sunnuntai 15. maaliskuuta 2026

Kamelin selkä

Muistatteko vielä Post Cardin, jossa kävimme ukkelin kanssa viime vuonna ja jossa pysäköintipalvelun ukko varasti autonkuljettajan kakkospuhelimen, joka oli jäänyt auton käsinojan säilytyslokeroon? Autonkuljettaja sai ihmeellisten käänteiden jälkeen puhelimensa lopulta takaisin (koko tarina löytyy täältä), mutta suivaannuimme varkaudesta sen verran, ettemme ole käyneet Post Cardissa sen koommin.

Perjantai-iltana päätimme kuitenkin lähteä yli vuoden tauon jälkeen Post Cardiin taas olusille ja syömään. Autonkuljettaja oli lähtenyt perjantaina vihdoinkin kotikaupunkiinsa muutamaksi päiväksi, joten lähdimme matkaan ukkelin kanssa kaksistaan. Tutkimme auton kaiken varalta ennen lähtöämme anoppilan parkkipaikalla läpikotaisin ja varmistimme, että missään ei ollut mitään varkaalle kelpaavaa. Post Cardin eteen päästyämme jätimme auton taas pysäköintipalveluun ja menimme sisään.

Etualalla on meidän loosi.

Keema podi idli. 

Oluet olivat ihanan kylmiä, ruoka hyvää (toki öljyistä, kuten kaikissa muissakin ravintoloissa) ja musiikkikin sopi meikäläisen makuun (vaikka volyymit olivatkin intialaiseen tapaan aivan liian kovalla).

Illan aikana soi muun muassa tämä: 

Someday I'll come home...
To the place I remember... ❤️ 

Post Card oli siis kaiken puolin hyvä kokemus, joten uusintakäynti kannatti. 

Seuraavana päivänä ukkeli rupesi kaivelemaan auton käsinojan säilytyslokeroa, kun hän meinasi suihkuttaa autohajustetta. Spraypullo oli ollut lokerossa vielä edellisenä iltana tutkiessamme auton, mutta nyt pullo oli kadonnut. Ukkeli soitti vielä autonkuljettajalle varmistaakseen, että pullo oli ollut varmasti autossa, ja silloin meille viimeistään valkeni, että pysäköintipalvelun ukko oli tonkinut jälleen auton ja varastanut tällä kertaa hajustepullon. Kuinka epätoivoinen ihmisen pitää olla, että jopa tuollainen autospray kelpaa saaliiksi?

Hajuste oli kuulemma maksanut 1500 rupiaa (14 euroa), ja hinta oli lukenut pullossa, joten voro oli ilmeisesti katsonut tuotteen sen verran arvokkaaksi, että se kannatti varastaa. Kun ukkeli kertoi puhelimessa autonkuljettajalle, että olimme käyneet jälleen Post Cardissa, jossa hänen kännykkänsä oli varastettu, ja että nyt autosta oli varastettu autospray, autonkuljettajan naurusta ei meinannut tulla loppua. 😅

Olen ikävöinyt omaa kuntosaliani Espoossa ihan hirveästi ja odottanut kuumeisesti, että pääsisin taas omalle salille treenaamaan. Treenit täkäläisellä Anytime Fitnessin salilla alkavat lähestyä loppuaan, enkä ole asiasta todellakaan pahoillani. 

Nämä fiilikset kruunasi se, että perjantaina tapahtumat hieman eskaloituivat salilla.

Salille oli ilmestynyt uusi valmentaja, jonka olin nähnyt jo edellisellä treenikerrallani. Mies oli ollut minulle ylitsevuotavan ystävällinen, mikä oli tuntunut jopa hieman vaivaannuttavalta. Perjantaina mies tuli juttusilleni, ja asia oli se, että mies tuli opastamaan minulle kyykkäyksen tekniikkaa. Ylävartaloni kallistuu kuulemma liiaksi eteenpäin, kun selkäni pitäisi olla kyykätessäni pystysuora. 

Opin kyykkäystekniikan aikoinaan PT:ltäni, jonka kanssa treenasin vuosikaudet, ja tiedän, että kyykkäysasento voi vaihdella monesta syystä (kuten ihmisen ruumiinrakenteen takia tai sen mukaan, haluaako kyykyn menevän enemmän pakaroille vai etureisille). Päätin silti kuunnella, mitä miehellä oli sanottavaa, koska ehkä hän näki tekniikassani jotain, mitä en itse nähnyt. Asiantuntijan näkemys on aina tervetullut.  

Lopulta ympärilläni oli kolme eri valmentajaa, jotka yrittivät kaikki yksissä tuumin saada minut kyykkäämään tavalla, joka oli heidän mielestään oikea. Ymmärsin hyvin, mitä miehet ajoivat takaa, ja jaksoin kuunnella heidän ohjeitaan aikani. Lopulta kiitin ukkoja neuvoista, jotta pääsisin heistä eroon ja saisin jatkaa treenaamista rauhassa. Oli vähän lannistunut olo, joten jätin kyykkäämiset sikseen ja siirryin seuraavaksi ylätaljaan. (Tykkään tehdä koko kropan treenejä sen sijaan, että noudattaisin jotain jaettua ohjelmaa.) 

Näin silmäkulmastani, että sama valmentaja tarkkaili taas tekemistäni. Sain tehdä rauhassa sentään kaksi sarjaa, ennen kuin mies ilmestyi viereeni. Riisuin taas kuulokkeeni, kun miehellä näytti olevan jotain sanottavaa. Tällä kertaa sain palautetta siitä, että alaselkäni ei ollut kaarella. Minulle tuli tunne, että mies oli päättänyt löytää jokaisesta tekemästäni liikkeestä jotain huomautettavaa, ja minulla alkoi keittää. Mies ei tiennyt mitään taustastani, tavoitteistani ja vaivoistani, ja silti hänellä oli pokkaa tulla jakamaan ohjeitaan ja sotkemaan treenini. Miehellä oli varmaankin ihan hyvät tarkoitusperät, mutta koska hän ei ole eikä tule koskaan olemaan minun valmentajani, miksi hän ei voinut antaa minun olla rauhassa? Sotkeutuuko ukko kaikkien muidenkin treenaamiseen samalla lailla?

Yritin olla ystävällinen ja kuunnella tälläkin kertaa, mitä miehellä oli sanottavaa, mutta silloin kamelin selkä katkesi. Sanoin ukolle, että älä tule väittämään minulle, että on olemassa vain yksi ja ainoa oikea tapa, jolla liikkeitä voi tehdä. Ihmisten kehot ovat erilaisia, ja ihmisillä on erilaisia rajoituksia, jotka eivät näy välttämättä päällepäin. Että tee sinä liikkeet omalla tavallasi; minä teen omallani! 

Mies katseli minua hetken hämmästyneen näköisenä mutta lähti sitten menemään. Sen jälkeen mies ei tullut sanomaan minulle enää mitään. 🤭

En olisi uskonut, että mikään voi ikinä vähentää treenihalujani, mutta perjantain jälkeen on ollut sellainen olo, että olen säälittävä, kun edes yritän mitään. Olen myös alkanut kyseenalaistaa omaa osaamistani. Ehkä en osaakaan oikeasti mitään, vaan teen kaiken väärin. Ehkä pitäisi vain luovuttaa ja antaa kunnon ja kropan rapistua.

Käydään kuitenkin lopuksi vielä appivanhempien tontilla. Ajelimme ukkelin kanssa tontille eilen iltapäivällä, ja tuli vähän haikea olo, koska tämä oli varmaankin viimeinen tonttikäyntini tällä erää. 

Minusta on aina yhtä virkistävää karistaa Hyderabadin pölyt jaloistaan ja päästä maaseutumaisiin maisemiin – jotka ovat kaiken lisäksi vain puolen tunnin päästä anoppilasta. 

Tontille vievä lyhyempi tie oli vihdoin avattu, ja vaikka tie ei ollut mikään sileäksi nuoltu motari, niin kyllä sillä pystyi ajamaan. 

Ystäväni perheen rakentama muuri. On muuten vankkaa tekoa. 🤭

Portti sekä ystäväni perheen että meidän tontille.

Tontille päästyämme piti ensimmäiseksi zoomailla ystäväni perheen taloa, mitä sillä oli tapahtunut sitten viime näkemän. 

Edistystä oli tapahtunut.
Meidän tontillamme oli tilanne silloin perustanvalamispujan aikana (eli 26. helmikuuta) se, että tontilla ei ollut muuta kuin porakaivo. Näin jo kaukaa, että meidänkin tontillamme oli tapahtunut jotain. 

Lähemmäs käveltyäni tuumasin, että täällähän on tapahtunut itse asiassa aika paljonkin. 

Ukkeli huuteli, että kävele eteenpäin ja mene katsomaan monttuja, ja minä tein työtä käskettyä. Ukkeli oli käynyt tontilla edellisenä päivänä ja viettänyt koko päivän ystäväni miehen kanssa, kun he olivat käyneet valitsemassa taloihinsa mm. ovia ja ikkunoita. Taloista tosin tulee käsittääkseni aika erilaiset, sillä ukkeli haluaa talostamme modernin ja aika minimalistisen. 

En tiedä perustojen valamisesta yhtään mitään, mutta minusta tämä näytti aika hyvältä. 

Kuvassa näkyy talonvahdin vaimo, joka kastelee betonia. Talonvahti, hänen vaimonsa ja kaksi lasta asuvat pienessä työmaaparakissa ystäväni perheen tontilla, ja heidän tehtävänään on pitää huolta kummastakin tontista. Työmaaparakki on rakennettu metallista, ja talonvahti kertoi, että kuumalla parakissa on todella kuuma ja kylmällä todella kylmä. Ukkeli oli vähän tuohtunut, kun ystäväni perhe ei ollut ajatellut lainkaan talonvahdin perheen asumismukavuutta. 🫣 Parakki olisi voinut olla jotakin muuta materiaalia, tai sitten sen päälle olisi voinut rakentaa jonkinlaisen katoksen.

Talonvahti toi meille tuolit, ja istuskelimme hetken auton vieressä juttelemassa talonvahdin ja hänen vaimonsa kanssa. Minä tosin olin enimmäkseen kuuntelupuolella, koska talonvahti puhuu jotain telugun murretta, jota minun on hieman vaikea ymmärtää. Talonvahti vannoi pitävänsä tonteistamme (ja mahdollisista tulevista kasveistamme 🤭) hyvää huolta, enkä yhtään epäile sitä. Uskollisuus ja luotettavuus ovat Intiassa melkeinpä tärkeimpiä arvoja, ja luotettavista ihmisistä on syytä pitää kynsin hampain kiinni. Autonkuljettaja on tästä hyvä esimerkki, sillä hän on kasvanut kaikkien näiden vuosien aikana melkeinpä osaksi perhettä.  

Kyllä tästä saattaa talo tullakin.

Viimeinen silmäys Himayat Sagar -järveen.

Sitten oli tullut aika lähteä ajelemaan takaisin kohti kaupunkia. Paluumatkalla ajoimme toista kautta, läpi läheisen kylän, joka on kävelymatkan päässä tontista. 

Mietiskelin, mahdanko joskus tulevaisuudessa käydä ostamassa tästä vihanneksia. 😅

Näimme tien varressa sikoja, jotka tonkivat roskakasasta syötävää, ja meinasin hypätä autosta ulos kuvaamaan niitä. Ukkeli kuitenkin kielsi minua, koska saattaisin kuulemma saada Japanin-jonkin. Avasin siis ukkelin puoleisen ikkunan ja kuvasin sikoja ikkunasta. 

Googletin myöhemmin kotona, mitä sioista (hyttysistä) voi muka saada, ja selvisi, että Japanin aivotulehduksen. En välttämättä haluaisikaan kyseistä tautia, koska se voi johtaa kuolemaankin. 🫣

Näimme paluumatkalla karmeassa kunnossa olevia kerrostaloja, ja ukkeli arveli, että nämä olivat jotain valtion köyhille rakentamia taloja. Joku on näköjään maalannut oman seinänsä vaaleanpunaiseksi. 😅

Kaunista sunnuntain jatkoa! Me käytimme tänään anopin hammaslääkärissä, kun hänellä on meneillään paikkojen uusimisoperaatio, ja sen jälkeen menimme koko perhe syömään sen perheen luottoystävän ja hänen äitinsä luokse. He olivat kutsuneet meidät vielä kerran luokseen, koska minä palaan kohta Suomeen. Luottoystävän äiti on ihana, ja joka kerta kun eroamme, vanhus tarttuu minua kädestä ja katsoo lempeästi hymyillen silmiini. 🥰

18 kommenttia:

  1. Kyllähän tuosta alkaa talo kehkeytyä! Tuollaisia talovahteja pitäisi olla Espanjassakin kaikkien talonvaltaajien varalta.

    Mutta olipa ärsyttävää tuo salitungettelu. Hyvä, että sanoit suorat sanat. Olet tehnyt varmasti ihan oikein, kun olet pt:n kanssa liikkeet käynyt läpi.

    Ja lopuksi; vieläkö aiotte Post cardiin? 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talonvahdit ovat täällä ihan välttämättömiä, varsinkin jos tontti tai talo on tyhjillään. Kerrostaloissakin asuu yleensä pohjakerroksessa talonvahti (watchman), joka pitää silmällä ihmisten menemisiä ja tulemisia.

      Kohta olen taas lähdössä salille, vaikka voisin kyllä jättää menemättäkin. 🙄 Saa nähdä, onko se ukko taas siellä ja osaako pysytellä kaukana.

      😂 Mä luulen, että tämä jäi viimeiseksi Post Card -käynniksi, ellei sitten autonkuljettaja ole mukana.

      Poista
  2. Jos olisi jotain rojua, josta pitäisi päästä eroon, niin kannattaa vain ottaa ne autoon ja mennä käymään Post Cardissa. Tontilla alkaa jo näyttää lupaavalta. Oli taas hauska lukea matkasta maalle ja nähdä kuvia sieltä. Onneksi pidit puolesi kuntosalilla ukkoja vastaan. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂 Minä näin jo mielessäni, kuinka lastaamme auton täyteen kaikenlaista rojua tyyliin pari vanhaa nojatuolia ja muita huonekaluja ja ajamme niiden kanssa Post Cardin pysäköintipalveluun. 😅

      Minähän olen yleensä aikamoinen nössö, mutta näköjään kun aihe on tarpeeksi lähellä sydäntä, niin minultakin löytyy munaa. 🫣

      Kivaa alkanutta viikkoa, Saukkis! 🤗

      Poista
  3. Minäkin olisi ärsyyntynyt moisista salineuvojista.

    Toivottavasti voimme seurata, että kuinka raksa etenee vaikka palaatkin Suomeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukkeli saa varmasti Suomeen kuvia raksan etenemisestä, ja täytyy aina välillä yrittää ruinata häneltä kuvia blogiin. 🤭

      Poista
  4. Suosittelen laittamaan autoon hiiren räpsän niin saa näpistelijä sormillee.
    Tiedän että Intiassa tuloerot valtavia ja helppo näpistää tavaroiota mutta silti korpeaa ajatus että jos on pakko käyttää parkeerauspalvelua niin sitten joku pöllii tavaraa aina.
    Multa on mennyt varmaan ohi mutta muuttaako koko anoppila sitten kaupungista maalle vai onko tämä joku kakkosasunto?
    Ukkeli on varmaan saanut paljon länsimaisia vaikutteita kun asunut paljon muualla kuin Intiassa. Näkyy varmaan talossa vr naapurin talo. Kiva että teillä hyvät tonttivahdit mutta asua nyt peltikontissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hiirenloukku on loistava idea! Samalla autoon pitäisi asentaa myös kamera, jotta näkisi hiirenloukun toiminnassa. 😅

      Sanopa muuta. Minä olen luonnostani todella epäluuloinen (varsinkin Intiassa), eivätkä tämmöiset kokemukset ainakaan vähennä epäluuloisuuttani mitenkään.

      Sinulta ei ole mennyt mitään ohi taloasian suhteen, sillä talon tulevaisuus ei tunnu olevan selvää täällä anoppilassakaan. 🫣 Tällä hetkellä näyttää siltä, että siitä on tulossa appivanhempien kakkos- tai viikonloppuasunto, ja itseänikin kyllä viehättäisi viettää siellä aikaa talon valmistuttua. Tosin siat ja Japanin aivotulehdukset nyt hieman laskivat sitä intoa.

      Ukkeli on tosiaan saanut vaikutteita ympäri maailmaa, ja hän on ollut aina kiinnostunut arkkitehtuurista. Ollaan katseltu myös yhdessä paljon kaikenlaisia talovideoita eri maista, ja sen perusteella tiedän, että meillä on aika samanlainen maku. 😊

      Ja peltikontista olen samaa mieltä. Ei se ole mikään ihmisasunto näissä lämpötiloissa. 😩

      Mukavaa kevään jatkoa, Wilumiina!

      Poista
  5. Luotettavan tuntuinen parkkivahti ;)
    Tylsä tuo salityyppi myös, joku miesselittäjän serkku ilmeisesti.
    Kiva nähdä, että rakennus etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, oliko parkkipalvelun ukko sama kuin viime vuonna, mutta ainakin hän käyttäytyi hyvin samalla lailla kuin se viimevuotinen. Ihme ettei saanut potkuja sen kännykkävarkauden jälkeen.

      Minustakin on kiva, että rakennus etenee, ja olen siitä vähän yllättynytkin. 😅 Tuo tontti kun on ollut tyhjillään niin monta vuotta.

      Poista
  6. Paikan nimeä en muistanut - mutta tapahtuman kyllä!
    Taitaa mennä taasen vuosi, ennenkuin annatte uuden mahdollisuuden...

    Tungetteleva besserwisseri taisi haluta tunkea seuraasi ihan vaan muuten - tekosyyn nappasi liikkeistä... ja kylläpä jaksoit "kuunnella" kauan, ystävällisesti - mulla olisi keittänyt paljon nopeammin...
    Jatka vain omalla tyylillä - kukaan muu sitä ei voi kehon tuntemuksia tietää, kuin tekijä itse - onneksi olemme persoonallisia ja ihailtavaa pitää itteään kunnossa!!
    Hih, tartuntatautihoitsu alkoi suositella meillekin kaikenlaisia rokotteita, juuri tuota Ixiaroa ja Dukoralia pitäisi olla myös.... luomuna painettu sikojen joukossakin - alkanut miettiä, että mitähän kaikkia tauteja sitä kantaakaan...

    Mielenkiintoista seurata tontin tapahtumia...
    Tervetuloa kotiin - ymmärrettävää, että kaipaat jo tutulle salille.
    Olet ollut piiiiiiitkään tälläkertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa mennä useampikin vuosi! 😅 Pitäisi ehkä kirjoittaa Google-arvostelu niin Post Cardista kuin kuntosalistakin, mutta koska en viitsi kirjoitella koskaan myönteisiä arvosteluja, niin miksi sitten kirjoittelisin kielteisiäkään... 🤔

      En tiedä, mitkä oli ukon motiivit tulla neuvomaan, mutta ihan sama. Olin eilen ylpeä itsestäni, kun menin salille ja tein oman treenini, enkä edes katsonut kyseiseen ukkoon päin, saati sitten että olisin antanut hänen läsnäolonsa vaikuttaa tekemiseeni jotenkin. Eipä kyllä ukkokaan tullut enää tyrkyttämään neuvojaan. 😂

      Minä taisin ottaa malarialääkityksen, kun tuli ihan ensimmäisen kerran Intiaan (yli 20 vuotta sitten), mutta sen jälkeen en ole välittänyt edes ottaa selvää, mitä rokotuksia/estolääkityksiä missäkin mahtaisi tarvita. 🫣 Tokihan sitä olisi hyvä varautua kaikkeen, mutta ei vaan jaksa. Mahdollisuudet saada tuollaisia harvinaisia tauteja kun on niin olemattoman pienet.

      Olen yleensäkin Intian reissussa parisen kuukautta, mutta nyt meni tosiaan vähän pitkäksi. Koti-ikävä painaa varmasti senkin takia, kun paluupäivän siirtyminen ei ollut oma valintani.

      Mutta vielä ei olla Suomessa, joten on paras olla menemättä asioiden edelle. Vielähän tässä ehtii tapahtua vaikka mitä. 😅

      Poista
  7. Mahtaa olla aikamoinen henkinen muutos taas palata tänne päin, kun olet ollut niin pitkään poissa.
    Koskahan tuo j aivokuume rantautuu tänne.. voitaisiin vaikka sulkea taas jonkun maakunnan rajat kokonaan.
    Olispa mahtavaa, jos meidän pihalla olisi noin isoja leijonapatsaita! Ei nimittäin olisi kellään muulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Tiedän jo vanhasta kokemuksesta, että suurin shokki tulee olemaan se, miten hiljaista ja "kuollutta" Suomessa on kaiken tämän metelin ja vilkkaan sosiaalisen elämän jälkeen. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin totun Suomi-eloon hyvin pian, eikä mene kuin hetki, kun kasaan taas onnellisena palapeliä. 😂

      Tällä kertaa voitaisiin sulkea jokin muu kuin Uusimaa. 🫣

      Sinä se bongailet aina asioita pihalle tai mökille. 😂🥰

      Poista
  8. Vieläkö menette sinne Post Cardiin? Vaikuttaa kyllä hieman "ihmeelliseltä" paikalta tai ainakin parkkipaikan työntekijät.

    Huh mitä touhua siellä punttisalilla (olen tottunut sanomaan aina niitä paikkoja punttisaleiksi), mutta varmaan koska olet länkkäri, niin herätät senkin vuoksi kiinnostusta tollaisille besserwissereille. Minua aina rasittaa ihmiset, jotka tulevat neuvomaan ilman että kysyy neuvoa ja kun ne eivät vielä tiedä/osaa asiaa. Sellaisiin olen työelämässä aiemmin törmännyt, kun olin nuorempi. Kerran yhdessä työpaikassa minulla oli miespuolinen apulainen ja olin itse puhelimessa, niin vieraileva vanha mies selosti asiaa vain sille minun apulaiselle. Joutui sitten kertomaan asian toiseen kertaan minulle. Noitahan aina sattuu - ja varmaan monille ihmisille.

    Mie en kyllä voisi olla noin kauaa sellaisessa ihmispaljoudessa ja metelissä. Täällä on kyllä ehkä aivan liian hiljaista, ainakin välillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin mennään enää Post Cardiin. Siellähän oli ainakin viime vuonna sellainen käytäntö, että pysäköintipalvelu oli ulkoistettu, eli sen työntekijät eivät olleet ravintolan omaa henkilökuntaa. Se ehkä selittää ainakin osan varastelusta. 🙄

      Tuo on varmasti totta, että koska olen länkkäri, herätän kiinnostusta salilla. Ja miten olin voinut unohtaa intialaisen egoilun: luulen, että suurin syy ukon neuvomiseen oli se, että olen nainen. Naiset kun eivät osaa täkäläisten ukkojen mielestä salilla varmaankaan mitään, joten miesten täytyy tulla jumalan ominaisuudessa jakamaan neuvojaan. 😤 Kuulosti siltä, että tuossa sinunkin työpaikkakokemuksessasi mies koki sopivammaksi selostaa asian toiselle miehelle. Niin ärsyttävää tuollainen. Ja ärsyttää myös sellaiset ihmiset, jotka luulevat tietävänsä asiat paremmin kuin muut ja jotka jakavat kaikile neuvojaan – vaikkei kukaan niitä kaipaisikaan.

      Rupesin oikein miettimään suhdettani intialaiseen meteliin ja hämmästelen sitä, miten se ei käy hermoilleni (paitsi esim. diwalina, kun paukkuja ammutaan läpi yön useamman yön ajan), kun toisaalta viihdyn myös hiljaisuudessa ja yksinkin. Mutta ehkä se on minun onneni, että pystyn sopeutumaan monenlaiseen. Muutenhan en pystyisi edes olemaan Intiassa. 🫣

      Poista
  9. Ulrika50v.blogspot.com18.3.2026 klo 7.35

    En kestäis mitään salineuvojia, sanoisin heti ett en tarvi neuvoja . Joskus pyöräily salilla kirja kädessä 🤣 mitähän salineuvojat siihen sanois 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos horoskooppeihin on uskominen, niin voin hyvin uskoa. 🤭 Muistaakseni olit skorpioni, ja skorpionit eivät siedä mitä tahansa paskaa. 🥰 Mä olen joskus oikea vässykkä, mutta onneksi osasin laittaa lopulta stopin ukkojen pelleilylle.

      MInä taas katselen (Suomessa) kännykältä jotain telkkariohjelmaa, jos olen salilla vain juoksumatolla. 😅 Pääasiahan on se, että ihmiset viihtyvät salilla. Salin pitäisi olla turvallinen paikka, jossa jokainen voi tehdä just sitä mitä tykkää.

      Poista

Kiitos kommentistasi. <3