tag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post2168431078100994800..comments2024-03-16T09:15:24.735+02:00Comments on Kukkapilli: TulitikkutyttöSatuhttp://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comBlogger76125tag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-66261137431223764512013-06-08T12:59:45.263+03:002013-06-08T12:59:45.263+03:00<3 Ihana Kirjuri. :-)<3 Ihana Kirjuri. :-)Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-73509382098037779482013-06-08T09:37:44.162+03:002013-06-08T09:37:44.162+03:00"I used to think I was the strangest person i..."I used to think I was the strangest person in the world but then I thought there are so many people in the world, there must be someone just like me who feels bizarre and flawed in the same ways I do. I would imagine her, and imagine that she must be out there thinking of me, too. Well, I hope that if you are out there and read this and know that, yes, it’s true I’m here, and I’m just as strange as you." -Frida Kahlo~Kirjurihttp://krishnanen.vuodatus.netnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-26471431349713565582013-05-25T18:05:10.722+03:002013-05-25T18:05:10.722+03:00Ihan ensiksi, iso halaus sinulle! <3
Uuden elä...Ihan ensiksi, iso halaus sinulle! <3<br /><br />Uuden elämän aloittaminen kuulostaa äkkiseltään ajateltuna jännittävän mukavalta, mutta sitten kun rupeaa ajattelemaan, mitä kaikkea se merkitsee, alkaa pelottaa. Minua ainakin. Ja juuri siihen omat uuden elämän aloitukseni ovat jääneetkin, varsinkin viime aikoina. Nuorempana olin rohkeampi, mutta nyt olen jämähtänyt niin totaalisesti omaan kuplaani, että en tiedä, miten osaisin puhkaista sen ja tulla ulos. <br /><br />Minulla on ongelmana myös se, että en kerta kaikkiaan tiedä, mitä haluaisin oikeasti tehdä. En tiedä, mistä se kertoo: olenko sitten kuitenkin pohjimmiltani tyytyväinen elämääni, enkä haluaisikaan muuttaa mitään, vaan haikailen muutosta vain siksi, kun elämäni ei ole sellaista kuin sen muka pitäisi olla. Vai kuvittelenko itseni niin kertakaikkisen nollaksi, että en uskalla edes ajatella, mitä haluaisin tehdä, kun "en kuitenkaan osaisi enkä pärjäisi". Vaikeita asioita, mutta toivottavasti aika näyttää suunnan. <br /><br />Toivon uuteen elämääsi kaikkea hyvää! <3 Rohkeutta, voimaa ja toivoa!Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-54897537605385781322013-05-25T17:13:16.330+03:002013-05-25T17:13:16.330+03:00Minustakin tuntuu usein, että en tunne itseäni oll...Minustakin tuntuu usein, että en tunne itseäni ollenkaan ja elämäni vain lipuu ohitseni ilman, että tekisin asioita joita oikeasti haluan. <br /><br />Voisin yhtyä tekstissäsi niin moneen kohtaan ,kuten tuohon koulukiusaamiseen.<br /><br />Minäkin ulkomailla asuessani tunnen usein itseni ulkopuoliseksi. He puhuvat kieltään keskenään ja minun täytyy vain olla omissa ajatuksissani :/ Se ei ole helppoa. <br /><br />En tiedä oletko käynyt minun blogissani viime aikoina, mutta pidin pitkän kirjoitustauon, pyyhin kaikki vanhat tekstit pois ja aloitin alusta. En usko, että koskaan olisi liian myöhäistä. Minä olen juuri aloittamassa "uutta elämää" :) Pelottavaa se kyllä on. <br /><br />Uskon, että sinäkin voit muuttua! :) Mieti asioita joita haluaisit tehdä ja listaa ne ylös. Ota tavoitteeksi tehdä näitä asioita! Vaikka edes yksi asia vuodessa. Mitä sitten jos jokin epäonnistuu? Uuden asian kimppuun vaan :) Elihttps://www.blogger.com/profile/08342579535073522261noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-60270067175300858202013-05-23T18:06:44.672+03:002013-05-23T18:06:44.672+03:00Hih, ei taida olla?
Kiitos, Vilijonkka. Ehkä täm...Hih, ei taida olla? <br /><br />Kiitos, Vilijonkka. Ehkä tämä tästä? :-)Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-88990808544504448152013-05-22T18:49:18.974+03:002013-05-22T18:49:18.974+03:00Eli yksi on pohtinut liikaa ja toinen ei ehkä tarp...Eli yksi on pohtinut liikaa ja toinen ei ehkä tarpeeksi. Onkohan sellaista sopivasti miettivää olemassakaan, vai aaltoillaanko me kaikki enemmän tai vähemmän. <br /><br />Toivottavasti mietteittesi tuloksena kuitenkin löydät elämästäsi myös niitä puolia, joihin voisit olla tyytyväinen! Tai ratkaisuja ongelmakohtiin. Tsemppiä taas!Vilijonkkahttps://www.blogger.com/profile/17742452747907712155noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-38963852822411235372013-05-20T18:27:44.548+03:002013-05-20T18:27:44.548+03:00Kiitos, Vilijonkka. <3 Voimahalaus tulee taas t...Kiitos, Vilijonkka. <3 Voimahalaus tulee taas tällä hetkellä oikein tarpeeseen. <br /><br />Minulla taas on ehkä hieman päinvastainen ongelma, että olen polskuttanut elämässäni menemään päivä kerrallaan, asioita sen suuremmin miettimättä ja tulevaisuutta murehtimatta. Ja nyt olen sitten tässä, tyytymätön elämääni ja kaikkeen. Miettiminen on joskus hyväksi ja joskus pahaksi - ehkä sillekin on paikkansa ja aikansa.Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-29393989357931163012013-05-20T06:37:32.809+03:002013-05-20T06:37:32.809+03:00Voi ystävä hyvä, suuri voimahalaus sinulle! Nyt ym...Voi ystävä hyvä, suuri voimahalaus sinulle! Nyt ymmärrän toisen tason blogiini jättämissäsi kommenteissa...<br /><br />Mahtavia kommenttejakin olet täällä saanut. Itselle tuli myös mieleen sellainen, että ulkomaillaolo on tietyllä tavalla helpottanut omia erilaisuuden- ja yksinäisyydentunteita, kun joka tapauksessa on ollut erilainen kuin muut. Ja ne siellä saadut ystävät myöskin ovat monet olleet hieman sellaisia yksinäisiä seikkailijasusia. <br /><br />Pariisin vuosina kahlasin läpi vakavan masennuksen ja silloin psykiatrilta saamanani neuvo sopii tähänkin problematiikkaan (ainakin jotenkin): "Stop thinking too much." Onhan se vähän hassusti sanottu, kun eihän sitä voi oppia ymmärtämään itseään ja reaktioitaan miettimättä, mutta edes hetkellisesti hellittämällä saa taas yhden yön nukutuksi paremmin. Vilijonkkahttps://www.blogger.com/profile/17742452747907712155noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-77881627917332329312013-05-18T14:06:56.631+03:002013-05-18T14:06:56.631+03:00Minä en nähnyt kommenttiasi mitenkään itsekeskeise...Minä en nähnyt kommenttiasi mitenkään itsekeskeisenä tai hävettävänä! Päinvastoin, minusta oli ihana (jos tässä asiayhteydessä voi näin sanoa) lukea kokemuksistasi, koska niissä oli niin paljon minulle tuttua. Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, että omat tekemiset tuntuvat jälkeenpäin hävettäviltä, koska itsekin häpeän usein omia tekemisiäni, mikä johtuu (ainakin omalla kohdallani) varmaan siitä, että vaadin itseltäni liikaa, ja olen niin ankara itselleni heidän seurassaan. <br /><br />Olen itse tullut siihen tulokseen, että puheliaisuus tuntuu tekevän ihmisestä jollakin tavalla "vaarattoman" ja avoimen, kun taas hiljainen ihminen koetaan ehkä jollakin tavalla uhkana ja jopa vastenmielisenä. Luulen, että tässäkin voi olla kyse siitä, että meillä kaikilla on tarve tulla hyväksytyksi, ja jos toinen on kovin sulkeutunut, meille <i>itsellemme</i> tulee epävarma olo tällaisen ihmisen seurassa. En nyt oikein osaa pukea ajatuksiani tarkalleen sanoiksi, mutta toivon, että ymmärrät, mitä tarkoitan. :-) Kyse ei siis ehkä ole niinkään paljon siitä toisesta ihmisestä kuin meistä itsestämme: syvällä sisimmässämme pidämme ehkä automaattisesti enemmän sellaisista ihmisistä, jotka saavat <i>meidät itsemme</i> tuntemaan olon hyväksi.Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-11092140821755737732013-05-17T21:27:05.399+03:002013-05-17T21:27:05.399+03:00Puutun nyt aikaisemman niin mukavan vastauksesi ro...Puutun nyt aikaisemman niin mukavan vastauksesi rohkaisemana tähänkin. Et voi uskoakaan, kuinka häpesin itsekeskeistä vastaustani ylempänä, ennen kuin sinä puolestasi kommentoit siihen niin hyvällä tavalla, että olo muuttui häpeävästä hyväksi ja helpottuneeksi.<br /><br />Mutta siis, mainitsemani hyvä ystävä on malliesimerkki ujosta ja varautuneesta ihmisestä, joka ikävä kyllä ruumiinkielensä ja jopa ulkomuotonsa vuoksi pääsääntöisesti luokitellaan ylimieliseksi. Totuus ei voisi olla kauempana tästä käsityksestä. Sen takia onkin niin traagista, että niin ihana ihminen jatkuvasti tulee väärinymmäretyksi aika kaamealla tavalla. <br /><br />Joten kommentiisi kommenttina, teoriasi saattaa hyvinkin olla oikea sen suhteen, että ihmisen ulosanti (puheliaisuus vs. varautuneisuus) voi johtaa täysin vääriin johtopäätöksiin tämän luonteesta.Maijahttps://www.blogger.com/profile/07700216017685441148noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-53551376672678169632013-05-17T12:13:43.800+03:002013-05-17T12:13:43.800+03:00Minä yritän sen takia säilyttää jonkinlaisen konta...Minä yritän sen takia säilyttää jonkinlaisen kontaktin blogiin vaikka vähän väkisinkin, koska olen huomannut, että mitä pitempi tauko, sitä enemmän blogi alkaa painua minulta unohduksiin ja sitä vaikeampi on taas palata sen pariin. Eli kai se jonkinlaista pakkopullaa silloin on? (Ainakin nyt tällä hetkellä.)<br /><br />Kiitos sinulle. <3<br /><br />On se hassua, miten eri tavalla ihmiset voivat asiat nähdä. Minusta ulkomailla muuttamisessa ei ole mitään rohkeaa, ja minäkin olen tänne vain jotenkin "päätynyt". :-)<br /><br />Sinun ajatuksesi kuulostivat minustakin hyvin tutuilta. Voisiko olla kyse jonkinlaisesta täydellisyyden tavoittelusta? Omalla kohdallani ainakin on ollut näin – vaatii itseltään koko ajan, että kaiken on onnistuttava, vaikka hyvin tietää, että kukaan ei voi onnistua aina kaikessa. Siitä tulee sitten jonkinlainen ristiriitainen olo, ja ainakin omalla kohdallani suuri osa epävarmuudesta on kummunnut juuri sieltä. Pitäisi vaan antaa itselleen lupa epäonnistua, koska virheet ovat oikeastaan vain hyväksi, sillä niistä sitä oppii.<br /><br />Olen vieläkin todella ihmeissäni ja kiitollinen, että näin moni on osallistunut keskusteluun ja kertonut omista kokemuksistaan. Taidamme olla kaikki aika inhimillisiä? :-)<br />Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-56182585587366974362013-05-16T23:17:39.590+03:002013-05-16T23:17:39.590+03:00Pöh pöh, minusta ei kannata pahoitella sitä jos jo...Pöh pöh, minusta ei kannata pahoitella sitä jos joskus ei huvita päivittää blogia. Bloggaamisesta ei kannata tehdä pakkopullaa, olen itsekin todennut sen monta kertaa. Sinun blogisi on niin ainutkertainen, että postauksia voi odottaa pidemmänkin aikaa ja kun uusi postaus tulee niin innolla ei ole rajoja päästä lukemaan niitä. :)<br /> <br />Hyvin moni on varmasti käynyt samoja tunteita läpi kuin sinä, kuten kommenteista voi päätelläkin. Niin minäkin osittain, vaikka ikää ei kertynyt kuin lukioopiskeluihin asti. Varsinaista koulukiusaamista en ole saanut kokea ja kavereitakin on aina ollut. Olen ehkä vain itse kiusannut itseäni ja kiusaan edelleen. Mietin asioita liikaa ja ihan yllättäen monien vuosien takainen itseäni hävettävä tilanne saattaa nousta mieleen ja vaivata pitkään. Itselläni on aina ollut itsetunnon kanssa ongelmia ja olen pysynyt tietoisesti omalla mukavuusalueellani. En edes halua poistua siltä, koska se pelottaa. Minulla on vasta elämä edessä ja toivon, että jossain vaiheessa pystyisin heittäytymään mukaan elämään ja yhtä rohkeasti kuin sinä. Minusta on niin rohkeaa muuttaa ja asua täysin erilaisessa kulttuurissa. Se on jotain sellaista mitä minäkin haluaisin kokea ja uskaltaa, hypätä tuntemattomaan. <br /><br />Minusta on myös rohkeaa kirjoittaa tunteistaan, vaikka ne olisivat hyvinkin negatiivisia. Ja kuten olet huomannut en usko, että tämä postaus olisi saanut lukijoita kaikkoamaan vaan se ehkä on yhdistänyt lukijoita ja sinua enemmän? Moni muukin on kokenut samanlaisia asioita ja tämä postaus sai omastakin elämästäni asioita pintaan ja pohtimaan asioista joita en ole halunnut aikaisemmin ajatella. <br /><br />Elämä ja sen pohdiskelu on välillä aika rankkaa!Milenahttps://www.blogger.com/profile/12718051590156564424noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-88378805525043112552013-05-16T17:37:33.449+03:002013-05-16T17:37:33.449+03:00Kiitos viisaista sanoistasi. :-)
Jaksamista sinne...Kiitos viisaista sanoistasi. :-)<br /><br />Jaksamista sinnekin kriisin keskelle! Toivottavasti asiat järjestyvät pian parhain päin. Lähetän ison halauksen sinne Australian suuntaan. <3Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-30411328836586889702013-05-16T06:15:04.798+03:002013-05-16T06:15:04.798+03:00Hyvä juttu, että tuli perille, ja niitä halauksia ...Hyvä juttu, että tuli perille, ja niitä halauksia riittää :-)<br /><br />Ihan totta, kulttuurierot ovat tuon suhteen varmaan aika suuret. Suomessa muutenkin on ajatus hiukan sellainen, että yksin on pärjättävä ja 'täydellisyyden' ahtaat vaatimukset ulottuvat ihan kaikille elämänalueille. <br /><br />Tein tuon peilijutun muuten ihan oikeasti joskus lukiolaisena, kun oli sellainen olo, etten kuulunut joukkoon. Vieläkin voin palata siitä seuranneeseen hyvään tunteeseen, eli haluan lämpimästi suositella. Päättäväisesti vain itsesi kimppuun, ja armolla ja rakkaudella. Tosin silloin pienenä ei ollut samaa määrää 'emotional baggagea' mukana... Sinulla on sydän täynnä iloa, ymmärrystä ja rakkautta, kohdista sitä enemmän itseesi. <br /><br />Kriisit ovat kamalia, mutta toisaalta hienoja, koska niistä seuraa aina jotain uutta ja mahdollisuuksia on paljon. Täälläkin erilainen major kriisi meneillään, mutta luottavaisesti ja kiirehtimättä aion edetä sen keskellä, kohti kirkkaampia maisemia :-) sannabananahttps://www.blogger.com/profile/05463841677106746418noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-16328090552065463912013-05-15T19:18:48.539+03:002013-05-15T19:18:48.539+03:00Jo nyt on p*rkele tuota Lilyn huoltokatkoa, kun ei...Jo nyt on p*rkele tuota Lilyn huoltokatkoa, kun ei se vieläkään toimi! Kuinkahan kauan ne meinaa vielä tehdä sitä remonttia?Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-32853334430692010992013-05-15T19:16:35.121+03:002013-05-15T19:16:35.121+03:00Voi Sanna. <3 Virtuaalihalaus tuli ainakin peri...Voi Sanna. <3 Virtuaalihalaus tuli ainakin perille. :-)<br /><br />Kaiken lisäksi suomalaiset varmaan saavat sosiaalisissa tilanteissa huomattavan vähän harjoitusta verrattuna nyt vaikkapa intialaisiin, kun täällä lappaa ihmisiä sisään ja ulos koko ajan ja pitää osata olla ison suvun kanssakin välilöissä. Tunnetaankohan täällä syrjäytyneen ihmisen käsitettä ollenkaan?<br /><br />Taidan joutua istuamaan siellä peilin edessä aika kauan. ;-)<br />Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-81164602073216117772013-05-15T11:19:09.708+03:002013-05-15T11:19:09.708+03:00Minäkin yleensä kirjoittelen mieluummin omista asi...Minäkin yleensä kirjoittelen mieluummin omista asioistani, mutta kun en sinua sen paremmin tunne, olisi helpompi jutella tuollaisista henkilökohtaisista jutuista :-) Ikävistä muistoista puhuttaessa on minusta ihan hyväkin tirautella muutama kyynel ja kun on kasvokkain kaverin halaaminenkin onnistuu helpommin.<br /><br />Minusta tuo täydellisyyden vaatiminen miltei kaikessa on suomalaisten nuorten naisten riesa - vasta muualla (ja vanhetessani?) olen oppinut armollisemmaksi ja suhtaumaan rennommin sellaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa aikaisemmin olisin ehkä panikoinut. <br /><br />Elämä on jonkinasteista kohellusta alusta loppuun eikä koskaan voi tietää mitä kulman takaa löytyy. Istu nyt peilin eteen ja katso itseäsi silmiin niin kauan kunnes rakastat itseäsi läpikotaisin, virheinesi ja epävarmuuksinesi kaikkineen <3 Siitä se kaikki alkaa. Olisipa nyt niin kiva pystyä pyrähtämään sinne ja rutistamaan sinua kunnolla! <br />sannabananahttps://www.blogger.com/profile/05463841677106746418noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-86549758145774420142013-05-15T09:34:01.362+03:002013-05-15T09:34:01.362+03:00Minusta sanasi olivat oikein toimivasti muotoillut...Minusta sanasi olivat oikein toimivasti muotoillut. :-) <br /><br />Rohkeus on mielenkiintoinen asia sekin. Tunnistan itsessäni sen, että olen joissain asioissa hyvinkin rohkea ja sitten taas joissain asioissa melkeinpä maailman suurin jänishousu. Miksen voi olla rohkea kaikissa asioissa ja miksen osaa ottaa kaikkea vastaantulevaa pelotta vastaan? Ehkä tämäkin johtuu jotenkin menneisyydestä ja siitä, millaisia muistoja mihinkin tapahtumiin liittyy ja millainen minäkuva tapahtumiin liittyen on muodostunut.<br /><br />Olen pohtinut paljon tuotakin, että haluaisinko itse ihan oikeasti muutosta ja erilaista elämää, vai haikailenko muutoksen perään vain siksi, koska ajattelen tietynlaisen elämän olevan yleisesti hyväksyttyä, sitä mitä kaikkien "kuuluukin" haluta. Tämä voi hyvinkin liittyä ikään – tässä iässä kun elämän "pitäisi" olla tietynlaista, vakaata ja ennustettavaa, mutta täällä sitä vaan haahuillaan Intiassa ilman varmaa tietoa tulevaisuudesta. Jos oppisi tunnistamaan sen, mitä ITSE ihan oikeasti haluaa, niin voisi yrittää hiljentää ne päästä tulevat soraäänet.<br /><br /><3<br />Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-54302905145203477612013-05-15T09:26:32.419+03:002013-05-15T09:26:32.419+03:00Olipa hienosti sanottu, että sinä olet paras sinä!...Olipa hienosti sanottu, että sinä olet paras sinä! :-) Niinhän se on, että jokainen on paras itsensä. Kunpa sitä omaa itseään oppisi vielä arvostamaan ihan oikeasti, ettei mielen pikku pirut muistuttelisi aina, että on ihan mitätön.<br /><br />Enpä kyllä arvannut tätä postausta kirjoittaessani, että samanlaisia kokemuksia löytyisi niin monelta. On ollut ihanaa, että ihmiset ovat uskaltaneet kirjoittaa kokemuksistaan, koska se antaa omille ajatuksille ja tunteille oikeanlaista perspektiiviä: en olekaan niin outo ja poikkeava kuin olin kuvitellut.<br /><br />Kiitos, Simran. <3<br />Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-17386907482532001612013-05-15T09:21:06.320+03:002013-05-15T09:21:06.320+03:00Kiitos kommentistasi, Anastasia. :-)
Olen pohtinu...Kiitos kommentistasi, Anastasia. :-)<br /><br />Olen pohtinut paljon tuota, miten eri silmin muut saattavat meidän elämäämme katsoakaan. Ehkä joku pitää minunkin tylsää elämääni mielenkiintoisena ja vaihtelevana? :-) Monesti sitä ajattelee myös, että jollakin menee ihan loistavasti ja että hänen elämänsä on ihan täydellistä, vaikka jokaisella on kuitenkin omat ongelmansa, ja usein ne taitavat olla aika pitkälti samanlaisia kuin muillakin. <br /><br />Kunpa ihmiset puhuisivat omista ajatuksistaan ja tunteistaan enemmän ja avoimemmin. Itsekin olen yrittänyt pitää aina pokerinaaman, vaikka sisällä kävisi minkälainen myllerrys. Mutta kai pelko toisten reaktioista ja omien tunteiden mitätöimisestä on niin suuri, että mieluummin pitää asiat sisällään.<br /><br />Hyvää jatkoa myös sinulle, ja mukavaa kesän odotusta myös! <br />Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-3279733465070097432013-05-15T09:05:09.743+03:002013-05-15T09:05:09.743+03:00Hei Liisa Inkeri. Ei haittaa mitään mitään vaikka ...Hei Liisa Inkeri. Ei haittaa mitään mitään vaikka ei kommentoisikaan, vaikka jokainen kommentti ilahduttaa kyllä minua kovasti. :-) Kirjoitit niin kauniisti, että en osaa muuta kuin kiittää nöyrästi. Kiitos sinulle. <3 <br /><br />Kirjoituksessasi oli äärimmäisen paljon minulle tuttua. <br /><br />Minä olisin kouluaikoina kovasti tarvinnut jonkinlaisen parhaan kaverin, sellaisen, jonka kanssa olisin ollut paita ja peppu. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, ja jos jotain sellaista jostakusta kaverista luulin, sain pettyä aina karvaasti. En tiedä, miksi se paras kaveri olisi ollut minulle niin hirveän tärkeä – ehkä se on kaikille muillekin? Sitten kun paras kaveri myöhemmin löytyi, tukeuduin häneen ehkä ihan liikaakin. Kun kaveri oli poissa koulusta, tunsin itseni ihan onnettomaksi, vaikka ympärillä olisi ollut muitakin ihmisiä ja jopa kavereita. <br /><br />Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne on minustakin ainakin joissain tilanteissa sama asia, enkä kyllä tiedä minäkään paljon mitään kauheampaa kuin tuntea olonsa yksinäiseksi ihmisten keskellä. Ihmisten paljous alleviivaa sekin jotenkin omaa yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, kun läsnä on ihmisiä, mutta heihin ei saa kontaktia. On hirveän musertavaa katsella muiden seurustelua ja ilonpitoa sivusta. <br /><br />Ujous vaivasi minuakin lapsena, joissakin tilanteissa jopa ihan neuroottisuuteen asti. Vanhemmiten osa ujoudesta karisi, ja osa muutti muotoaan. Toisaalta tunnistan sisälläni sellaisenkin salaisen toiveen, että haluaisin jollakin tavalla kovasti olla tapahtumien keskipisteessä, vaikka varmasti tuntisin oloni epämukavaksi, jos oikeasti olisin. Ehkä halu kertoo jotain siitä, että ajattelen huomioituna olemisen olevan sama kuin hyväksyttynä ja rakastettuna oleminen. <br /><br />Minulla on ihan sama juttu, että paljastan itsestäni eri asioita eri ihmisille, eikä ole yhtään sellaista ihmistä, joka tietäisi minusta kaiken. Eikä onneksi tarvitsekaan! Olen myös tajunnut sen, että kaikki eivät voi minusta pitää enkä minä voi vastaavasti pitää kaikista, ja se on helpottanut oloa aika tavalla.<br /><br />Syyllisyys on tuttua minullekin, ja oikeastaan vasta täällä Intiassa olen tajunnut sen (kun on ollut etäisyyttä tarpeeksi), että jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja omasta käyttäytymisestään. Syyllisyys on varmasti todellakin jonkinlaista hylätyksi tulemimisen pelkoa sekin – ehkä sitä yrittää tiedostamattaan miellyttää toista siinä pelossa, että tulee muuten hylätyksi ja että jää yksin. Minä olen lisäksi tuntenut syyllisyyttä joskus myös pelkästä olemassaolostani, ja uudessa seurassa olen kokenut itseni taakaksi muille. Muut ovat hyviä ja kivoja, ja minä olen aina se joka on otettu mukaan pakosta.<br /><br />Tämä voi olla jonkinlainen ikäjuttukin (keski-ikä, mikä se on, hih), koska olen ihan selvästi huomannut, että olen pohdiskellut elämääni hyvin paljon viime aikoina ja huomannut olevani siihen monella tapaa tyytymätön. Asioiden tunnistaminen ja tunnustaminen ovat ensimmäisiä askelia, ja sitten pitäisi kai alkaa miettiä, miten haluaisin elämääni muuttaa. Ei mikään ihan pieni juttu.<br /><br />En olisi ikinä voinut kuvitella, kun kieriskelin omissa ulkopuolisuuden tunteissani, että niin moni on kokenut samaa. Siitä syystä en todellakaan kadu tämän postauksen kirjoittamista, vaan olen todella iloinen, että kirjoitin asiasta. Olen saanut näistä kommenteista paljon voimaa, ja toivon, että näistä on ollut apua jollekin toisellekin tai että joku on ainakin saanut lohdutusta siitä ajatuksesta, ettei ole tunteidensa kanssa yksin.<br /><br />Yleensä se on todellakin niin, että rakentelee mieleensä etukäteen hirveät möröt, kun se pahin mahdollinen, mitä voi tapahtua, ei vedä läheskään vertoja omille peloille. <br /><br />Kaikkea hyvää sinulle! :-)Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-47862189719336412192013-05-15T08:44:49.753+03:002013-05-15T08:44:49.753+03:00Minäkin inhoan sukupuolen mukaista ryhmittelyä, ja...Minäkin inhoan sukupuolen mukaista ryhmittelyä, ja inhoan keinotekoisia ryhmittelyjä muutenkin. En ole koskaan pitänyt siitä ajatuksesta, että pitäisi olla läheinen joidenkin ihmisten kanssa vain siksi, että meillä on jokin ns. yhdistävä tekijä. En esimerkiksi pidä siitä ajatuksesta, että minun pitäisi yrittää olla sydänystävää naapurien kanssa vain siksi, että he ovat naapureitamme ja että he voivat poissaollessamme käydä kastelemassa kukkia (tosin meillä ei ole yhtään kukkaa, jota kastella, hehe). <br /><br />Sukupuolen mukainen erottelu raivostuttaa minua erityisen paljon silloin, jos jako ei tapahdu “luonnollisesti” niin, että tunnen, että minulla on vapaus valita. Jos minulle tule vähänkään sellainen tunne, että minut on pakotettu naisten seuraan vain sukupuolen perusteella, menen jotenkin jo siinä vaiheessa ihan lukkoon. <br /><br />Kiitos kirjavinkistä. Kävin hieman etsimässä tietoa kirjasta, ja pidin kovasti sen ja koko projektin ideasta. Hankin kirjan heti, kun vain saan sen käsiini. (Viimeistään luen sen kesällä Suomessa, kun näkyi olevan saatavilla kirjastossakin.)<br />Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-33863207374445808682013-05-15T08:31:38.272+03:002013-05-15T08:31:38.272+03:00Minulle taas kirjoittaminen tuntuu olevan tällaisi...Minulle taas kirjoittaminen tuntuu olevan tällaisista asioista helpompaa kuin puhuminen, kun kirjoittaessa joutuu ehkä pohtimaan ajatuksiaan perusteellisemmin. Puhuessa tulee pullautettua suusta kaikenlaista sen kummemmin ajattelematta, ja sitten ikävistä muistoista puhuessa alkaa vielä kaiken lisäksi itkettääkin. :-(<br /><br />Kiitos, Sanna. <3 Minulle on tämän keskustelun perusteella alkanut valjeta, että ehkä vaadin itseltäni hieman liikaa ja että me kaikki olemme lopulta yhtä inhimillisiä, puutteinemme kaikkinemme. Aina ei voi tuntea oloaan mukavaksi, eikä se tosiaankaan ole mikään vika tai tee minusta huonoa ihmistä.<br />Satuhttps://www.blogger.com/profile/05258663830513658700noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-75290952987789443932013-05-15T00:05:05.871+03:002013-05-15T00:05:05.871+03:00Postaus oli niin ajatuksella kirjoitettu ja siihen...Postaus oli niin ajatuksella kirjoitettu ja siihen on tullut jo niin monta fiksua vastausta, etten oikein tiedä mitä tähän enää lisäisi. Paitsi että kuten Liisa-Inkeri kirjoittaa tuossa yllä, minullekin on välittynyt blogista älykäs, pohdiskeleva ja huumorintajuinen ihminen, jonka haluaisin mielelläni tuntea ihan oikeassakin elämässä. Rohkeutta ei sinulta varmasti oikeasti puutu, rohkeudeton ihminen ei päädy asumaan toiselle puolelle maailmaa ja toisenlaiseen kulttuuriin. Tunnistan silti tuon pelon siitä, että elää elämäänsä niin, että joutuu katumaan tekemättömiä asioita. Mutta kun kaikkea ei voi yhdessä ihmiselämässä tehdä, mistä sitä tietää mitkä valinnat ovat niitä ratkaisevia ja aiheuttavat katumusta...? Ja oman persoonan hyväksymiseen liittyy myös kysymys siitä, haluaisiko sitä elää erilaista elämää OIKEASTI, vai onko kyse vain siitä, että olettaa, että kuuluisi haluta? Noh, tuo jälkimmäinen liittyi lähinnä omiin introverttikokemuksiini. Minulla kun meni hieman aikaa oivaltaa, että introvertti persoona on ihan ok. ;)<br /><br />Anteeksi, on sen verran myöhä, etten osaa oikein muotoilla sanojani toimivammin. Mutta pääsinpä vuodattamaan. Halaus sinulle, ja toivottavasti jaksat jatkaa, blogisi on yksi ehdottomista suosikeistani.Riinahttps://www.blogger.com/profile/00083548443431155476noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2512299792997418747.post-70800456807461297772013-05-14T22:33:28.697+03:002013-05-14T22:33:28.697+03:00Voi Satu, et ole mikään "kummajainen" tu...Voi Satu, et ole mikään "kummajainen" tuntemuksinesi! Näet kuinka monen meistä on helppo samaistua kuvauksiisi ulkopuolisena olemisesta ja jonkilaisesta riittämättämyyden tunteesta. Epäilen, että se on yksi särmä meissä jokaisessa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, joskus enemmän ja joskus vähemmän...Tunnen itseni nykyään kuin olisin kala kuivalla maalla, jos minun on lähdettävä vaikka työkavereiden kanssa "ulos". Tilanne on jotenkin niin vastenmielinen, että välttelen sitä niin paljon kun mahdollista. <br /><br />Älä murehdi elämätöntä elämää, sinulla on vielä paras elämä edessäsi ;).Usko pois, sinä ole hyvä sellaisena kuin olet. Sinä olet paras sinä <3<br />t. simranAnonymousnoreply@blogger.com