Nyt takaisin reissuuni ja sen neljänteen päivään. Tässä päivän reitti:
Aamiaisen jälkeen lähdin ajelemaan kohti Pühtitsan luostaria, tarkemmin sanottuna Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle pyhitettyyn nunnaluostariin (jestas mikä nimi). Päätin tankatakin heti alkumatkasta, vaikka bensaa oli vielä reilu neljännestankki jäljellä. Minulla on joskus tapana jättää tankkaaminen vähän viime tinkaan, mutta nyt en kaivannut sellaista jännitystä päivääni.
Täällä näkee muuten paljon haikaroita (vai onko tuo sittenkin kurki?!), ja niiden kookas olemus ja hieman epävarman näköinen askellus pellon keskellä jaksaa ilahduttaa aina.
Luostari näkyi jo kaukaa puiden takaa, ja näky oli varsin vaikuttava.
Luostarin parkkialueelle kurvatessani näin, että parkkialueen vieressä oli lauma lehmiä laiduntamassa ja muutama nunna niitä paimentamassa.
Luostarille päästäkseen pitää nousta parkkipaikalta ylös mäkeen, ja olin jo heti ensi metreillä aivan nääntynyt. Olin miettinyt, että ei ehkä kannata pukeutua luostariretkelle mihinkään ripaleisiin, joten olin laittanut pitkät housut ja hihattoman topin päälle farkkutakin. Farkkutakkihan on oikein mukava ja hengittävä vaate kuumankostealla ilmalla!
Polku vei läpi luostarin hautausmaan, enkä ollut koskaan nähnyt niin hyvin hoidettua ja värikästä hautausmaata. Olin ihan ihmeissäni, miten kaikki kukat saattoivat ollakin niin täydessä loistossaan. Lähempi tarkastelu paljasti, että kukat olivatkin tekokukkia! 😀
Luostarin portti. |
Luostarialue oli todella kaunis. Kaikki oli niin siistiä, järjestelmällistä ja hyvin hoidettua.
Vuonna 1891 perustettu Pühtitsan eli Kuremäen luostari on Viron ainoa toimiva ortodoksinen nunnaluostari. Luostarissa asuu noin 160 nunnaa, jotka hoitavat luostarin kaikki työt peltotöistä halonhakkuuseen ja ikonimaalaukseen. Luostari on omavarainen, ja luostarin ympärillä sijaitsevat luostarin kasvimaat, pellot, navetat ja kasvihuoneet.
Ihan kaikki hommat eivät nunniltakaan suju, vaan apuun täytyy kutsua Remontti-Reiska. |
Kasvimaa oli upea, enkä muista nähneeni missään niin viimeisen päälle hoidettua kasvimaata. En ehtinyt ottaa kasvimaasta tosin kuin yhden kuvan, kun tuo kuvassa näkyvä nunna nousi ylös ja rupesi huutamaan minulle, että "foto njet" ja huitomaan kädellään minua poispäin. Ymmärrän kyllä hyvin nunnan ärtymyksen. Ei varmasti ole kivaa, kun kaiken maailman uteliaat turistit pyörivät kameroineen omalla kotipihalla.
Piha-alueella oli vesipiste, josta sai ottaa vettä.
Poika kaatoi vettä mukista maahan, vaikka tämä näyttääkin ihan joltain ihan muulta. |
Luostarialueella oli mukavan rauhaisa tunnelma, ja vierailijoitakin oli paikalla jostain syystä varsin vähän.
Parkkialueen takana pellon laidassa on pyhä lähde, jonka vettä pidetään parantavana. Ihmisiä käy lähteellä tasaisena virtana, ja kaikki tulevat kanisterien ja tyhjien vesipullojen kera, jotka sitten täytetään pyhän lähteen vedellä.
Minullakin sattui olemaan kassissani tyhjä vesipullo, ja hetken harkitsin, pitäisikö minunkin täyttää pulloni pyhällä vedellä. Päätin sitten kuitenkin jättää homman sikseen.
Lähteen lähellä on myös pieni mökki, jossa voi käydä kastautumassa ja puhdistamassa itsensä maallisista murheista.
Luostarilta suuntasin kohti Peipsijärveä, joka on Viron suurin järvi. Peipsijärvi on melkein kolme kertaa niin suuri kuin Saimaa, ja sen keskellä kulkee Viron ja Venäjän raja. Peipsijärvi kuuluu myös Euroopan kalaisimpiin järviin, ja sieltä saa muun muassa muikkua, ahventa, siikaa, haukea ja kuhaa. Peipsijärven ihmiset ovat saaneet elantonsa kalastuksesta vuosisatojen ajat, ja osa vanhoista kalastusmenetelmistä on yhä käytössä.
Minä suunnistin Peipsijärven pohjoisosaan Kauksiin, jossa on kaunis hiekkaranta ja joka on tunnettu lomanviettopaikka. Minun oli tarkoitus kiertää Kauksissa kahdeksan kilometrin mittainen Luiten retkipolku, joka kulkee sekä rannan dyynimaastossa että Kauksin ojan tuntumassa.
Patikkapolut tuntuvat olevan yleensä aika hyvin merkittyjä Virossa, mutta tämän polun lähtöpaikkaa oli todella vaikea löytää. Missään ei näkynyt viittoja, joissa olisi lukenut selvästi reitin nimi.
Vasta vajaan kilometrin verran polkua kuljettuani näin ensimmäisen viitan, jossa luki reitin nimi, ja varmistuin vihdoin siitä, että olin oikealla polulla. Polku kulki varsin pitkään hiekkatiellä, jonka toisella puolella oli leirintäalue. Ei vastannut ihan minun käsitystäni kivasta luontopolusta.
Vesi keeta enne joomist! |
Polku olikin minulle melkoinen pettymys. Opasteet olivat loppumatkasta niin surkeat, etten edes tiedä, kuljinko oikeaa polkua vai omaa polkuani. Dyynitkään eivät näyttäneet oikein miltään, mikä johtui varmasti ainakin osittain valjusta valosta.
Järvi ja pilvet olivat niin samanvärisiä, etten erottanut aluksi järven ja taivaan rajaa ollenkaan.
Pilvet näyttivät uhkaavilta, ja loppumatkasta alkoikin ripotella vettä. Pieni sade ei kuitenkaan haitannut, sillä ilma oli pilvisyydestä huolimatta hiostavan kuuma, ja sade tuntui mukavan raikkaalta.
En viitsinyt tutkia Peipsijärveä tuolla ilmalla enempää, vaan lähdin ajelemaan kohti Kohtla-Nõmmen kaivosmuseota.
Rankkasadekin yllätti, mutta tulipahan tuulilasi vihdoinkin pestyä! |
Taas näkyy! |
Kohtlan kaivos oli toiminnassa vuodesta 1937 vuoteen 2001, ja kaivoksessa louhittiin öljyliusketta eli palavaakiveä. Palavakivi on kiveen sitoutunutta öljyä, ja kun kiveä poltetaan, saadaan sähköenergiaa. Palavaakiveä voidaan myös tislata, jolloin saadaan polttoöljyä. Palavakivi ei ole mikään ympäristöystävällinen tapa tuottaa energiaa, mutta koska Virossa arvostetaan omavaraisuutta ja omien luonnonvarojen hyödyntämistä ja koska palavaakiveä on Virossa niin paljon, sitä myös käytetään.
Kohtlan ja monen muun Koillis-Viron kaupungin synty on perustunut juuri palavankiven louhintaan, ja kun kaivostoiminta on loppunut kaupungista, ihmiset ovat joutuneet etsimään tulonlähteensä muualta. Siksi Koillis-Virossa on niin paljon tyhjilleen jääneitä taloja.
Kaivosmuseon lipputiskillä sain kuulla, että kaivostunneleita ei pääsisikään tutkimaan itsekseen, vaan niihin pääsisi vain opastetulla kierroksella. Tunneleihin kun saattaisi kuulemma eksyä. Edellinen opaskierros oli lähtenyt kahdelta (olin paikalla hieman ennen kolmea), eikä lipunmyyjä voinut taata, että neljältä tehtäisiin enää kierrosta, jos paikalle ei tulisi riittävästi väkeä. Mietin, että voisin tulla seuraavana aamuna uudestaan, mutta seuraavan aamun kierrokset olivat jo täyteen buukattuja, ja vapaata löytyi vasta kahdelta alkavalla kierroksella. Se oli kuitenkin jo liian myöhäinen ajankohta minulle, sillä minun piti olla silloin menossa muualle.
Kuulin myös, että museossa oli näyttelytiloja viidessä kerroksessa ja että noita tiloja saisi tutkia itsekseenkin. Tunnen kuitenkin itseni sen verran hyvin, että tiedän, etten jaksa lukea opastauluja tai selostuksia kovin pitkään. Haluan toimintaa, ja jos sitä ei ole, on parempi lähteä muualle.
Niinpä kaivosmuseo jäi tällä kertaa näkemättä. En kuitenkaan jäänyt murehtimaan takaiskua, sillä uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja että kaikki tapahtuu jostakin syystä. Se mikä näyttää pettymykseltä, saattaakin olla onni, vaikka emme aina itse tiedäkään sitä. Kuka tietää: ehkä nytkin jokin ikävä tapahtuma jäi tapahtumatta, kun kohtalo puuttui peliin ja muutti suunnitelmani. Aiemmin saatoin jäädä märehtimään, jos en saanut tahtoani läpi tai asiat eivät sujuneet mieleni mukaan, mutta olen onneksi onnistunut muuttamaan vuosien saatossa ajattelutapani. Pettymysten vatvominen kun ei ainakaan auta mitenkään, vaan siitä tulee entistä kurjempi olo. Helpottaa kummasti elämää, kun ei tarvitse jäädä harmittelemaan tapahtunutta, vaan voi jatkaa elämää välittömästi hyvillä mielin eteenpäin.
Söin kaivoksella lounaan ja päätin lähteä katsomaan Purtsen linnaa, joka oli jäänyt minulta edellispäivänä näkemättä. Olen luottanut matkallani aika pitkälle Google Mapsin reittiohjeisiin, mutta nyt iski epäilys, kun minun olisi pitänyt lähteä ajamaan tällaista tietä:
Erätee: Sõit omal vastutusel. |
Kadunvarsi täynnä autioituneita taloja Kohtla-Järvessä. |
Palavankiven polttamisessa on sellainen ongelma, että poltettaessa syntyy todella paljon tuhkaa, lähes puolet polttoaineen painosta. Vaikka osa tuhkasta hyötykäytetään, tuhkaa jää silti niin paljon, että se pitää sijoittaa jonnekin. Koillis-Virossa näkeekin tuhkamäkiä, jotka ovat joskus jopa yli sadan metrin korkuisia ja jotka ovat siis kaivostoiminnan jätteenä syntynyttä tuhkaa.
Kävin katsomassa Kiviõlissa entistä tuhkamäkeä, johon kasattiin tuhkaa vuosina 1922-1975. Jätettä kasattiin mäelle ensin hevosilla, myöhemmin köysiradalla ja lopuksi vaunuilla. Mäen korkeus on 96 metriä, ja nykyään mäen päällä on seikkailukeskus, jossa näkyi olevan monenlaista hauskaa lapsille ja ilmeisesti vähän vanhemmillekin.
Kiviõlin entinen tuhkamäki, nykyinen seikkailukeskus. |
Oli yksi taloista tyhjilläänkin.
Nyt kun olen nähnyt niin paljon näitä Viron hylättyjä taloja, en enää oikein edes pysty innostumaan niistä. Nyt minua lähinnä surettavat kaikki autioituneet tai ränsistyneet talot ja ihmiset, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan.
Tämmöisiin mietteisiin lopettelen tällä kertaa.
Palavastakivestä lueskelin täältä:
Palava kivi takaa Viron energiaomavaraisuuden
Melkoinen ero maisemilla. Upea tuo luostari ja sen ympäristö.
VastaaPoistaLuostari oli kyllä todella upea!
PoistaTyhjissä, ränsistyneissä taloissa on tosiaan jotain surullista. Upea matka sinulla on kyllä meneillään, ihan huimaa :) Tuo luostari on tosi kaunis joka puolelta :)
VastaaPoistaJa kun ajattelee vielä sitä, kuinka paljon noita tyhjilleen jääneitä taloja Virossa on...
PoistaOlen kyllä iloinen, että tuli lähdettyä, vaikka ennen matkaa ajattelinkin, että onkohan tämä nyt taas ihan järkevä idea. :-)
Onko tuolla nunnalla(kin) tuossa kuvassa kännykkä kädessä? :O
VastaaPoistaHauska myös tuo Manneken Pis-kuva.
Mä mietin muuten samalla lailla, että jos joku menee pieleen, se oli tarkoituskin mennä niin ja siitä voi seurata lopulta jotain hyvää. Esimerkiksi mun piti päättää opinnot 4 vuodessa, vaan jouduin minusta johtumattomista syistä jatkamaan niitä vuodella. Jälkeenpäin tajusin, että jos olisin lopettanut vuotta aiemmin, en loppupelissä ehkä olisi tavannut koskaan miestäni...
Kyllä nunnalla tosiaan on kännykkä kädessä. Hän taitaa kuunnella kännykästä musaa, kun on kuulokkeet korvilla. :-)
PoistaOn paljon helpompaa, kun luottaa elämään ja siihen, että se menee niin kuin on tarkoitettu. Yritin aiemmin pullikoida kauheasti vastaan, jos asiat eivät menneet ihan mieleni mukaan, ja välillä otti rankastikin päähän. Loppujen lopuksi sellainen on ihan turhaa, kun ei se kuitenkaan muuta mitään.
Taisi ola tosiaan onni, että opintosi pitkittyivät. :-)
Wow mitä kaikkea olet nähnyt, kiitos raportista!
VastaaPoistaMun kiinalainen ystävä juo myös lämmintä vettä, saattaa jopa ravintolassa pyytää.
Kiitos sinulle matkaseurasta!
PoistaMinäkin pyysin kerran jonkin hotellin aamiaisella lämmintä vettä, ja sain eteeni kupillisen kiehuvaa vettä. Sitä piti sitten lantrata kylmällä vedellä, jotta sitä pystyi juomaan.
Mahtava luostari .
VastaaPoistaKiva kun taas kerroit matkapäivästäsi....erittäin mielenkiintoinen !
Luostari oli kerrassaan hieno!
PoistaKiitos sinulle kommentista. <3
Aina miettii, että mihin ne kaikki ihmiset ovat menneet, jotka ennen näissä asuivat. Uutta rakennetaan, sen sijaan että pidettäisiin huoli olemassa olevista rakennuksista. Tai edes purettaisi se ränsistynein tieltä. Mutta kaikkea mielenkiintoista olisi naapurissa löydettävissä. Kiitos näistä.
VastaaPoistaSitä minäkin ihmettelin, mihin kaikki nuo ihmiset ovat voineet muuttaa, kun ei ole kyse vain muutamasta ihmisestä vaan tuhansista ja tuhansista.
PoistaViivikonnan kaupunkikin oli paikkana niin kaunis, että jos rauniotalot purettaisiin pois, voitaisiin rakentaa uutta tilalle. Toisaalta kaupunki oli niin syrjässä, että ehkä se ei kiinnosta ketään.
Ihana postaus ja upeat kuvat! Tuo luostari on kyllä kaunis paikka ja niin siistinnäköistä joka puolella. Kiva kun pääset niin paljon erilaisia paikkoja näkemään♥ Hyvänen aika millaisissa taloissa ihmiset joutuvat asumaan, ihan pelottaa pysyykö nuo edes pystyssä..Nuo täysin hylätyt/autiot talot on kyllä surullinen näky..niin paljon elettyä elämää on noidenkin seinien sisällä:(
VastaaPoistaKiitos Päden pajalle. :-)
PoistaMinuakin hirvitti katsella noita taloja, kun mietin, millaisessa kunnossa ne mahtavat olla sisältäpäin. Varmasti siellä on hometta ja ties mitä, kun tuskin kukaan on viitsinyt remonttiakaan tehdä, kun tietää, että taloilla ei ole mitään arvoa. Niissä varmasti asutaan niin kauan kuin pystytään sinnittelemään tai kunnes kuollaan pois. :-(
Taas mielenkiintoista! Pyhitsan luostari on toivekohdelistallani, siitä on aikojen saatossa tullut joitain dokumentteja tai lyhytfilmejä nähtyä. Enpä ole "ehtinyt" käydä. Jännä, ettei vaadittu naisia peittämään päätään. Venäjällä pitää yleensä olla edes jonkinlainen huivi/hattu. Naiset eivät kaikkialla pääse pitkissä housuissakaan sisään (ellei pitkä takki "verhoile"), vaan pitää olla hame vaikka niiden housujen päälle vetäistynä vierailun ajaksi. Isoissa kohteissa saattaa olla talon puolestakin tarjolla lainaksi kietaisumekko/essu. Valamossa vastaavaa näin vuosia sitten tarjottavan miespuolisille turisteille, jotka pyrkivät shortseissa kirkkoon tutustumaan. :)
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoista luettavaa. Minulla ei ole ollut tarkempaa tietoa, millaiset vaatteet luostarikävijöillä pitää olla, eikä tullut mieleenkään, että housut eivät ehkä kelpaisikaan. Ajattelin, että kun kintut peittyvät, niin se riittää. Olen käynyt Valamossakin, mutten muista, millaisissa vaatteissa siellä olin. Varmaan aika peittävissä, koska Suomen kesähän tiedätään. :-D Vaikka toki Suomen kesä voi joskus yllättääkin. ;-)
PoistaJoo, nuo "tiukat" säännöt ovat joissain tilanteissa tärkeitä. Eivät aina ja kaikkialla samanlasiia. Tiedä tuota... Mutta vaatteesihan ovat olleet ok, jos kukaan ei ole mussuttanut mitään. :) Tuli vain omia kokemuksia mieleen... ja seuraavaa raporttia odotelessa. :)
PoistaYritin googlettaakin Pühtitsan luostarin pukeutumissäännöistä, mutta en löytänyt tietoja asiasta. Mutta niinhän se on, että pukeutumiseni oli varmaankin ok, kun ei kukaan tullut sanomaan mitään.
PoistaMielenkiintoinen postaus.
VastaaPoistaNunnaluostari vaikuttaa ihanalta vierailukohteelta!
Ortodoksikirkoissa naisen kuuluisi peittää pää. Olen joskus saanut vieraskielistä papatusta, kun olen lompsinut sisälle hiukset hulmuten enkä ole tajunnut hakea lainahuivia. Välillä ei ole ollut huiveja, joten ketään ei ole kiinnostanut hiukseni. Kiovassa minun ja ystäväni piti sonnustautua luostariin lainakietaisuhameisiin, kun meillä oli farkut jalassa. Oppaamme ei lainahametta tarvinnut, koska hänellähän oli lyhyistä lyhyin minihame :D :D
Sitä luostari olikin!
PoistaKiva kun selvensit tuota pukeutumisasiaa. Vähän sellainen tunne minulla olikin, että pää olisi pitänyt peittää, mutta en nähnyt minkäänlaisia lainahuiveja, vaikka yritin katsella. Saattoihan niitä siellä ollakin, mutta ehkeivät ne vain osuneet silmääni. Ensi kerralla sitten paremmin varustautuneena. :-)
Tuo housuasia on myös minusta kovin mielenkiintoinen. Ei siis ole ilmeisesti kyse loppujen lopuksi pelkästään vaatteen peittävyydesta, vaan jokin niissä housuissa mättää, kun pitää kerran olla hame päällä.