Turistipuuhia

Nyt kun minulle tuli lisäpäiviä Hyderabadissa, niin keksin, että tässähän voisi heittäytyä vaikka turistiksi eikä aina postailla kuvia vain jostain appivanhempien tontilta tai kotinurkilta. Olen nähnyt suurimman osan Hyderabadin virallisista nähtävyyksistä, osan useampaan kertaankin, mutta käynneistä on jo niin kauan, että paikat ovat minulle kuin uusia. Charminarissa, Mecca Masjidissa ja Chowmahalla Palacessa kävin tosin kolme vuotta sitten, ja siitä päivästä löytyy postaus täältä.  

Nyt minun teki mieli mennä käymään Qutub Shahi Tombs -haudoilla, jotka pitävät sisällään seitsemän isoa hautamausoleumia ja pienempiä hautoja Qutub Shahi -dynastian ajalta vuosilta 1518–1687. Olin käynyt katsomassa hautoja ennenkin, ja käynnistäni oli arvioni mukaan ehkä viisi vuotta. Kun etsin postauksen käynnistäni, kävi ilmi, että olin nähnyt haudat vuonna 2015. Viisi vuotta olikin yksitoista vuotta. 🤭  

Anoppilasta on Qutub Shahille vain noin varttitunnin ajomatka, ja pian olinkin jo alueen portilla. Siellä vastassa ollut mies ilmoitti, että minun pitäisi maksaa pysäköinnistä 270 rupiaa. Nousin autosta silmäilemään seinällä ollutta hinnastoa, koska intialaisethan yrittävät aina vedättää ulkomaalaisia. Näin taulukosta, että henkilöauton pysäköinti maksoi 200 rupiaa, ja sanoin maksavani vain sen verran. Mies meni taulukon eteen ja näytti sieltä yksi kerrallaan: auto 200 rupiaa, kamera/kännykkä 50 rupiaa ja sisäänpääsy 20 rupiaa. Yhteensä 270 rupiaa. Hieman nolona kaivoin rahat lompakostani. 

Alueelle oli tullut uusi vierailukeskus, jossa kerrotiin kivasti alueen historiasta ja rakennusten entisöimisprojektista. Hyderabadissa moni paikka on saanut rapistua rauhassa, ilman että paikoista on pidetty minkäänlaista huolta, ja siitäkin syystä ilahdutti, että Qutub Shahia on entisöity. 

Qutub Shah -dynastian hallitsema alue.

Reliefimalleja alueelta.

Qutub Shahin alue on valtava, mutta olin tällä kertaa liikkeellä paljon rennommalla asenteella kuin viimeksi ja päätin katsoa vain ne paikat, jotka oikeasti kiinnostivat minua. Rentoa asennettani koeteltiin kuitenkin heti aluksi, kun joku jäbä lähti seuraamaan minua. Hän yritti kysellä ensin nimeäni ja sitä, mistä olin kotoisin, mutta vetäisin esiin iskältä opitun "puhun vain suomea" -kortin, ja vastasin tyypille, että "no English". Hetken päästä mies esitti syömistä esittävän eleen ja kysyi, oliko minulla mitään syötävää, mutta "no English". Hetken päästä tyyppi luovutti ja lähti omille teilleen. Ei minulla olisi kyllä ollutkaan mitään syötävää mukana. 

Intian kansallispuu banyanpuu.

Olen aina ihaillut banyanpuita, jotka voivat olla joskus aivan valtavia. Näyttää siltä kuin banyanista riippuisi tuuheita oksia, jotka ulottuvat maahan asti, mutta oksat ovat oikeasti ilmajuuria. 

Ilmajuuret ovat iskeneet kiinni maahan. 

Alueella vilisti paljon oravia, jotka ovat Intiassa hieman erinäköisiä kuin meillä. 

Intialaisen oravan selässä on kolme viirua, ja viirujen takana on hauska tarina. Ramayana-eepoksen mukaan orava auttoi Rama-jumalaa rakentamaan mystisen Ram Sethu -sillan eli Aataminsillan, joka yhdistää Sri Lankan ja Intian. Kiitokseksi avusta Rama silitti oravan selkää, johon jäi Raman sormista kolme viirua. Kyseinen silta ei ole mikään oikea silta vaan 48 kilometriä pitkä särkkäjono, jonka uskotaan olevan Raman aikaansaannosta.

Mausoleumeja enemmän minua kiinnosti nähdä uudelleen hammam eli kylpylä, jossa suvun kuolleen jäsenet kylvetettiin, ennen kuin heidät siirrettiin lopulliseen leposijaansa. Suunnistin siis suorinta tietä sinne ja päätin katsoa mausoleumit myöhemmin.

Hammam oli ollut edellisenä käyntikerralla mielestäni valtavan kiehtova, mutta nyt en voinut muuta kuin ihmetellä, miksi. Hammam tuntui tällä kertaa aivan erilaiselta, vähän tylsältä ja jotenkin kliiniseltä. Toki paikka oli edelleen kaunis, mutta jotain tuntui puuttuvan.  

Vanhan postauksen kuvia katsellessani tajusin, miksi: hammam oli entisöity vuoden 2015 jälkeen, ja siitä oli tullut paljon valoisampi ja siistimpi. Se ei ollut siis enää yhtä jännittävä kuin aiemmin. 🤭

Kulkukoiria oli aivan valtavasti, ja olin aivan kusi sukassa. Tuo yksikin nosti juuri päätään ja katsoi minua sillä tavalla, että kohta se tulee ja raatelee minut. 🫣 (Oikeasti koirat eivät olleet yhtään uhkaavan oloisia.)

Hammam ulkoapäin.

Mausoleumit olivat minusta kaikki enemmän ja vähemmän samannäköisiä, joten en jaksanut tällä kertaa edes yrittää pitää kirjaa siitä, mikä hauta kuului kenellekin. 

Minulta taisi mennä alueella kierrellessäni melkein kolme tuntia, kun kuvasin kaiken maailman kukkia ja puita. Lämpötila oli 36 astetta ja UV-indeksi 10, joten kiitin järkeäni, että olin tajunnut pyytää anopilta sateenvarjon lainaksi. 

Sateenvarjo olikin paljon kivempi aurinkosuoja kuin aurinkovoide, sillä minähän inhoan aurinkovoiteilla läträämistä. Taidan olla enemmän sateenvarjo- kuin aurinkovoideihminen ja ruveta käyttämään jatkossakin sateenvarjoa aurinkosuojana. Tosin Suomessa saatettaisiin katsoa hieman pitkään tyyppiä, joka kulkee aurinkoisena kesäpäivänä sateenvarjon kanssa. 🤣 Sateenvarjo saisi kyllä olla mielellään jonkin muun värinen kuin musta, mistä tulikin mieleeni, että varmasti jossain on myynnissä varjoja, jotka on tarkoitettu ihan aurinkovarjoiksi. Sellainen voisi olla kiva. Hatut ovat näin kuumalla epäkäytännöllisiä, sillä ne hiostavat pahasti. Jo nytkin otsaltani valui hikeä niin, että silmiäni alkoi kirvellä.

Tällä kertaa kiinnostavimmiksi paikoiksi Qutub Shahilla osoittautuivat baolit eli sadevesisäiliöt, joita en muistanut ensimmäiseltä käyntikerraltani lainkaan. Alueella on ollut kaiken kaikkiaan kahdeksan baolia, joista kuusi on säilynyt ja nyt entisöity.  

Kuvassa on Läntinen baoli, ja hauska yksityiskohta on se, että löytyneiden akveduktien perusteella näyttää siltä, että baoli sai vetensä Durgam Cheruvusta eli tästä anoppilan nurkilta.  

Olin miettinyt, mistä kaikki alueen koirat saavat juotavaa, mutta ainakin tämän baolin äärelle pääsee portaita pitkin koiratkin, jos ne vain osaavat tänne eivätkä huku.  

Badi Baoli. 

Hämmästyin huomatessani, että Badi Baolissa oli kalojakin. Kunnostettujen baolien vesiä käytetään nyt alueen kasvien kasteluun. 

Oli hyvä, että olin tullut uusintakäynnille, sillä myös Muhammad Quli Qutb Shahin mausoleumi oli tällä kertaa auki. Viime käynnillähän se oli ollut suljettu, koska se oli remontissa. Mausoleumi on erityisen merkittävä siitä syystä, että kyseinen hemmo perusti Hyderabadin ja rakennutti Hyderabadin tunnetuimman maamerkin Charminarin. 

Mausoleumin edessä seisoi ukko, joka raaputti maasta pulunpaskaa. Mies lähestyi minua ystävällinen hymy kasvoillaan ja kehotti minua menemään sisään. Sisällä mies rupesi selittämään mausoleumin yksityiskohtia ja esitteli muun muassa, miten auringonvalo pääsee rakennukseen auringon noustessa ja laskiessa. Muhammad Quli Qutb Shahin oikea hauta on kuulemma rakennuksen alla, ja maan tasolla – vihreällä kankaalla peitettynä – on nähtävillä vain valehauta. Senkin mies tiesi kertoa, että rakennuksessa on erinomainen akustiikka, ja mies rupesi demonstroimaan sitä pienellä lauluesityksellä. Otin siitä videonkin, mutta en viitsi laittaa sitä Youtubeen, kun se menisi taas Shorts-videoihin. 

Hyvää hyvyyttäänhän kukaan ei rupea esittelemään turisteille mitään, ja olin jo valmistautunut kaivamaan lompakkoani, mutta mies ojensikin itse ensin kätensä ja näytti rahaa hypistelevän eleen. Tämä on hyvin tärkeää, mies sanoi, ja minua huvitti ja ärsytti. Onhan se nyt tärkeää saada palveluksistaan maksu. Kun annoin miehelle sata rupiaa, mies vilkuili lompakkoani merkitsevästi ja kysyi, olisiko minulla antaa vielä toinenkin seteli. Vastasin, että minulla ei ole enempää käteistä.

Semmoinen oli se Qutub Shah -käynti tällä kertaa. Paluumatkalla kuvasin jättimäisen Hanuman-patsaan yhden temppelin edessä. 

Nuo ukot luulivat vissiin, että kuvaan heitä, kun heitä nauratti niin kovasti. 

Loppuun vielä muutama ns. ajankohtainen asia. 

Stubbin vierailu ei ole täällä hirveästi näkynyt, mutta perjantaiaamuna Times of India -lehdessä oli vierailusta pieni artikkeli. 

Tänä aamuna lehdessä puolestaan oli mielenkiintoinen uutinen siitä, että Fazer on tulossa Intian markkinoille. Fazerin tuo Intiaan Reliance Consumer Products -niminen yritys, jonka omistaja on muuten se sama heppu (Mukesh Ambani), joka osti Dubain palmusaarelta pojalleen kihlajaislahjaksi sen ökyhuvilan. 

Uutisen mukaan Fazer aikoo tuoda Intiaan päätuotteensa Karl Fazerin sekä Dumlen, Tutti Frutin ja Geishan. Nolona pitää tunnustaa, että ihmettelin Karl Fazer -nimistä tuotetta, että mikäs se sellainen on. Googletin, ja kävi ilmi, että se tarkoittaa luultavasti Fazerin suklaalevyjä. Vielä tähän päivään mennessä en ollut tajunnut, että Fazerin suklaalevyn päällä lukee Karl Fazer. Piti tulla Intiaan asti selvittämään, mitä Fazerin sinisen päällä lukee. 🤣

Fazerin suklaiden hinnoista ei ole vielä päätetty, ja on mielenkiintoista nähdä, mihin hintaluokkaan se asettuu. Täällähän on sekä halpissuklaita että hintavia premium-suklaita ja kaikkea niiden väliltä. Ostimme taannoin ukkelin kanssa kokeeksi 80 gramman levyn intialaista käsintehtyä Manam-sulaata, ja se kustansi 400 rupiaa eli 3,7 euroa. Jos minulta kysytään, niin suklaa ei ollut edes hyvää vaan ihan kuraa. Toki jos tykkää tummasta ei-niin-makeasta suklaasta, niin sellaiseen makuhermoon Manam voi osuakin. 

Dubaista palattuamme ensimmäinen lenkki Durgam Cheruvulla ei suuremmin houkutellut, sillä olin varma, että järvi olisi kokonaan vesihyasintin peitossa, mutta vielä mitä! Järvi oli puhdistettu kasvista, ja järvi oli taas järvi! 😍

Ihmettelin autonkuljettajalle, eikö kasvi leviä järveen uuudestaan, mutta autonkuljettaja epäili, että kasvia ruvetaan varmaan poistamaan heti, jos sitä huomataan taas vedessä. Joka tapauksessa oli ihana lenkkeillä, kun se hirveä vihreä matto oli poissa veden päältä.  

Tänä aamuna olinkin järvellä jo paljon ennen auringonnousua. Aamulla järvellä on ihan omanlaisensa tunnelma. 

Googlen kuvahaun mukaan kuvassa oleva lintu on suomeksi nimeltään pitkäjalka.

Mukavaa päivän ja viikonlopun jatkoa! 

Suunnitelmat muuttuivat

Minun oli tarkoitus lentää perjantaina Etihadilla Abu Dhabin kautta Suomeen, mutta se ei luonnollisestikaan onnistu, koska Arabiemiraattien ilmatila on edelleen suljettu kaupalliselta lentoliikenteeltä. Lentoni uudelleenreitittäminenkään ei ole mahdollista, koska Etihad ei lennä Hyderabadista minnekään muualle kuin Abu Dhabiin. Vaihtoehtoja oli siis tasan kaksi: joko siirtää lentoa muutamalla viikolla tai toivoa, että parin viikon päästä pääsee taas lentämään Abu Dhabiin, tai siirtää lento hamaan tulevaisuuteen ja ostaa kokonaan uusi paluulento.   

Koska tilanne on tällä hetkellä Arabian niemimaalla hyvin epävakaa enkä usko, että se normalisoituu kovinkaan pian, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Lennot olivat kortilla ja hinnat pilvissä, sillä Arabian niemimaa on tärkeä solmukohta intialaisille. Jo pelkästään Hyderabadista lähtee joka päivä parisenkymmentä lentoa Arabian niemimaalle – Dubaihin, Dohaan, Sharjahiin, Muscatiin, Abu Dhabiin jne. – ja koko Intiasta 150–160. Valtava määrä intialaisia tarvitsee siis vaihtoehtoisen reitin päästäkseen Intiasta maailmalle.

Vietimme ukkelin kanssa melkoisen tovin etsiskelemällä saatavilla olevia lentoja, ja päädyimme lopulta lentoon Delhin ja Amsterdamin kautta. Alkumatka hoituu Air Indialla ja viimeinen pätkä Amsterdamista Helsinkiin KLM:llä. Lähipäivien lentohintojen ollessa pilvissä oli pakko siirtää lähtöpäivää tuonnemmas, joten joudun olemaan Intiassa pari viikkoa pidempään kuin olin suunnitellut. Pari viikkoa menee varmasti nopeasti, sillä eihän tässä tarvitse muuta kuin jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toisin on kaikilla Arabian niemimaalla jumissa olevilla matkailijoilla, jotka eivät edes tiedä, milloin pääsevät alueelta pois. 🫣

Abu Dhabia ympäröivät maisemat jäävät nyt näkemättä.

Paluun siirtymisestä tulee muutama käytännön ongelma, ja suurin niistä on se, etten ottanut astmalääkettä mukaani kuin yhden inhalaattorin, ja se loppuu ihan näinä päivinä. Vaikka lääkettä meni silloin keuhkotaudissa tupla-annos, minun olisi pitänyt silti olla sen verran viisas, että olisin ottanut mukaani ylimääräisen inhalaattorin. Samaa tai ainakin samantapaista lääkettä saa varmasti täältäkin, mutta koska olen hieman epäluuloinen täkäläisiä lääkkeitä kohtaan, olen mieluummin ilman lääkettä kuin vedän keuhkoihini jotain täkäläistä tavaraa. 

Toinen asia, jonka suhteen suunnitelmat muuttuivat, olivat ne Tirupatin häät. Anopillahan on ollut polvi kipeä ja välillä turvonnutkin jo pidemmän aikaa, mutta siitä huolimatta hän tuntui olevan kovin innokas lähtemään häihin – nimenomaan autolla, koska uusi auto on niin hyvä istua. Koska meidän olisi pitänyt olla takaisin Hyderabadissa viimeistään huomenna (perjantaisen lentoni takia), matka olisi pitänyt toteuttaa hyvin nopealla aikataululla, eikä anoppi olisi ehtinyt levätä menomatkan ja paluumatkan välissä riittävästi. Yhdensuuntaiseen ajomatkaan menee noin seitsemän tuntia, mikä on Intiassa todella paljon, koska tiet ovat osin huonossa kunnossa ja kesäkin on jo alkanut. 

Niinpä ukkeli päätti, että hänen äitinsä ei lähtisi häihin vaan jäisi kotiin lepäämään. Minä puolestani päätin, että jos anoppi jää kotiin, minäkään en lähde. Niinpä Tirupatiin lähtivät vain ukkeli ja appiukko, ja me jäimme anopin kanssa kotiin. Kun päätös oli tehty, anoppi tunnusti minulle, että häntä ei olisi oikeastaan huvittanut lähteäkään. Minua nauratti, sillä minuakaan ei olisi huvittanut lähteä. Kaikki meni siis lopulta niin kuin pitikin! 

Joskus viikko sitten anopin polvi oli oikein pahana, ja ukkeli kysyi minulta silloin, mitä mieltä olisin sellaisesta ajatuksesta, että siirtäisin Suomeen paluutani parilla viikolla ja jäisin tänne anopin avuksi siiheksi, kunnes anopin polvi olisi vähän parempi. Minusta kun on kuitenkin keittiöhommissa anopille iso apu, sillä pilkon yleensä kaikki ainekset, jauhan jauheet, vaivaan phulkataikinan ja niin edelleen. 

Ensimmäinen mieleeni tullut reaktio oli, että ei! Haluan Suomeen kuudes päivä maaliskuuta, ja sillä selvä! Koska olen kuitenkin oppinut, että mieleni saattaa muuttua, kun pohdin asioita hetken, en vastannut ukkelille sillä hetkellä juuta enkä jaata. Jyrkkää eitä voi olla vaikea perua myöhemmin, joten joskus on parempi jättää vastaus ilmaan roikkumaan. Hetken asiaa ajateltuani olinkin sitä mieltä, että jos kerran anoppi tarvitsee apuani, niin voin ihan hyvin jäädä tänne vielä muutamaksi viikoksi. Kaikella on tarkoituksensa, eikä ihmisen kannata olla liian uhmakas ja omapäinen ja taistella vastaan suuntaa, johon elämä on sillä hetkellä viemässä. 

Päätimme kuitenkin olla siirtämättä lähtöpäivää, kun anopin polvikin tuntui olevan päivä päivältä parempi, mutta lähtöni viivästyi nyt sitten toisen syyn takia. On siis todellakin tarkoitettu, että olen täällä vielä sen pari viikkoa, ja yritän iloita jokaisesta lisäpäivästä täällä täysin sydämin. 

Tänään onkin ollut erityisen kiva päivä, kun olemme olleet anopin kanssa kaksistaan. Tänään juhlitaan holia eli päivää, jolloin ihmiset heittelevät värijauheita toistensa päälle. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että minä vellihousu linnoittauduin kotiin ja päätin olla lähtemättä ulos koko päivänä, etten vain saa värejä herkälle hipiälleni. Parvekkeelle sentään uskalsin mennä, ja katselin sieltä aamulla, kun yksi porukka sotki toisiaan väreillä tuossa pelialueen reunassa. 

Videoin myös taas jonkun autonkuljettajan autonpesua. Olen videoinut samaa asiaa ennenkin, mutta koska minua jaksaa edelleen huvittaa täkäläinen autonpesutyyli, jossa ei paljon vettä kulu, tässä tulee osa kaksi. 

Mietin puolivakavissani, että minähän voisin opetella samanlaisen pesutyylin ja pestä meidän auton parkkihallissamme Espoossa, kun hallissahan ei saa lutrata veden kanssa.  

Anoppi puolestaan kävi tänään yhdessä nalugu-hääseremoniassa tässä anoppilan asuinalueella ja sai sieltä mukaansa valtavan kassin tavaraa. 

Kassissa oli 12-osainen päivällisastiasto, materiaali saripaidan ompelemiseen, iso makeislaatikko sekä pujatavaraa.  

Kaikki naiset olivat kuulemma saaneet mukaansa samanlaisen kassin, ja kun naisia oli ollut paikalla anopin arvion mukaan "noin sata", jo tästä voi päätellä, että häihin on uponnut lantti jos toinenkin.

Pujapostauksen yhteydessä ihmeteltiin eteisen puuttumista uuden talon pohjapiirustuksesta, ja siitä tuli mieleeni kuvata, millainen sisääntuloratkaisu anoppilassa on. Täällähän ei tunneta suomalaistyylistä eteistä, koska sille ei ole mitään tarvetta, sillä kengät voi jättää ulos oven viereen. Pääovesta astutaankin usein suoraan johonkin oleskelutilaan. 

Appivanhemmat asuvat talossa, jossa on viisi kerrosta, ja jokaisessa kerroksessa on viisi asuntoa. Tämä on näkymä, kun astun hissistä ulos neljännessä kerroksessa:

Autonkuljettaja ja kotiapulainen eivät tuo kenkiään samaan tilaan kuin talonväki, vaan he jättävät kenkänsä asunnon ulkopuolelle.

Appivanhempien asunto on heti ensimmäisenä oikealla, ja sen etuterassin ovi on auki. Ovessa roikkuu pussi, jonne maitomies jättää aina aamulla maitopussit. Taempana näkyy lisää anopin kukkaruukkuja (siellä on se tulsikin), jotka olivat aiemmin tuossa reunamuurin päällä, koska siihen paistaa aurinko paremmin kuin alas lattialle. Siitä tuli kuitenkin sanomista, että anoppi piti kasvejaan reunalla, sillä kukkia kastellessa saattoi valua vettä alempiin kerroksiin, ja onhan siinä sekin vaara, että ruukku putoaa jonkun päähän. Niinpä anoppi joutui siirtämään ruukkunsa maan tasolle. Osa ruukuista on saatu perinnöksi ranskalaiselta naapurilta, joka työskenteli aiemmin Hyderabadissa mutta joka joutui palaamaan takaisin Ranskaan.

Kun astutaan teräsristikko-ovesta sisään, päästään etuterassille, jolla on sohva ja pari nojatuolia (istun kuvaa ottaessa niistä toisella) sekä pari Ikeasta hankittua kenkäkaappia.

Aiemmin koko tuo kenkäkaappien puoleinen seinusta sekä ristikko-oven vierusta olivat täynnä kenkiä, kun kaikki potkaisivat aina kengät jalastaan siihen. Pari vuotta sitten ukkeli tilasi kenkäkaapin, joka on varsin näppärä ja tilava, sillä siihen mahtuu 12 paria kenkiä. Kenkäkaappi ei kuitenkaan riittänyt, vaan lattiatila rupesi taas täyttymään kengistä, joten ukkeli tilasi nyt tammikuussa viereen toisen samanlaisen kaapin. Autonkuljettaja oli yrittänyt kasata kaappia yksinään ja levitellyt kaikki osaset terassin lattialle, mutta kasaaminen ei ollut onnistunut, ja autonkuljettaja tuli hakemaan minut apuun. 🤭 Edellisen kaapin kasasin autonkuljettajan veljen kanssa. Nyt kaikki laittavat kenkänsä kiltisti kaappeihin, joten terassi säilyy suurin piirtein siistinä. 

Tuo sohva on kuulemma niin vanha, että se on ajalta, jolloin ukkelin veli syntyi. Vanhat sohvat ovat usein kullanarvoisia, eikä niitä voi heittää mitenkään pois. Vanhemmillanikin oli pitkään edellisen kotinsa rantasaunalla viininpunainen sohvaryhmä, joka taisi olla melkein yhtä vanha kuin minäkin. Vanhemmat joutuivat luopumaan sohvaryhmästä muuttaessaan Savonlinnaan, ja se taisi olla kova paikka ainakin iskälle. 

Vasemmalla olevasta ovesta astutaan sitten anoppilan ensimmäiseen olohuoneeseen, josta en oikein tiedä, miten sitä kutsuisin. Etuhuoneeksi?

Minusta on kiva, että monessa intialaisessa asunnossa on tämmöinen etuhuone, jossa voidaan istua vähemmän tuttujen vieraiden kanssa. Näin ei-niin-kovin-läheisten ihmisten ei tarvitse tulla lainkaan peremmälle taloon. Peremmältä löytyvät sitten perheen olohuone, makuuhuoneet, keittiö, pujahuone sekä pieni kodinhoitohuone ja parvekkeet. 

Täällä pidetään pääovea tavallisesti auki (suomeksi sanottuna levällään), joten asuntoon voi kävellä kuka tahansa. Tänä aamuna ihmettelin, kun anoppi sätti jotakin, ja kun menin katsomaan, mitä oikein tapahtui, selvisi, että sisään oli kävellyt naapurin kissa. Se kuulemma käy omilla reissuillaan ja ehtii kiertämään anoppilassa joskus kaikki huoneet. 🤭 Kissalla on oikein panta ja pieni kellokin kaulassa.

Etuhuone on oikeastaan lempihuoneeni anoppilassa. Huoneessa on minusta jotenkin miellyttävän avara ja harmoninen tunnelma. Istumme aina aamuisin ukkelin kanssa tuossa sohvalla lukemassa lehteä ja juomassa kahvia. Sekin on mukavaa, että aamuaurinko paistaa etuhuoneeseen, vaikkei se olekaan nyt kesän alettua välttämättä enää kovin hyvä asia, sillä jo aamuisin tuntuu aika kuumalta. Suomesta Intiaan tultuani minua hikoilutti aina valtavasti, varsinkin aamuisin, vaikka silloin oli vielä suhteellisen viileää, ja sama tapahtui taas Dubaista palattuani, kun Dubaissahan oli paljon viileämpää kuin Hyderabadissa. Lämpöön tottuu kuitenkin aika äkkiä.

Kesäisiä lämpötiloja näkyvissä.

Kuumuus ei tunnu Hyderabadissa muutenkaan yhtä tuskaiselta kuin vaikkapa Bangkokissa, koska täkäläinen ilmasto on kuiva, ja kosteusprosentti on suhteellisen alhainen (kuvassa se näyttää olevan vain 19%). 

Anoppilassahan ei käytetä ilmastointia tavallisesti muuten kuin öisin makuuhuoneissa, mistä tulikin mieleeni se lintu, joka oli pesinyt ilmastointilaitteemme päälle. Sehän jäi hautomaan muniaan, kun lähdimme Dubaihin. 

Dubaista palattuamme pesä näytti olevan tyhjä, ja autonkuljettaja tiesi kertoa, että yksi poikasista oli kasvanut isoksi. En tohtinut kysyä, mitä muille poikasille oli käynyt. 🫣 Laitoin siis öisin ilmastoinnin päälle ja nautin siitä, että sain nukkua viileässä. 

Pari päivää kotiinpaluumme jälkeen ukkeli tilasi ilmastointilaitteen huoltajat, joiden oli tarkoitus puhdistaa makuuhuoneestamme sekä sisälaite että ulkoyksikkö. Samalla oli tarkoitus poistaa koko linnunpesä, jottei jokin lintu rupeaisi taas munimaan mukavasti valmiiseen pesään. 

Nykyajan huoltomiehet ovat näköjään mukavan siistejä, sillä he suojasivat ilmastointilaitteen alla olevan tv-ruudun ja laittoivat ilmastointilaitteen ympärille mustan pussin, jotteivät laitteen pölyt leviäisi ympäriinsä. 

Kaiken vesitti kuitenkin se, että mies seisoi pöydällä paljaine jalkoineen. Yök. Tuolla samalla pöydällä kirjoitan iltaisin päiväkirjaani, ja nyt siinä seisoi joku ukko likaisine jalkoineen. Hyvä etten desinfioinut pöytää ukkojen lähtemisen jälkeen. 🫣

Ulkoyksikköä miehet eivät kuitenkaan pystyneet puhdistamaan, sillä kävi ilmi, että pesässä oli munat. Taas! Kävin tutkimassa pesää kännykän ja selfiekepin kanssa, ja totta tosiaan: siellä oli kaksi munaa. 

Toinen tosin näytti siltä, että se saattaa pudota hetkenä minä hyvänsä.

Olin käyttänyt ilmastointilaitetta jo kahtena yönä tietämättä munista mitään, ja nyt mietitytti, olivatko munat keittyneet ilmastointilaitteen lämmössä. 🫣 Ihmettelin muutenkin, mikä munimisprojekti se tämmöinen on, kun pesässä ei ollut näkynyt ketään hautomassa. Ensin ajattelin, pitäisikö minun peittää pesä jotenkin, mutten kuitenkaan hennonnut tehdä sitä, vaan annoin pesän olla rauhassa. 

Myöhemmin samana päivänä yllätin vanhemmat yhdessä pesästä. 

Kotona ollaan!

Järkeilin, että koska olin jo käyttänyt ilmastointilaitetta kahtena yönä, mahdollinen vahinko oli jo luultavasti tapahtunut, ja päätin jatkaa ilmastointilaitteen käyttämistä öisin. Lintu puolestaan rupesi hautomaan ihan tosissaan ja nököttää nyt pesässään jatkuvasti. 

Vaikka minua kuinka ärsytti, että linnut olivat pesineet jälleen ilmastointilaitteeseen, niin eipä kestänyt kauan, kun rupesin taas juttelemaan tällekin linnulle. En tiedä, onko lintu sama kuin aiemmin, mutta tämäkin yksilö osaa hyvin suomea, kun se ymmärtää kaiken, mitä sanon. 🤭

Googletin uteliaisuuksissani tietoa aasianturturikyyhkystä, ja selvisi mm. sellainenkin asia, että aasianturturikyyhky on pesäuskollinen ja pesii usein samaan pesään. Lintu voisi siis siinä mielessä olla hyvinkin sama yksilö kuin aiemmin. Tosin en tiedä, pystyvätkö linnut tuottamaan munia liukuhihnalta ja pykäämään toisen satsin heti ensimmäisen perään. En jotenkin usko.

Sellainenkin juttu selvisi, että aasianturturikyyhky on uskomusten mukaan hyvä lintu, sillä se edustaa rakkautta, rauhaa ja uusia alkuja. Linnun uskotaan tuovan taloon rauhaa, harmoniaa, onnea ja positiivista energiaa. Anoppilassa siis onni kukoistaa. 🤣