Toissa lauantaina saimme ukkelin kanssa yllättäen inspiraation ja lähdimme koeajamaan yhtä autoa Vantaalle. Auto tuntui minusta ihan avaruusalukselta, kun siinä oli niin paljon tekniikkaa, ja aivan liian isolta meille, mutta muuten ajokokemus oli oikein miellyttävä. 😆
Autossa oli heijastusnäyttö, eikä esimerkiksi ajonopeutta tarvitse enää pälyillä mittarista, kun nopeus näkyy "tiessä". |
Koeajon jälkeen autokauppias kysyi, oliko meillä tarjota vaihtoautoa. No olihan meillä, melko loppuun ajettu, yli 18 ja puoli vuotta vanha Audi, jossa on esimerkiksi CD-soitin ja mukiteline. 😆 Sitä pyörimisnopeusanturiakaan emme olleet korjauttaneet, vaan varoitusvalot paloivat edelleen; ratti tärisi yli satasen vauhtia ajaessa, ja jos ajoi hiljaa, auton alta kuului vinkumista (joka ei tullut jarruista). Vaihtoauto kaikilla mausteilla! Autokauppias kävi kuitenkin koejamassa Audimme ja päätti tarjota siitä vaihdossa oikein rahaakin – peräti tuhat euroa. Koska summassa oli tuhat euroa enemmän kuin olin etukäteen ajatellut, tarjous kuulosti varteenotettavalta.
Tarkoitus ei ollut "missään nimessä" ostaa ensimmäistä koeajamaamme autoa, mutta jotenkin
kummassa kuitenkin ilmoitimme maanantaina autokauppiaalle, että
ostaisimme kyseisen auton. Kaupat tehtiin torstaina, mikä tarkoitti siis myös sitä, että meidän piti luopua pitkäaikaisesta palvelijastamme, rakkaasta Audi-vanhuksesta, joka ei ollut jättänyt meitä koskaan pulaan. Autosta oli niin paljon hyviä muistoja, ja sen kanssa oli nähty niin monenlaisia paikkoja, että hyvästely tuntui sen takia vähän vaikealta. Parhaita muistoja olivat ehdottomasti matkat Lappiin ja Viroon.
Pohjois-Norjassa vuonna 2018. |
Poron ja Audin kohtaaminen. |
Autojunalla matkustaminen oli aina yhtä jännittävää. |
Viivikonnan hylätyssä kaivoskaupungissa Virossa. |
Google Maps ajatti joskus ihmeellisille teille, ja Audihan ajoi, minne käskettiin, vaikka välillä pohja ottikin maahan kiinni. |
Laivaan ajaminen oli huomattavasti vähemmän jännittävää kuin junaan ajaminen. |
200 000 kilometriä tuli täyteen 16. heinäkuuta 2017. |
Tänä keväänä nähtiin pientä draaman poikastakin, kun ukkelilta räjähti rengas kesken ajon. Ukkeli oli juuri päässyt Ruoholahden ohi, tullut Lauttasaaren sillalle ja nostanut nopeuden kahdeksaankymppiin, kun auton alta alkoi kuulua hirveää meteliä ja auton ohjaaminen muuttui vaikeaksi. Jotenkin kummassa ukkeli sai ajettua Hanasaaren bussipysäkille, jossa hän pystyi pysähtymään turvallisesti ja toteamaan, mitä oli käynyt. Audin Liikkumisturva oli voimassa vielä 18 vuoden jälkeenkin, ja pian partio tuli tutkimaan tilanteen ja vaihtamaan räjähtäneen renkaan vararenkaaseen – ilmaiseksi. Kävi ilmi, että renkaassa oli ollut naula, ja rengas oli räjähtänyt ilmeisesti sen takia.
Rengas – tai mitä siitä nyt on jäljellä. Tällä ukkeli ajeli melkein kolme kilometriä. |
Viimeinen silmäys Audin mittaristoon ennen auton luovutusta. Kerkesimme ajaa autolla 298 147 kilometriä. |
Intialaisilla on tapana suorittaa uudelle autolle auton vihkimisseremonia, autopuja, vähän samaan tapaan kuin se maidonkeittoseremonia suoritetaan uudelle kodille. Tämä autohan ei ollut mikään tuliterä tehtaalta tullut, toisin kuin Audi aikoinaan, vaan kuutisen vuotta vanha, mutta autopuja oli silti hyvä suorittaa. Pujaan kuuluisi oikeasti monta vaihetta ja elementtiä, mm. auton koristelu tuoreilla kukilla ja kookospähkinän rikkominen, mutta me päätimme hieman oikaista ja suorittaa vain seremonian tärkeimmän osan eli limettien yliajon.
Muutaman kilometrin päässä autoliikkeestä oli jokin teollisuusalue, ja ajoimme yhden hallin pihaan, kun pihalla ei näyttänyt olevan ketään. Oli nimittäin toivottavaa, että paikalla olisi mahdollisimman vähän yleisöä, sillä puuhamme olisivat saattaneet herättää sivustakatsojissa epätoivottua huomiota. Parkkialueen laitaan peruutettuani kävimme asettelemassa jokaisen renkaan alle limetin, koska kohta niiden yli ajettaisiin. Seisoimme hetken auton vieressä, liitimme kädet yhteen, ja ukkeli lausui jonkinlaisen rukouksen.
Limetti valmiina yliajettavaksi. |
Sitten menimme autoon, käynnistimme moottorin ja ajoimme limettien yli. Ukkeli kurkkasi vielä ikkunasta, että kaikki limetit olivat tuusan nuuskana, joten saatoimme jatkaa matkaa hyvillä mielin. Nyt meillä olisi turvallisia ajoja tiedossa, kun autopuja oli tehty!
Heti parkkialueelta tielle ajaessani auton alta kuului outoa ääntä, mutta koska ääni hävisi, luulin kuulleeni väärin. Hetken päästä auton alta alkoi kuitenkin kuulua kirskuntaa, joka voimistui hetki hetkeltä. Lopulta ääni oli niin kova, että totesin ukkelille, että on varmaankin paras ajaa takaisin autoliikkeeseen ja selvittää, mistä ääni tulee. Aikaakin oli jäljellä vielä puoli tuntia, ennen kuin liike sulkeutuisi ja väki lähtisi juhannuksen viettoon.
Niin sitten ajelimme hätävilkut päällä, hitaasti eteenpäin madellen, takaisin autoliikkeeseen, ja meteli oli semmoinen, että saapumisemme ei jäänyt varmasti keneltäkään huomaamatta. Ukkeli oli soittanut jo matkalta automyyjälle, joka tulikin heti pihalle katsomaan, mikä autossamme oli vikana. Toinen pihalla ollut myyjä epäili, että renkaan välissä saattoi olla kivi, ja kun automyyjämme liikutteli autoa hiljaa edestakaisin, ääni paikantui oikeaan eturenkaaseen. Ei mennyt aikaakaan, kun renkaan viereen putosi pieni kivi. Kun äänen lähde oli näin paikannettu ja "vika" korjattu, saatoimme vihdoin lähteä menemään. Pihalla ollut automyyjä neuvoi vielä ottamaan kiven kaupanpäällisiksi mukaan. 😆
Sunnuntaina oli edessä ensimmäinen pidempi ajo uudella autolla, kun lähdin pikavisiitille Savonlinnaan. Äiti oli tulossa pieneen operaatioon Espooseen, joten kävin hakemassa äidin meille.
Onneksi en ollut menossa pääkaupunkiseudulle, koska juhannuksen paluuliikennettä näytti olevan aika tavalla. |
Ajaminen oli niin miellyttävää kuin ajaminen voi ylipäänsä olla. Istuin oli mukava ja ergonominen (Audissahan joutui istumaan kuopassa), ja olisi tehnyt mieli ajaa koko matka pysähtymättä kertaakaan. Lisäksi auto kiihtyi sen verran reippaasti, että ohitustilanteet olivat ohi ennen kuin huomasinkaan. Vakionopeudensäädinkin oli niin älykäs, että jos se havaitsi edellä menevän (hitaammin kulkevan) auton olevan liian lähellä, se mukautti autoni vauhdin samaksi kuin edellä menevän ja nosti nopeuden taas tavoitenopeuteen, kun este oli edestä pois – siis ilman että minun tarvitsi edes koskea jarruun tai kaasuun.
Maanantaina olimme palailemassa äidin kanssa Savonlinnasta, ja matkaa kotiin Espooseen oli enää viitisen kilometriä, kun auton kojelautaan ilmestyi yhtäkkiä keltainen kolmio ja teksti "Drivetrain. Possible to continue journey". Olimme juuri nousemassa ramppia Kehä kakkoselle, ja edessä oli autojono, ja luulin, että auto varoitteli jonosta. Tajusin kuitenkin hyvin pian, että kyse oli jostain muusta, sillä auto ei meinannut liikkua eteenpäin, vaikka kuinka painoin kaasua. Sinnikkäästi kumminkin yritin etenemistä, kun ajotietokonekin sanoi, että matkaa voisi jatkaa. Kyllähän sitä mielellään tuommoista kehotusta uskoo. Vauhtimme oli kuitenkin sellainen, että kävelijätkin olisivat menneet meistä ohi, joten oli pakko laittaa taas hätävilkut päälle, körötellä tien sivussa ja antaa kiireisempien mennä ohitse.
Siinä körötellessämme tuli mieleeni, että tätähän voisi vaikka googlettaa, joten soitin ukkelille, että katsopas Googlesta, mitä tuommoinen 'drivetrain' tarkoittaa. Ukkeli teki työtä käskettyä ja löysi ongelmaan ratkaisun: sammuta moottori 5–10 minuutiksi ja käynnistä se sen jälkeen uudelleen. Problem solved!
Koska vauhtimme oli hitaammanpuoleinen, ehdin hyvin katsella maisemia ja etsiskellä kivaa pysähdyspaikkaa. Semmoinen löytyikin Suurpellon kupeesta jalkakäytävän laidasta yhden sillan alta. Kurvasin sillan alle, sammutin moottorin, ja sitten jäimme odottelemaan. Kun oli kulunut riittävästi aikaa, yritin käynnistää moottorin uudelleen, mutta auto vain tärisi. Ei ole normaalia käytöstä autolle, totesin, mutta yritin silti käynnistää auton vielä uudelleen. Kojelautaan tuli jotain muitakin ilmoituksia, mutta en ehtinyt lueskella niitä, kun oli kaikenlaista muuta puuhaa.
Lopulta oli todettava, että tässä sitä nyt oltiin eikä muuta voitaisi. Matinkylä oli niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. Ai että miten olikin kivaa, kun kotiovi melkein näkyi, mutta eteenpäin ei päässyt. En ollut ottanut edes mitään hätänumeroja mukaan, koska "mitä nyt uudelle autolle voisi sattua", joten kilautin taas ukkelille. Olipa hyvä, että ukkelilla sattui olemaan etätyöpäivä, ja pääsin soittelemaan hänelle vähän väliä.
Automyyjä oli sanonut, että jos auton kanssa tulisi jotain ongelmia, voisimme aina soittaa hänelle, mutta nyt puhelu meni vastaajaan. Ukkelilta tuli jatkuvalla syötöllä uusia numeroita, joihin voisin soitella, mutta kukaan ei vastannut. Onneksi sain vihdoin automyyjän toisella yrittämällä kiinni, ja myyjä antoi minulle selkeät toimintaohjeet: yhteydenotto Ifiin (jossa meillä on autovakuutus); hinausauto paikalle; minä, äiti sekä auto hinausauton kyydillä Vantaalle; sieltä meille sijaisauto; tavaroiden siirto meidän autosta sijaisautoon ja sijaisautolla kotiin. Sitten vain suunnitelmaa toteuttamaan.
Ifillä oli tosi näppärä systeemi, että kännykkään tuli linkki, johon piti täyttää vain auton rekisterinumero, vian laatu ja oma puhelinnumero. Mitään osoitettakaan ei tarvinnut antaa, kun GPS-paikannus paikantaisi meidät kartalta, ja tieto menisi suoraan hinausfirmaan. Jäimme odottelemaan hinausautoa, mutta sitä ei kuulunut. Hyvän tovin kuluttua puhelimeni soi, ja langan päässä oli Ifin vakuutusvirkailija, joka varmisteli sijaintiamme: paikannuksen mukaan näytimme nimittäin olevan Ruotsissa. Vakuuttelin miehelle, että kyllä me ihan Suomessa ja Espoossa olemme, ja osoitekin oli helppo antaa, kun olimme melkein kahden kadun risteyksessä, ja katujen nimet olivat melkein näköetäisyydellä. Annoin vielä miehelle lisätarkennuksen, että "olemme täällä sillan alla", ja mies hymisteli, että sehän kuulostaa lupaavalta. Kun kaikki tiedot oli annettu, mies lupasi vielä puhelun päätteeksi lähettää hinausauton "sinne sillan alle". 😆
Sillan alla. |
Kyytimme on saapunut. |
Hinausauton saapumisessa kesti sen verran kauan, että kerkesin jo hieman jännittämään, ehtisimmekö Vantaalle, ennen kuin autoliike menisi kuudelta kiinni. Viiden jälkeen hinausauto vihdoin saapui, mutta hinaussysteemien kokoamisessa kesti sen verran, että hilkulle se meni.
Ensin nostettiin etupyörät kyytiin... |
... ja sitten rakennettiin takarenkaille teline, jotta autoa pystyi vetämään. |
Kun hinausato kurvasi vihdoin Vantaalla autoliikkeen pihaan, kello oli vähän vajaa kuusi. Mitä näinkään pihalla heti ensimmäiseksi: meidän vanhan Audimme. Siinä se katseli saattuettamme vähän vahingoniloisena ikään kuin kysyen "paraniko auto vaihtamalla?".
Automyyjä ajoi pihaan sijaisauton kanssa, eikä minun tarvinnut kuin kuitata nimi yhteen paperiin, ja saatoimme jatkaa matkaa takaisin Espooseen (sitä ennen piti toki heitellä vielä tavaramme meidän autosta sijaisautoon).
Autosta ei ole kuulunut vielä mitään, joten ei ole tiedossa, millainen vika autossa on tai miten kauan sen korjaamisessa kestää. Yksi asia on kuitenkin varma: luotto autoon on mennyt, eikä esimerkiksi jokin Viron road trip houkuttele yhtään. 😆