni peiliin ja kauhistuin: en ollut huomannut ottaa ennen kotoa lähtöä paidan rinnuksista kokotarralappua irti, vaan olin kulkenut koko päivän tämä 30 senttiä pitkä tarralappu rinnuksissani! Voi nolouden nolous! Jos maa voisi niellä minut... (... niin se mieluusti joskus saisi niin tehdä!) On näitä vastaavanlaisia tapauksia kyllä minulle ennenkin sattunut: Vuosia sitten Chennaissa kerran shoppaillessani kävin myös useammassa kaupassa sovittelemassa ja paluumatka hotellille oli pitkä. Vasta lähellä hotellia huomasin, että paita oli päälläni nurinpäin - miten kauan lienee ollutkaan niin - ja kokolaput, pesuhjeet ja saumoista roikkuvat langanpätkät olivat kaiken kansan ihailtavina. Huoh. Joskus toivoisin itseltäni hieman enemmän tarkkaavaisuutta, jotta säästyisin kaikelta turhalta häpeältä!