Miten dieetin kävi?

Kirjoittelin jokin aika sitten olevani dieetillä, kun olin kyllästynyt omaan ulkomuotooni ja olooni, ja nyt pitää näköjään raportoida sitten tästäkin aiheesta – mahdollisimman perusteellisesti tietenkin. 🙈

Minulla oli tavoitteena pudottaa kahdessa kuukaudessa eli toukokuun loppuun mennessä 5 kiloa, ja toiveena oli, että kropasta lähtisi mahdollisimman paljon rasvaa ja vähän lihasta. Halusin päästä myös eroon pallomahastani, joka oli ilmestynyt kummittelemaan keskivartalolleni. 

Hämmentävää oli se, etten oikein tiennyt, miten painoni oli noussut niin paljon ja salakavalasti. Käyn vaa'alla normaalisti hyvin harvoin, jos ollenkaan, joten on vaikea sanoa, millaisessa ajassa tarkalleen kilot olivat tulleet. Toki olin huomannut, että vaatteet kiristivät tai että ne eivät välttämättä mahtuneet enää edes päälle, mutta kuten aiemmin kerroin, olin löytänyt mielestäni hyviä selityksiä sille, miksi näin oli käynyt. Semmoinen mahdollisuus, että olisin saattanut lihoa, ei tullut mieleenikään.  

Uhkea keskivartalo. 😆 Kuva on otettu viimeisenä päivänä ennen dieettiä eli maaliskuun 31. päivä.

Painoin ennen dieetin aloittamista 71,9 kiloa, mutta tuossa oli varmasti sen verran turvotusta nautinnollisen viikonlopun jäljiltä, että arvioin lähtöpainokseni 71 kiloa.

Jos ei halua laskea kaloreita, mikä keinoksi? 

En ottanut dieettiä kovin vakavasti, vaan lähdin vain tekemään eräänlaista ihmiskoetta itselläni. Monestihan kuulee esimerkiksi semmoista, että keski-ikäisen on vaikea pudottaa painoaan, ja halusin itse kokeilla, onko asia tosiaan näin. En halunnut myöskään ruveta laskemaan kaloreita, koska tiedän kokemuksesta, että se ei tee hyvää psyykelleni, joten päätin lähestyä painonpudotusta toisella tavalla. 

Kävin ensimmäisenä dieettipäivänä 1.4. vaa'alla ja tein siitä päivästä alkaen tiettyjä muutoksia ruokavaliooni (niistä lisää seuraavaksi). Ajatus oli, että kävisin vaa'alla uudestaan tarkalleen viikon päästä ja katsoisin, oliko tekemilläni muutoksilla ollut mitään vaikutusta. Jos painoni olisi lähtenyt tippumaan, hyvä; jos ei, tekisin lisää muutoksia, ja tarkastelisin tilannetta taas uudestaan viikon päästä.   

Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että painoni lähti tulemaan alaspäin jo ensimmäisillä ruokavaliomuutoksilla, joten jatkoin samalla linjalla loppuun asti.    

Kävin vaa'alla siis vain kerran viikossa, aina samana viikonpäivänä eli tiistaina ja samaan aikaan (aamulla heti vessakäynnin jälkeen), ja tämä toimi minulla tosi hyvin. Näin dieetti – ja syöminen ylipäänsä – ei vallannut liikaa ajatuksiani, vaan tunsin hallitsevani tilannetta.  

Mitä söin dieetin aikana? 

Syön normaalistikin säännöllisesti neljä kertaa päivässä ja hyvin samankaltaisia juttuja joka päivä, joten muutokset oli helppo tehdä, ja niitä oli helppo seurata. Minulta löytyy myös itsekuria ja itsehillintää, jos jotain oikeasti päätän. Vaikka en ottanut laihdutusprojektia vakavasti, otin sen kuitenkin tosissani. Selittelyt ja tekosyyt eivät kanna kovin pitkälle, ja jos haluaa saavuttaa jotain, pitää olla myös valmis tekemään sen eteen töitä. Ajattelin niin, että vaikka epäonnistuisinkin tavoitteessani, ainakaan se ei jäisi yrittämisestä kiinni.

Ensimmäinen muutos ruokavaliossani oli se, että jätin kaiken ylimääräisen pois. Ei siis pisaraakaan alkoholia, ei minkäänlaisia herkkuja (ei edes yhtä palaa suklaata tai yhtä perunalastua), ei "kuormasta" syötyjä juustoviipaleita tai leikkeleitä eikä intialaisia (öljyisiä) pikkelssejä ruokien lisukkeena. Kiinnitin myös erityistä huomiota öljyn määrään ruoanlaitossa, ja käytin vain sen verran öljyä kuin oli välttämätöntä. Karu totuushan on se, että intialaiset mausteet tykkäävät öljystä, ja öljy tekee intialaisesta ruoasta usein herkullisemman oloista (tosin tämä pätee varmasti moneen muuhunkin ruokaan kuin intialaiseen).  

Söin dieetin aikana varsin samalla lailla kuin normaaliarjessakin, mutta tein jokaisella aterialla pieniä muutoksia. Ainoastaan aamiainen pysyi samanlaisena kuin dieetin ulkopuolellakin.

Aamiainen

Olen Weetabix-addikti, kuten kaikki varmasti tietävätkin, enkä jaksa enää hävetä asiaa.  

Syön aamiaiseksi kaksi Weetabixia kevytmaidolla (maitoa menee ehkä 3–4 dl). Jos joku ihmettelee, miksi maito näyttää niin omituiselta, niin se johtuu siitä, että maidossa on jäähilettä. 🙊 Maidon pitää olla riittävän kylmää, joten pidän maitopurkkia pakastimessa jonkin aikaa. 

Jos on salipäivä, syön lisäksi vielä 100–125 grammaa maitorahkaa, pienen hedelmän tai marjoja sekä sokeroimatonta mehukeittoa, jotta jaksan varmasti treenata. 

Lounas

Seuraavaksi voisin häpeillä eineskeittojani, mutta en jaksa enää sitäkään. Minähän tykkään siitä, että lounas (ja aamiainen ja välipala 😆) valmistuu mahdollisimman helposti ja nopeasti, joten en jaksa valmistaa mitään, vaan tyrkkään vain eineskeiton mikroon. Kun keittoon lisää raejuustoa, keitosta tulee leivän kera minusta ihan hyvä ja täyttävä ateria. 

En syö muutenkaan kaikkein energiapitoisimpia ja/tai rasvaisimpia keittoja, mutta nyt dieetillä olin entistä tarkempi asian suhteen, ja valitsin vain keveimpiä keittoja. Treenipäivinä söin kuitenkin pinaattikeiton, koska rakastan sitä ja koska treenin jälkeen saa tullakin enemmän energiaa. Lisäksi jätin dieetillä leivältä rasvan kokonaan pois, vaikka tiedän, että hyvät rasvat jne. Kukaan tuskin kuolee siihen, jos ei syö kahteen kuukauteen margariinia. Margariinista oli niin helppo vähentää, ja siitä tulee myös yllättävän paljon energiaa, vaikka sitä käyttäisikin kohtuullisesti. 

Treenipäivinä tykkään normaalisti juoda leivän kanssa vielä ison lasin maitoa, mutta nyt dieetillä jätin maidon pois ja korvasin sen vedellä. Lounasleipien päällä oli aina kuusi viipaletta kalkkuna- tai broilerileikettä sekä kasviksia, ja rasvatonta raejuustoa oli sellaiset 100–150 grammaa. Olin myös tarkempi leivän energiapitoisuuden kanssa ja jätin energiapitoisemmat leivät (kuten Salosen Makupalat) pois. 

Tomaatti-leipäjuustokeitto.

Samettinen porkkanasosekeitto.

Treenipäivän pinaattikeitto.

Muistaessani pitää myös mainita, että en laskenut dieetillä makrojakaan (eli proteiinin, hiilarien ja rasvojen osuutta ruokavaliosta), vaan menin mututuntumalla. En myöskään punninnut mitään, koska sellainen ei ole minun heiniäni, vaan painot ovat silmämääräisiä arvioita. 

Välipala

Välipala on minulle ihan kunnon ateria, koska minulla on kolmen, neljän aikaan aina hirveä nälkä. Minulla on välipalalle kaksi vaihtoehtoa, joko salaatti tai hedelmä+rahka sekä kaksi palaa leipää. Tärkein syy siihen, miksi syön joka päivä hyvin samanlaisesti, on se, että näin saan minimoitua ajan, jonka käytän syömisteni miettimiseen. Minusta ei voi olla turhempaa tapaa käyttää aikaansa kuin miettiä, mitä söisi seuraavaksi. 

Salaattiin laitan yleensä noin 100 grammaa vuolukanaa, mutta joskus söin myös kanan sijasta kalaa. 

Päivä 1: salaatti vuuolukanalla ja kaksi palaa leipää. 

Minulla on tapana laittaa salaattiin aina hirveä määrä kasviksia, ja punnitsin kerran piruuttani, kuinka paljon salaatissani oli kasviksia. Tulos oli pienoinen järkytys: 443 grammaa. Yhdessä salaatissani on siis melkein puoli kiloa kasviksia, joten ei ole ihmekään, jos vatsa mouruaa salaatin syömisen jälkeen. 

Tuo ruskea kikkare salaatissa on muuten sinappia. Kokeilin kerran jostain syystä sinappia vuolukanan kanssa, ja yhdistelmä oli niin hyvä, että olen nyt ihan addiktoinut siihen. 

Joskus jos en jaksa pilkkoa vihanneksia, mikrotan wokkivihanneksia, ja teen salaatin niistä. Vatsanikin tuntuu tykkäävän enemmän mikrokasviksista kuin raaoista kasviksista, ja käytän senkin takia usein pakastevihanneksia. 

Päivä 2: salaatti pakastevihanneksista. Välipalaleivilläni on aina kolme viipaletta kevytjuustoa ja kolme viipaletta kalkkuna-/broiskuleikettä.

Päivä 3: salaatin sijaan rahkaa, hieman hedelmiä/marjoja sekä sokeroimatonta mehukeittoa.

Päivä 4: kuten edellä.

Illallinen

Illalla meillä syödään yleensä intialaista kotiruokaa, enkä muuttanut iltasyömisiäni dieetin aikana muuten kuin pienentämällä hieman annoskokoja, varsinkin riisin osalta. Ne pikkelssit jätin myös pois, kuten jo aiemmin mainitsin.  

Tyypilliseen ilta-ateriaamme kuuluu leipä ja "kuiva" eli kastikkeeton ruoka sekä riisi ja "curry" eli kastikkeinen ruoka. Toki vaihteluakin on. Phulka-leivän virkaa meillä ajaa täysjyvätortilla, koska en jaksa valmistaa leipiä itse, ja nuo tortillat ovat ihan kelpo vaihtoehto phulkille. Tosin tortilla on phulkaa sen verran raskaampi, että se vastaa melkein kahta phulkaa. 

Erilaisia annoskokonaisuuksia muutamalta päivältä: (Kuvat ovat karmeita, mutta siinä vaiheessa, kun on nälkä ja on aika ruveta syömään, ei todellakaan ole kärsivällisyyttä ruveta asettelemaan ruokia kauniisti.) 

Päivä 1. 

Kanacurrya ja tortilla...

... sekä riisiä, paistettua okraa, Bulgarian jogurttia ja minttuchutneytä.

Päivä 2.

Porkkana-herne -fry:ta, tortilla...

... sekä pinaatticurrya ja riisiä.

Päivä 3. 

Uppomunacurrya, parsakaali-kukkakaali-perunapaistosta, tortilla...

... sekä riisiä ja rasamia (eräänlaista tomaatti-tamarindikeittoa).

Päivä 4. 

Paistettua keittobanaania ja se sama ikuinen tortilla...

... sekä riisiä ja gutti vankaya:ta eli minimunakoisocurrya.

Päivä 5. 

Vaihteeksi jotain muuta kuin intialaista eli cajunlohta ja uunijuureksia. Lohta oli ehkä noin 200 grammaa.

Tämmöisiä ateriakokonaisuuksia siis söin dieettini aikana. Jos tuli nälkä aterioiden välissä, söin yhden tai kaksi riisikakkua. Yleensä kahdella riisikakulla lähti nälältä pahin terä, jotta jaksoin odotella seuraavaa ateriaa. 

Nämä riisikakut ovat suosikkejani, koska ne maistuvat minusta ihan popcornilta. 😆 (Syön siis riisikakkuja ilman mitään lisukkeita.)

 

Jos tuntui siltä, että kaipasin jotain makeaa, join joko Pepsi Maxia tai söin muutaman Lakrisal-pastillin tai Mynthonin. Aika ankeat herkut, vai mitä? 😆 Pepsiä meni ehkä kolme tai neljä tölkkiä koko dieetin aikana, koska en tykkää normaalistikaan juoda limuja – sokerittomiakaan – kovin usein. 

Salmiakkia oikeastaan inhoan, enkä tykkää isommin latritsistakaan, ja siksi nuo Lakrisalit olivat hyviä dieettimakeita. Ne tepsivät pahimpaan makeanhimoon, eikä niitä tehnyt mieli enempää kuin sen kaksi pastillia. Tosin on sanottava, että mitään suurempia makeanhimoja ei edes tullut koko dieetin aikaan (yhtä tapausta lukuun ottamatta), ja luulen, että se johtui suureksi osaksi siitä, että olin päättänyt olla syömättä herkkuja. Monestihan käy niin, että jos rupeaa "keskustelemaan" itsensä kanssa tyyliin haluaisinko nyt sitä tai tätä herkkua, yleensä vastaus on, että totta helvetissä haluan, ja siihen löytyy myös aina jokin (omasta mielestä hyvin pätevä) oikeutus. Helpottaa, kun on päättänyt selvästi, että herkut ja alkoholi eivät kuulu elämääni, jolloin mitään keskusteluja ei tarvitse edes käydä. 

Ruokavalioni näytti samanlaiselta koko dieetin ajan (ja hyvin samanlaiselta se näyttää normaalistikin), lukuun ottamatta kolmea päivää. 

Yhtenä päivänä kävin ystävälläni, ja pidin kokonaan välipäivän dieetistä. Grillasimme makkaraa ja söimme herkkuja. 

Söin tosin vain kaksi ja puoli makkaraa normaalin neljän sijasta. 😆

Toisena päivänä olin kaupungilla ja join siellä ison tuopin olutta sekä pari isoa lasillista viiniä. Kolmantena päivänä olimme kahvilla, ja minun teki niin hirveästi mieli jotain makeaa, että päätin antaa himolleni periksi ja otin kahvin kaveriksi mokkapalan. 

Mokkapala ei ole koskaan maistunut näin hyvältä! Söin palasen hitaasti ja hartaasti, jokaisesta suupalasta nautiskellen.

Minusta tuntui, että tuossa kohtaa oli parempi antaa makeanhimolleni periksi, sillä totaalikieltäytyminen johtaa kohdallani helposti ylilyönteihin. 

Ihmettelin, miten luonnollisesti osasin suhtautua näihin poikkeamiin dieetistä ja jatkaa elämää ja dieettiä näiden jälkeen ikään kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Joskus menneisyydessähän, kun olin hyvin tarkka syömisistäni, jokin ns. kielletty herkku tuntui hirveältä repsahdukselta, ja itsesyytösten ja pettymyksen tunteet olivat valtaisat. Sen jälkeen pitikin sitten syödä mahdollisimman niukasti ja liikkua hullun lailla, jotta sain kalorit kulutettua. 

Kuinka liikuin? 

Yleensä ajatellaan, että jos haluaa laihtua, pitää harrastaa ihan hulluna aerobista liikuntaa (kävelyä, juoksua, pyöräilyä jne.). Minä en harrasta normaalistikaan aerobista liikuntaa kuin kerran, pari viikossa, enkä lisännyt sitä viikko-ohjelmaani nytkään, koska uskon mieluusti itseäni viisaampia (mm. Timo Haikaraista). Liikuin siis dieettini aikana täsmälleen samalla lailla kuin normaalistikin, eli viikkoni sisälsi kolme salitreeniä, yhden kävelylenkin ja yhden sykettä kohottavamman hupitreenin (tyypillisesti jotain tanssillista) – lukuun ottamatta reilun kahden viikon totaalista treenitaukoa, joka minulla oli sen keuhkoputkentulehduksen takia.

Tyypillinen treeniviikkoni. 

Muu aktiivisuus? 

Kerroinkin jo aiemmin, että huhtikuu oli poikkeuksellisen aktiivinen kuukausi siitä syystä, että kävin koko huushollin läpi, siivosin ja laitoin tavaraa kierrätykseen. Kävin nyt katsomassa Polarin raporteista, että minulle tuli huhtikuussa keskimäärin 15 507 askelta per päivä. Ei tuo aktiivisuuden lisäys nyt niin suuri loppujen lopuksi ollutkaan, sillä minulle näyttää tulevan normaalikuukausinakin 12 000–14 000 askelta päivässä. Suurin osa askeleista tulee ihan arkiaktiivisuudesta, koska salilla ei askeleita hirveästi kerry, enkä harrasta sitä aerobista liikuntaakaan kovin paljon. 

Miten siis kävi? 

Koska lähdin toukokuun viimeiseksi viikoksi Viroon, punnitsin itseni poikkeuksellisesti jo sunnuntaina 25. toukokuuta ennen matkalle lähtöä, ja vaaka näytti tuolloin 65,9 kiloa. Olin siis saavuttanut tavoitteeni hieman etuajassa, vajaassa kahdeksassa viikossa, ja dieetti oli päättynyt. Pömppävatsa oli lähtenyt yllättävänkin nopeasti ja helposti – ehkä kuukauden dieetin jälkeen – ja oli ihanaa, kun pömpän tilalle oli ilmestynyt jälleen vyötärö. 

Yli kymmenen voipakettia kevyempi ihminen.

Elämä dieetin jälkeen? 

Olisi kiva lopettaa tähän ja todeta, että niin kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, mutta koska olen alun perin ottanut periaatteekseni rehellisyyden, en voi luistaa periaatteestani tässäkään kohtaa.

Dieettini oli päättynyt, mutta minulla oli edessäni dieetin ensimmäinen ongelma: kuinka dieetti lopetetaan? 

Olin syönyt kaksi kuukautta tarkkaan määrittelemieni rajojen mukaan, mutta nyt olinkin yhtäkkiä vapaa syömään miten halusin. Tuntui kuitenkin vaikealta lisätä ruokamäärää, koska olin tottunut syömään pienempiä määriä, ja suuremman ruokamäärän syöminen aiheutti vähän ähkymäisen olon. Siitä huolimatta pakotin itseni tekemään pieniä lisäyksiä: palautin taas ne margariinit leivälle, maitolasin treenipäiviin, lisäsin illallisen annoskokoa, en ollut enää niin tarkka leipien ja keittojen energiamääristä ja söin jopa suklaata useampaan otteeseen. Siitä huolimatta painoni putosi edelleen. Kun viimeksi kävin vaa'alla (tämän viikon tiistaina), vaaka näytti 64,1 kiloa. 🙈

Kuinka tämä juna pysäytetään? 

Yritin järkeillä. Jos yksi kilo rasvaa vastaa 7000 kaloria, ja olin laihtunut viisi kiloa (ja ylikin), se tarkoitti sitä, että kokonaiskalorivaje dieettini aikana oli 7000 x 5 eli 35 000 kaloria. Koska dieettini kesti kahdeksan viikkoa eli 56 vuorokautta, se teki jokaisen dieettipäivän keskimääräiseksi kalorivajeeksi 35 000/56 eli 625 kaloria. Saisin siis lisätä päivittäiseen energiansaantiini 625 kaloria, jotta painoni säilyisi entisellään. Tai sitten voisin ryhtyä sohvaperunaksi, jotta tulisi mahdollisimman vähän kulutusta. 😆 Toki energiankulutukseni on luultavasti hieman pienentynyt, koska painan nykyään vähemmän, mutta suunta on kuitenkin selvä. Sitä paitsi jos lihoisinkin, voisin taas laihduttaa, koska se näytti olevan niin helppoa.

Järkeily ei oikein auttanut, mutta onneksi tajusin lopulta kysyä itseltäni oikean kysymyksen: onko kuitenkin niin, että olen salaa iloinen, kun näen, miten vaa'an lukemat pienenevät joka viikko?  

Tämä osui kuin tikari sydämeen. Näinhän se oli. Vaikka muka kauhistelin, että voi kauheaa, kun olen taas laihtunut, vanha tuttu ääni sisälläni riemuitsi. Tässä kävi siis vähän niin kuin pelkäsin, että dieetti herätti sen vanhan nautinnollisuuden tunteen, joka syntyy siitä, kun pystyy hallitsemaan jotain asiaa näin täydellisesti. Miksi en jatkaisi laihduttamista, kun se kerran on näin helppoa?  

Nyt ongelman ydin on siis ainakin paikallistettu, ja ensimmäinen askel oli kiikuttaa vaaka alakerran varastoon. Dieetti on viety loppuun, joten en tarvitse vaakaa enää. Nyt yritän pikkuhiljaa vapautua dieetille asettamistani rajoista ja lisätä syömisiäni pikkuhiljaa, jotten laihtuisi enää.   

Tämmöinen oli tämä laihdutustarina. Toivokaamme, että tarinalla on onnellinen loppu. Ainakin uskon niin!

😘 

Satasen rajoitus

Tähän väliin tulisi sekalainen kuvakokoelma lähipäiviltä ja lähiympäristöstä.

Ensiksi pitää päivittää ruusubegonian kuulumiset. Sehän oli melkein viikon ilman vettä, kun olin Virossa, ja olin varma, että saisin heittää kukan suorinta tietä biojätteeseen. Kukka olikin ihan lötkö, ja kun annoin sille vettä, se ei edes huolinut sitä vaan hyppäsi parvekkeen lattialle pötköttelemään. 

Nyt on mukava asento.

Luulisi, että jos kasvi on ollut pitkään ilman vettä, se alkaisi imeä vettä sisuksiinsa ihan hullun lailla, mutta tämä ei suostunut juomaan pisaraakaan, vaan vesi lillui lautasella toista tuntia. Vasta sitten vesi alkoi haihtua, ja pikkuhiljaa kukan varsikin taas vahvistui niin, että kukka jaksoi seistä reippaasti pystyasennossa. Nyt kasvi on taas oikein hyvinvoiva. Ihmeiden aika ei ole ohi. 

Viime viikolla kävin käveleskelemässä Espoon Keskuspuistossa, jonka olemassaolon olin melkeinpä unohtunut, vaikka paikka on ihan tuossa lähellä. En ollut muistanutkaan, miten kiva paikka se on – ja miten iso! Puisto onkin vähän harhaanjohtava nimitys, sillä kyseessä on oikeastaan laaja metsäalue. 

Sorsalla oli poikaset, ja voi hellanlettas, miten suloisia ne olivat. 

Äiti vahtii.

Takarivissä haukotellaan.

Näin myös ensimmäisen kerran elämässäni tavin. 

Linnun henkilöllisyys selvisi opastaulusta.

Poimin metsästä kieloja. Ihanaa, kun luonnosta saa kukkia.

Kävin taas ystävälläni Korialla, ja ihmettelin keskellä peltoa sijaitsevaa valtavaa rakennustyömaata. 

Sain kuulla, että kyseessä on TikTok-datakeskus. Olinhan minä näistä datakeskuksista kuullut, mutta en ollut tajunnut, että yksi tulee lapsuuden entisiin kotimaisemiin. Jättimäinen työmaa pisti silmään kuin koiranpissa lumella, ja voisin kuvitella, että lähiseutujen asukkaat saattavat olla datakeskuksesta hieman näreissään. Toisaalta on jännä nähdä, millainen datakeskuksesta lopulta tulee. 

Sumppi oli löytänyt taas aurinkopaikan.

Israelin suurlähetystön edessä Kampissa on joka perjantaiaamuna Amnestyn mielenosoitus Tulitauko nyt!, ja mielenosoitus on järjestetty samassa paikassa säännöllisesti vissiin Gazan sodan alusta lähtien. Mielenosoittajien sinnikyys jaksaa ihmetyttää, sillä en voi mitenkään uskoa, että mielenosoituksella olisi sen suurempaa vaikutusta mihinkään. 

En tiedä, millainen äänieristys viereisessä Scandic-hotellissa on, mutta hotelliasukkaiden on varmaan kiva olla aamiaisella, kun tämä joukko möykkää ihan ravintolan ikkunan alla. 

Pyöriskelimme ukkelin kanssa viikonloppuna kaupungilla, kun oli ihan siedettävä ilmakin.  

Woltin ruokarobotti odottaa kiltisti ratikan menoa.

Näin sitä mennään!

Rautatieaseman Lyhdynkantajat-patsaat olivat saaneet uudet asut lähestyvän Helsinki-päivän (12.6.) kunniaksi. 

Helsinki täyttää tänä vuonna 475 vuotta, ja kaupunki tarjoaa taas monenlaista ohjelmaa asukkailleen – ja tietysti muillekin, jotka haluavat osallistua. Lyhdynkantajillakin on ikää jo 111 vuotta, sillä patsaat valmistuivat rautatieaseman pääsisäänkäynnin viereen vuonna 1914. Alun perin patsaiden oli tarkoitus olla karhuja, mutta lopulta rautatieaseman suunnitellut Eliel Saarinen päätyi kuitenkin tilaamaan kuvanveistäjä Emil Wikströmiltä neljä rotevaa mieshahmoa. Hahmojen mallina poseerasi aikoinaan jykeväpiirteinen torppari Jalmari Lehtinen. Patsaiden hiukset on leikattu körttiläisen mallin mukaan. 

Kävimme pällistelemässä Kruununvuorenrannan rakenteilla olevaa asuinaluetta, ja minulle tuli siellä vahvat Jätkäsaari-vibat. Rakennustyyli on kovin samankaltaista, ja raitiotiet hallitsevat katukuvaa. 

Raitiotiet eivät ole kuitenkaan vielä käytössä, vaan ne avautuvat liikenteelle vuonna 2027, kun uudet Kruunusillat valmistuvat. Sillat mahdollistavat ratikkaliikenteen Hakaniemestä Laajasaloon, mutta toistaiseksi Laajasalossa ja Kruununvuorenrannassa liikennöi vielä bussi. 

Rakenteilla oleva silta rupesi kiinnostamaan siinä määrin, että sitä piti päästä pällistelemään lähempää. Ajoin autolla niin pitkälle kuin pääsin, ja hyppäsin sitten ulos kuvaamaan. Ukkeli avasi ikkunan ja huusi perääni, että et sitten mene sinne sillalle. 🙊

Silta tulee pelkästään raitiotieliikennettä sekä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä varten, mikä oli mielestämme hieman omituista. Mutta ilmeisesti Helsinki haluaa jatkaa tällä 'autot pois kaupungista' -karkotuslinjaansa. 

Kevyen liikenteen väylää. 

Jouduin peruuttamaan auton takaisin tielle, kun kulkuväylä oli niin kapea, ja tässä vaiheessa huomasin varoituskyltin, jonka mukaan sillan kupeeseen ei olisi saanut edes mennä. Kieltolaput on hyvä huomata aina vasta jälkeenpäin. 

Ajoin tuonne keltaiselle kopille asti. 

Samassa rakennusviraston tai muun vastaavan pakettiauto tuli pyörimään viereemme keltainen vilkkuvalo katolla pyörien, ja ukkeli oli tuohtunut: onko pakko aina järjestää hankaluuksia. 😆

Perämettän pojjaat on lähtennä kaapunkiin.

Espan lavalla oli meneillään jotain, ja kun kuulutuksessa sanottiin, että esiintyjät olivat Boliviasta, oli mentävä lähemmäs ihmettelemään. 

Ohjelmataulusta selvisi, että ryhmän nimi oli Machu Picchu. Sen kuullessaan ukkeli hörähti, että eihän Machu Picchu edes ole Boliviassa. 

Väliaika! Kahvia ja pullaa!

Kahvihammasta kolotti itselläkin, joten suuntasimme uuteen suosikkipaikkaamme Robert's Coffee Jugendiin. Onhan kyseinen kahvila vähän pimeä, mutta rakennus on upea, Lars Sonckin suunnittelema jugendtila, jossa oli ennen pankkisali. 

 Kahvilassa on niin runsaasti tilaa, että pöytä löytyy melko varmasti aina jostain.  

Lohi-munaleipä oli ihan superhyvä!

Taulu naisten vessakopissa.

Kesämuotia.

Team oranssi.

Asukin on komea, mutta entäs sitten tuo Anttilan muovikassi! 

Auto väitti (kuvan alareunassa), että Forumin kulmalla on satasen nopeusrajoitus. 😆

Kaasu pohjassa kohti loppuviikkoa!