Ilmaista tavaraa tarjolla

Vuorossa olisi haasteen viimeinen osa. Menipä kuukausi äkkiä! Muistan, miten olen aiemmin tuskaillut vastaavien haasteiden kanssa ja ollut viimeistään kahden viikon jälkeen ihan kypsä. Tällä kertaa minulla ei ole ollut mitään ongelmaa, eikä hommassa ole ollut lainkaan suorittamisen makua, vaan on ollut superhauskaa etsiä arjesta sopivia kuvausaiheita. Olen tainnut siis ihan oikeasti muuttua ihmisenä.

Mietin, pitäisikö osallistua ensi kuukauden haasteeseenkin, mutta aiheet eivät oikein innosta. Jokaisen päivän kuvausaiheena kun on jokin esine (kuten puhelin), mikä tuntuu vähän tylsältä siinä mielessä, että esineistä ei saa varmaankaan hirveästi juttua aikaiseksi. Lisäksi olemme lähdössä parin viikon päästä reissuun, ja siitä saattaa kyllä tulla stressiä, jos pitää matkallakin miettiä joka päivä kuvahaastetta. 

Mutta jos joku muu innostuu, Fat Mum Slimin syyskuun haaste löytyy täältä. Eikä sitäkään tiedä, vaikka minäkin vielä innostuisin, sillä on ollut kiva kirjoitella kuvien yhteyteen pienempiä pätkiä eikä kirjoittaa koko postausta yhdestä aiheesta. Ilman kuvahaastetta sellainen päiväkirjamaisempi kirjoittelu tuntuu minusta jostain syystä vaikealta. 

Nyt siis kuitenkin elokuun viimeisen viikon kuviin! 

26. päivä: Viimeksi ottamani kuva

Jos ei lasketa mukaan haastekuvia, jotka on jo nähty blogissa, kännykästä löytyi sunnuntain kävelylenkillä ottamani kuva uhkaavan näköisistä pilvistä. 

Yhtään pisaraa ei tullut, mutta heti kun pääsin kotiin, vettä alkoi tulla oikein ravakasti. Suretti se keinuhevonen, joka nyt kastuisi. 

27. päivä: Väri, joka rauhoittaa minua

Olen miettinyt näitä värihommeleita joskus paljonkin, sillä minusta tuntui aiemmin, että värit vaikuttivat (erityisesti vaatteissa) minuun tosi vahvasti. En esimerkiksi voinut käyttää punaisia vaatteita lainkaan, sillä punainen tuntui tekevän minut epävarmaksi, epävakaaksi ja aggressiiviseksikin. Valkoista en käytä mielelläni vieläkään, sillä valkoisesta tulee jotenkin sulkeutunut olo. Tuntuu kuin olisin kuristuksissa haarniskan sisällä, jos minulla on päälläni valkoista.  

Oranssi on minulle omin väri, sillä minä ja oranssi olemme jotenkin samalla aaltopituudella. Keltaisesta tulee hyvin samankaltainen fiilis kuin oranssista mutta ei yhtä vahvasti. Violettia vieroksun sen kaikissa sävyissä, kuten myös vaaleanpunaista. Nämä värit tuntuvat olevan ihan eri planeetalta kuin minä. En tiedä, onko värien merkitys ja niiden vaikutus ihmiseen ihan tieteellisesti todistettu, vai ovatko väriteoriat "hörhömaailman" asioita. 

Tiesin heti, mikä väri minun pitäisi saada kuvatuksi päivän haasteeseen, ja se oli tietty sinivihreän sävy, jota en osaa kuitenkaan sen tarkemmin nimetä. Mutta mistä löytäisin jotain sen väristä? 

Kuvasin kauppareissullani Prismassa parit kahvikupit, mutta kumpikaan kupeista ei ollut tarkalleen ihan sen sävyinen kuin olisin toivonut. Sitten eksyin treenivaateosastolle ja sen jälkeen kenkäosastolle, kun muistin, että minun olisi pitänyt ostaa kesän aikana uudet sandaalit Intiaan. Talvella, jolloin olen todennäköisesti menossa Intiaan, on turha haeskella kesäkenkiä täkäläisistä kaupoista, ja Intiassa taas en jaksa kuluttaa aikaani haeskelemalla kaupoista siroja neljänkympin kalosseja. 

Löysinkin Prisman alesta kelpo sandaalit, jotka eivät kustantaneet kuin 20 euroa. (Harmi, että onnekas löytö oli kuvahaasteen aiheena vasta perjantaina!) Sandaalien vieressä oli erikoisen tuntuisia kenkiä, jotka olivat ikään kuin kumia, eikä niiden hintakaan ollut kuin vaivaiset 15 euroa. 

 Sovittelin kenkiä ja totesin niiden olevan myös tosi mukavat jalassa. 

Kynsilakatkin ovat näköjään melkein sävy sävyyn. (Anteeksi varvaskuva. 🙈)

Siinä kenkiä mallaillessani tajusin yhtäkkiä, että tämähän on juuri se sävy, jota olin etsiskellyt! Niin se universumi (tai mikä lienee) järjestää. 😅

Päivän bonuskuvat: 

Kävin tutustumassa uuteen kuntosaliin, jossa naisten pukuhuoneen pisuaari puski horsmaa. 

Komea muraali Arabiassa.

28. päivä: Uusi 

Oikeasti päivän aihe oli "a sign of newness", mutta suomensin aiheen yksinkertaisesti uudeksi, koska kaikki muut suomennosyritelmät kuulostivat kököiltä. 

Kaikkihan ovat varmaan kuulleet, että silmien turvotukseen auttaa, jos laittaa kurkut silmille. Kämäiset kurkkuviipaleet kannattaa kuitenkin nyt unohtaa, sillä turvotuksen vähentämiseen on löytynyt uusi ja paljon tehokkaampi keino: suolakurkut.  

Suolakurkut suorastaan räjäyttävät turvotuksen pois. 

Kävin myös kampaajalla, kun kampaajallani sattui olemaan sopivasti aika vapaana. Kampaukseni ei ole kuitenkaan mikään uusi, vaan sama vanha, joka minulla on ollut jo vuosikaudet. 

Pesupaikalla maatessani kuuntelin viereisen pesupaikan rouvaa, joka selosti omalle kampaajalleen ensin miehensä silmäoperaatiota ja sitten omia polvivaivojaan. Mietin mielessäni, että kampaaja on kyllä hitonmoisen vaativa ammatti. Pitää osata leikata hiuksia, mutta sen lisäksi pitää myös jaksaa kuunnella asiakkaiden typeriä jaaritteluja. Juttujen ei voi edes antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun pitää osata elää mukana asiakkaan kertomuksessa – kysellä, ihmetellä ja keskustella. Minusta ei olisi kyllä ikinä kampaajaksi! Olisin varmaan jo ensimmäisen työpäivän jälkeen burnoutissa. Olisi tietysti eri asia, jos jutut olisivat mielenkiintoisia, mutta en kyllä jaksaisi kuunnella jonkun vieraan ukon silmäleikkauksen yksityiskohtia minuuttia kauempaa. 

Sitäkin mietin, että kukahan kampaajien oman tukan leikkaa. Tapasin ajatella joskus aiemmin, että hiukset ovat ikään kuin kampaajan käyntikortti, mutta eihän se niin mene, sillä tuskin kukaan kampaaja leikkaa omat hiuksensa. Toimiiko leikkaajana siis joku kampaajakollega omalta työpaikalta vai joku muu? Tuntuu jotenkin hassulta ajatella kampaajaa istumassa kampaajan tuolissa, vaikka niinhän ne lääkäritkin käyvät lääkärillä, kokit ravintolassa ja Prisman myyjät Prismassa ostoksilla. Mitenkäs Prisma tuli nyt taas tähänkin?

Kun nyt oli kerrankin tukka mintissä, päätin mennä kampaajalta suoraan passikuvaan, kun tarvitsisin passikuvaa seuraavana päivänä. Valokuvaamossa tuli ihanan nostalginen fiilis, sillä siellä oli myynnissä vanhanaikaisia filmirullia. 

Kysyin myyjältä, ostaako kukaan enää filmirullia, ja myyjä vastasi, että kyllä heille tulee filmirullatilauksia päivittäin ihan kymmeniä. Vau! 

29. päivä: Onnekas löytö

Tänään piti käydä Autoliiton toimistossa viemässä hakemus kansainvälistä ajokorttia varten. Hakemuksen olisi voinut täyttää sovelluksen kauttakin, mutta koska en jaksanut ladata yhtään sovellusta lisää, päätin mennä itse paikalle, kun liikuin muutenkin sillä suunnalla. Yleensä Autoliiton edessä on parkkitila hyvin kortilla, ja olin nytkin henkisesti varautunut siihen, että saattaisin joutua haeskelemaan parkkipaikkaa pitkäänkin. Yllätys olikin melkoinen, kun parkkialue oli lähes tyhjä, ja paikkoja oli vapaana liiaksikin. Sekin on nimittäin ongelmallista, jos paikkoja on vapaana liian paljon, koska silloin tulee valinnan vaikeus. Ajelen parkkipaikalla edestakaisin valikoimassa täydellistä parkkiruutua: oisko tuo; ei, liian pieni; entä tuo; ei sekään... 😆

Eli oliko tämä sittenkään onnekas löytö?

Pohdiskelin, tarvitseeko kansainvälistä ajokorttia oikeasti ikinä, sillä ainakaan minun kortistani kukaan ei ole ollut kiinnostunut missään päin maailmaa, vaikka olen aina korttia esitellytkin. En kuitenkaan uskalla ottaa sitä riskiä, että autonvuokraus kaatuu ajokortin puutteeseen. Monessa maassahan hyväksytään EU-ajokortti, joka riittää yksinään, mutta oma ajokorttini on niin vanha, että se on ajalta ennen EU:ta. 🙈 En ole vain saanut aikaiseksi hakea uudempaa versiota ajokortista. 

Olin menossa lounaalle Stockmannille, kun näin, että Stockan pääoven edessä oli kaksi neitokaista, jotka jakoivat ohikulkijoille jotain ilmaiseksi. Tulosuuntani oli semmoinen, että en ollut ilmaistuotteiden jakeluväylällä, joten oli tehtävä ylimääräinen mutka, jotta pääsin kyselemään neidoilta, että mitäs täällä jaellaan. Ilmaista tavaraa pitää aina saada, oli se mitä tahansa!

Kävi ilmi, että tarjolla oli Valentinon tuoksunäytteitä. 

Onnekas löytö varsinkin sellaiselle, joka ei käytä lainkaan hajusteita. 😆

Sain kaksi naisten ja kaksi miesten tuoksua, ja ukkeli oli oikein ilahtunut tuliaisestani. Minä vältän parfyymejä viimeiseen asti, mutta ukkeli läträä niillä sitten senkin edestä.   

Päivän vähemmän onnekas löytö on peräisin (taas) Hesarista. 

Ursula Von Der Leyen on muuttunut jännän näköiseksi.

30. päivä: Lempiasiani tänään

Ukkeli oli istumassa iltaa (yötä?) kavereidensa kanssa ja tuli kotiin kolmelta aamuyöllä. Minä nukuin vielä hetken ja nousin puoli neljän jälkeen ylös. Puoli viideltä olinkin menossa jo salille, eli meillä oli ukkelin kanssa vähän sellainen "läpsystä vaihto" -tilanne. 😆

Satoi vettä. 

Koska salilla ei ollut vielä ketään, valot räpsähtivät päälle vasta minun astuessani sisään, joten tunnelma oli katossa. Koko sali olisi ainakin hetken minun!

Sain tehdä koko treenin yksinäni, sillä salille ei ilmestynyt ketään muuta. Jännä että ihmisiä ei kiinnosta treenaaminen viideltä lauantaiaamuna. Mitä muuta tekemistä ihmisillä voi muka siihen aikaan olla?  

Tykkään tehdä treenin lopuksi tavallisesti jonkin pienen cardio-osuuden joko kahvakuulalla, kehonpainolla tai levytangolla, ja levytanko on ehdoton suosikkini. Tänään käytinkin levytankoa ja tein kompleksin, johon valitsin viisi liikettä: kulmasoudun, romanialaisen maastavedon, rinnallevedon riipusta, vauhtipunnerruksen ja etukyykyn. Tämän päivän kuva onkin oikeastaan video, joka on tosin aika huono johtuen siitä syystä, että minulla ei ole kokemusta salilla kuvaamisesta, kun keskityn yleensä vain treeniin. 🙈 Youtube tallensi kuitenkin videoni Shorts-muotoon, jota ei voi upottaa Bloggeriin, joten tässä vain pysäytyskuva videosta. 

Lempiasiani tänään, aina ja iankaikkisesti. 😆

Voit halutessasi katsoa videon täältä. 

Tein liikkeitä niin kauan, kunnes en enää jaksanut tai kunnes tekniikka alkoi hajota. Sitten pidin pienen lepotauon ja toistin liikekierroksia uudestaan samaan pisteeseen, yhteensä neljä kertaa. 

31. päivä: Hyvä tapa  

Nyt täytyy tunnustaa, että otin tämän päivän kuvan jo eilen, koska halusin saada postauksen julki heti aamusta. Eivät ne tavat yhdessä päivässä miksikään muutu, joten ihan sama.

Hyvä tapa on jättää herkut kauppaan, vaikka ne kuinka huutelisivat pullalaarista. 

Kivaa sunnuntaita!