Helsinki-Vantaan pienet merenneidot

Kävin hakemassa ukkelin sunnuntaina lentokentältä ja pääsin samalla ihailemaan uutta kakkosterminaalia ensimmäisen kerran sisältä. Kun palasin itse Intiasta joulukuussa, kakkosterminaali oli jo avattu, mutta minun lentoni tuli vielä ykkösterminaaliin. Lufthansan lennot näyttävät tulevan vieläkin ykkösterminaaliin, kun kävin äsken tutkiskelemassa asiaa. Melkein kaikki muut lennot näyttävät tulevan jo kakkosterminaaliin.

Kävin oikein pesettämässä autonkin tätä suurta tilaisuutta varten. Olipa juhlallinen tunne, kun peruutuspeilistäkin näki pitkästä aikaa jotain!

Ykkösterminaalihan ei ole mikään lentomatkailijan taivas monellakaan tapaa, mutta varsinkin matkustajan jättäminen sinne tai hakeminen sieltä on tehty erityisen hankalaksi, sillä oven lähelle ei pääse autolla. Oven lähelle pitää päästä tietysti siksi, jotta matkatavaroita ei tarvitsisi raahata pitkää matkaa, mutta myös siksi, että meillä ei ole tapana lähteä talvivarusteissa lennolle, vaikka Suomessa olisi lähtöhetkellä 30 astetta pakkasta. Minulla on aina päällä kesätakki, oli keli lähtöhetkellä mikä tahansa (ukkelin kanssahan ei lennellä muutenkaan mihinkään arktisiin olosuhteisiin 😆). Toppatakkia kun tarvitsee vain juuri sen hetken, kun siirtyy autosta lentokentän ovelle, ja sitä on tosi ärsyttävä kanniskella mukana jossain 30 asteen helteissä.

Terminaali kakkosessa matkustajien jättäminen ja noutaminen on suunniteltu todella hienosti, ja siitä tulee kyllä ISO plussa! Tämä osoittautui erityisen tärkeäksi asiaksi tällä hakureissulla, sillä ukkeli oli loukannut selkänsä Delhissä matkalaukkua nostaessaan, ja oli hyvä, ettei hänen tarvinnut kävellä yhtään enempää kuin oli pakko.  

Eagle has landed.

Olin lentokentällä tapani mukaan liian aikaisin, joten oli hyvää aikaa pällistellä tuloaulaa, joka näytti hienolta – tilavalta ja valoisalta. Olisi pitänyt tulla vieläkin aikaisemmin, niin olisin ehtinyt käydä kerrosta ylempänä lähtöaulassakin. 

Lähtöaulaa tuloaulasta katsottuna.

Kaipailin jotain istumapaikkaa, mutta pieni vilkaisu ympärilleni paljasti, että aulassa ei ollut minkäänlaista virallisesti istumapaikaksi luokiteltavaa. Epävirallisia istuinpaikkoja löytyi kolme, sillä aulaan oli tuotu kolme isoa kivenmurikkaa, joiden päälle muutama onnekas pääsi istumaan.

Ensiluokkaista istumismukavuutta tarjolla.

Muutama nojailupaikka oli toki tarjolla. 

Kokeilin tuotakin, mutta nojailin liian antaumuksella ja meinasin lentää perseelleeni. Totesin sen jälkeen, että taidankin vain seisoskella, kun nojailun taktiikka ei ole meikäläisellä hallussa.

Suomen julkisissa tiloissa panostetaan muutenkin jostain syystä tosi huonosti penkkeihin. Jos haluaa päästä istumaan, on mentävä johonkin kahvilaan tai ravintolaan ja ostettava jotain, jotta saisi istumapaikan itselleen. Monessa muussa maassa tilanne on ihan toinen, ja esimerkiksi Kolumbiassa löytyi aina jostain penkki, jossa levähtää. Mikä ihme siinä on, että Suomessa säästellään penkkejä? Pelätäänkö täällä, että penkeistä tulee deekujen örvellyspaikkoja?

Tuloaulasta löytyy myös Plaza Premium Lounge, jonka luulin olevan vain joidenkin lentomatkustajien käytössä, kuten lounget yleensä ovat (käyttöoikeuden saa matkustusluokan perusteella, jollakin kortilla tai sitten ihan vain maksamalla). Kävi kuitenkin ilmi, että tämä lounge on kaikille avoin (maksua vastaan toki) ja että tarjolla on monenlaisia palveluja: kampaamo-, parturi- ja hierontapalveluja, uusi wellness-alue saunoineen sekä hyvin varustetut kokoustilat. Loungepalveluja voivat käyttää saapuvien ja lähtevien matkustajien lisäksi kaikki lentoasemalla vierailevat, myös ilman ennakkovarausta. Tosi kiva juttu! 

Minun unelmieni lentoasemalla olisi myös joogahuone, sillä olen kaipaillut useammankin kerran pitkien lentojen välillä tilaa, jossa pääsisi venyttelemään jäseniään. Itse asiassa nyt kun kuukkeloin asiasta, kävi ilmi, että on olemassa montakin lentokenttää, joista löytyy joogahuone. Frankfurtissakin on sellainen! Hemmetin hemmetti, kun en ole tätäkään aiemmin tiennyt! Minulla on ollut Frankfurtissa useasti kuuden tunnin välilaskuja, joskus pidempiäkin, ja olisi ollut mukava hyödyntää aika muutenkin kuin loungessa skumppaa juoden. 😆

Ensi kerralla sitten tänne! (Jos siis pitää kärvistellä vielä joskus Frankfurtin lentokentällä pidempään.)

Takaisin Helsinki-Vantaalle. 

Tuloaulan ovista, joista Helsinkiin saapuvat ihmiset astuvat ulos, tuli ihan mieleen muotinäytösten catwalk:

Tulo-ovien vasemmalla puolella on Glo-hotellin sisäänkäynti.

Kävin kurkkimassa Glo-hotellin tarjontaa, ja kävi ilmi, että hotellissa on tarjolla myös pieniä yksityisiä "koppeja", RestPodeja, lyhytaikaiseen (4–7 tunnin) oleskeluun. Tosi hyvä idea, jos on pidempi välilasku mutta ei kuitenkaan niin pitkä, että kannattaisi ottaa hotellihuone. 

Tämmöinen näkymä avautuu tuloaulan ovista Helsinki-Vantaalle astuvalle.

Ukkeli tuntui viipyvän ja viipyvän, ja harmitti, kun kaikki kivet oli varattuja ja jouduin seisoskelemaan. Onneksi löysin aulan keskellä olevan kasvikeitaan edestä pari Ramirentin rappusta, jotka joku oli jättänyt ystävällisesti siihen. 

Nyt löytyi luksuspenkki.

Ramirent tarjosikin huomattavasti paremman istumamukavuuden kuin lentoaseman kivenmurikat. Sähköjohtoakin olisi ollut tarjolla, jos olisi tarvinnut föönata hiuksia tai imuroida.

Nyt sitten vain odotellaan.

Ramirentin istuimelta alkaa olla huono näkyvyys.

Ei näy vielä tuttua naamaa.

Kun ukkeli oli vihdoin saatu kotiutettua, alkoi ukkelin matkalaukun sisällön tutkiskelu. Kalsareista en ollut kiinnostunut, vaan lähinnä kiinnosti anopin lähettämät elintarvikkeet. Olen laittanut samoja kuvia monta kertaa ennenkin, mutta olen joka kerta tuomisista niin innoissani, että samat kuvat on esiteltävä joka kerta.

Currylehdet olivat säilyneet ihan priimakunnossa, vaikka ne olivat olleet matkalaukussa 24 tuntia. Currylehtiä on kuitenkin hyvä hieman kuivatella ennen säilömistä, ja kuivattelu on näppärintä tehdä tietenkin intialaiseen tapaan sanomalehden päällä. Sanomalehtiä voi muuten käyttää yllättävän monella tapaa, mistä tulikin mieleeni vanha postaukseni aiheesta "mistä tiedät, että olet ollut liian kauan Intiassa".

Pikkelssejä anoppi oli lähettänyt neljää eri laatua, joista musirikaya- eli amlapikkelssi on oikea terveyspommi, koska amlahedelmässä on monenlaisia hyviä terveysvaikutuksia (sen sanotaan auttavan mm. astmaan). 

Intialaisten tapa pakata elintarvikkeet maailmalle lähetettäväksi on vertaansa vailla. Omat pikkelssit (ja muutkin lähetettäväksi sopivat elintarvikkeet, kuten makeiset ja snackit) voi pakkauttaa tämmöisiin ilmatiiviisiin muovipakkauksiin ja lähettää kuriiripalvelun tai jonkun matkalaisen mukana maailmalle.
 

Mysore pakeja (ylhäällä) ja sunnanduja (alhaalla).

Laukusta löytyi myös kaksi isoa laatikkoa lemppareitani sunnandu-makeisia ja mysore pakeja. Jos pitäisi valita yksi makeinen, jota söisin loppuelämäni, se olisi ehdottomasti sunnandu. Suklaakin kalpenee ihan helposti niiden rinnalla. Kaiken lisäksi sunnandujen voi ajatella olevan jopa terveellisiä, sillä ne on valmistettu linsseistä, jotka sisältävät runsaasti proteiinia. Toki ne sisältävät myös rasvaa ja sokeria, joiden terveysvaikutukset ovat kyseenalaiset. 😆 Mutta herkkua ne ovat, ja vaatii aikamoista itsehillintää olla käymättä makeislaatikolla kovin usein, mutta onneksi pystyn kontrolloimaan himojani tätä nykyä varsin hyvin.

Itsehillintänihän lähti rakettimaiseen nousuun sen jälkeen, kun päätin sallia itselleni kaiken – niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin. Vielä jokunen vuosi sitten kielsin itseltäni kaikki herkut, mikä johti siihen, että joskus yllätti niin hirveä herkkuhimo, että saatoin vetää suklaalevyn kerralla tai syödä irtokarkkipussista suurimman osan jo kaupassa, ennen kuin olin päässyt edes kassalle. Sen jälkeen kun päätin, että saan syödä mitä huvittaa ja milloin huvittaa, mitään suuria himoja ei ole enää oikeastaan tullut. 

Meillä on kotona tämmöinen herkkulaatikko, joka on aina täynnä suolaisia ja makeita herkkuja (rasioissa on tietysti kannet päällä, mutta otin ne kuvausta varten pois). Yllättävän harvoin laatikosta tekee kuitenkaan mitään mieli, vaikka herkut ovatkin koko ajan tarjolla – tai ehkä juuri siksi! Usein otan illalla ruoan päälle yhden tai kaksi suklaapalaa, ja joskus saatan ottaa muutaman mantelin tai pähkinän, mutta siihen se sitten jääkin.

Oli ukkelin matkalaukussa jotain epäilyttävääkin. Joku tuttu oli lähettänyt kuivalihaa, jota oli kuivateltu pitkään ja hartaasti auringossa kiven päällä.

Jäin miettimään, saako tällaista edes tuoda Suomeen. No, myöhäistä se on enää persettä rypistää jne.

Kuivaliha pitää kuulemma laittaa ruoaksi jotenkin, mutta minulla ei ole aavistustakaan, miten. Ukkeli lupasi selvittää asian, mutta oma kiinnostukseni kyseistä kuivalihaa on pyöreä nolla. Vaikka olen kaikkiruokainen enkä nirsoile, niin nyt tuli vastaan sellainen tuote, josta on sanottava, että en ole ihan varma, tuleeko tämä menemään kurkustani alas. Varsinkin jos minun pitää pyöritellä lihaa pannulla pitkänkin aikaa ja haistella kaikkia ihania aromeja, jotka siitä lähtee! Pahoin pelkään, että ukkeli saa pitää herkun ihan itsellään.

Palataan vielä hetkeksi herkkuihin. Minähän en ollut aiemmin mikään suuri hampurilaisten ystävä, mutta ongelma taisikin olla se, että siihen maailman aikaan ei ollut muita kuin Mäkkäreitä ja Hesejä, joiden hampurilaiset ovat liian a) pieniä, b) mauttomia, c) kuivia ja d) pieniä.  Sen jälkeen kun löysin Burger Kingin liekillä grillatut purilaiset ja varsinkin Naughty Brgr:n mehukkaat ja riittävän kokoiset hampurilaiset, hampparit ovat alkaneet maistua paremmin kuin olisi toivottavaa. Yhtenä iltana, kun ukkeli oli vielä Intiassa ja olin liian väsynyt laittamaan ruokaa, tunnustan woltanneeni Naughty Brgr:n hampparin ja bataattiranet. Siitä ei ole kuvallista materiaalia, koska en halunnut ikuistaa tapahtumaa. 😆

Tällä viikolla kannatimme taas Herlevin bisneksiä ja kävimme Naughty Brgr:ssä. Nyt en kuitenkaan ottanut lemppariani Cuban Fritaa, joka sisältää kaikkea mahdollista ja mahdotonta, vaan valitsin perus-Naughtyn, kun oli pienempi nälkä. 

Ihan hyvä tämäkin purilainen oli, mutta en ota tuota enää toista kertaa, sillä siinä oli liikaa sinihomejuustoa (en ole juustojen suuri ystävä). 

Loppuun vielä pari päivän teemaan (=vappu, jos joku ei sattunut tietämään 😆) sopivaa kuvaa kännykän uumenista:

Vauhdikasta – tai vähemmän vauhdikasta – vappua just siulle! 😘

Pääsiäistipujen buffetkattaus

Piti ensin käydä silmäilemässä edelliset postaukseni, jotta muistaisin, mitä olen viimeksi kirjoitellut ja mistä jatkaa. Päivitykset edellisiin: 

Ei ole tarvinnut edelleenkään riidellä ukkelin kanssa, sillä ukkeli on vieläkin Intiassa. Hänen seuraava laskettu kotiinpaluuaikansa on tämän viikon sunnuntaina, ja tällä kertaa minulla on vahva luotto siihen, että ukkeli ilmestyy silloin. Hyderabadin lämpötilat ovat huidelleet 38–40 asteessa, ja ukkeli on jopa valitellut, että siellä on liian kuuma. Nauttisi nyt kerrankin siitä, että ei tarvitse palella! Kun ukkelin matka pitkittyi, hän kysyi, haluaisinko minäkin mennä Intiaan, mutta en viitsinyt. Ihan turhaa rahanmenoa lennellä edestakaisin. 

Lähipäivien sää Hyderabadissa.

Lissabon jäi odottamaan parempia aikoja, sillä peruimme matkan jo toistamiseen. Suurin syy oli tietysti se, että ukkeli on Intiassa – vähän hankala olla kahdessa paikassa yhtä aikaa – mutta tuskin olisimme lähteneet reissuun, vaikka ukkeli olisi ollut Suomessakin. 

Mysteeripalapelejä on kasattu (ja purettu) kaksi kappaletta. Jännä muuten huomata, miten palapelien kasaamisessakin kehittyy. Minusta on tullut tosi nopea kasamaan noita mysteeripalapelejä, mikä vähän harmittaa, sillä yhdestä palapelistä on iloa niin lyhyeksi aikaa. 

Anoppilan autonkuljettaja kävi pikaisesti katsomassa yhtenä viikonloppuna vauvaansa, mutta päätyi kavereidensa kanssa uimaan jonnekin kaivolle. Sellaista se on nuoren isän elämä. 😆

Iholla-sarjan katsominen on jäänyt paitsioon, kun löysin MTV-palvelusta Maajussille morsian -sarjan australialaisversion. Sitä olen vedellyt nyt putkeen kaikkina unettomina öinä. Australialaisilla on ihmeellinen taito tehdä hyviä ohjelmia, sillä kaikkien reality-sarjojen parhaat versiot (esim. tuo Maajussit, Love Island ja Married At First Sight) tulevat minusta Australiasta. Onkin huutava vääryys, että Australian MAFSia (Ensitreffit alttarilla) ei näytetä Suomessa, sillä australian versiosta ei ainakaan tapahtumia puutu.

Äidin anopinkieli ei ole vieläkään aukaissut kukkiaan, ja minun kaktukseni kukka on niin ruma, että eipä olisi tarvinnut edes kukkia.

*****

Minä haaveilin lähteväni pääsiäiseksi Viroon (tutkimaan hylättyjä paikkoja, kuinkas muutenkaan), mutta hylkäsin lopulta ajatuksen, sillä en oikein luota meidän autoomme. Päätin lopulta lähteä Savonlinnaan, kun edellisestä käynnistä olikin jo niin pitkä aika – kokonaiset kaksi viikkoa. Näillä bensan hinnoilla kannattaa todellakin ajella parin viikon välein Savonlinnaan ja takaisin.

Kiirastorstaina näytti siltä, että puoli Suomea oli lähdössä pääsiäiseksi Viroon, sillä jonot laivoille olivat valtavat. Koko sen ajan, kun olemme asuneet Jätkäsaaressa, on ollut jonkinlainen koronatilanne päällä, eikä laivoille ole ollut tunkua. Nyt näinkin ensi kerran, millaiset ruuhkat laivalle menevä liikenne voi "parhaassa" tapauksessa aiheuttaa Jätkäsaareen (Tallinnan-laivat lähtevät siis Jätkäsaaressa sijaitsevasta Länsisatamasta). Rekkajonot olivat niin pitkät, että ne ulottuivat Lauttasaareen asti. Tuli napattua muutama kuvakin laivalle jonottavista rekoista, kun lähdin ajelemaan torstaina Savonlinnaan. (Hesarikin kirjoitti pääsiäisen rekkajonoista.)

Rekkoja Lapinlahden sillalla Länsiväylän loppupäässä.

Lisää rekkoja.

Äidillä oli vielä lintujen ruokintapiste avoinna (koska hanget korkeat nietokset), ja minä kunnostauduin pitkästä aikaa lintujen kuvaamisessa. Tästä tuli muuten mieleeni, että pitäisi käydä taas joskus Suomenojan lintulammella katsomassa, mikä siellä on nykyään meininki. Vieläkö siellä on lintuja, vai onko uusi viereen nouseva asuinalue säikäyttänyt kaikki linnut pois.

Tässä siis muutama kuva äidin linturavintolasta bongatuista yksilöistä. Kiva juttu näissä linnuissa on se, että ne osaavat puhua. 

Semmoisia olivat savonlinnalaisten lintujen aatokset tänä pääsiäisenä.

Kun kävimme pääsiäissunnuntaina kylässä vanhempieni entisillä naapureilla Kiteellä, bongasin pellolta myös töyhtöhyyppiä. 

Jäin miettimään tuon töyhtön funktiota, että mikähän se mahtaa olla. Vai onko töyhtö vain koriste? 

Lauantaina oli kaunis keväinen päivä, joten päätin lähteä kävelylenkille. Käveleminen tuntui kuitenkin vähän tylsältä, joten päätin tehdä kävelyn lomassa muutaman askelkyykyn kävellen. No. Askelkyykkyjä tuli tehtyä lopulta tosiaankin muutama eli tuhat kappaletta. Jossakin kahdeksansadan kyykyn tienoilla jaloissa ja persuksissa alkoi jo pikkuisen tuntua, mutta tuhat oli siinä vaiheessa jo niin lähellä, että pakkohan se tonni oli saada täyteen. Harvoin ovat persposket olleet kävelylenkin seurauksena niin kipeät kuin nyt. 😆 Ensi kerralla voisin ottaa käsipainot mukaan, jotta autoilijoilla olisi vielä enemmän ihmettelemistä. Tai sitten voisin tehdä askelkyykkyjen lomaan aina muutaman burpeen...

Enonkoskentie oikein kutsuu tekemään askelkyykkyjä!

Valokuvia tuli otettua varsin vähän, ja nekin olivat melko eläinpainotteisia. 

Ihana Pörre. 💗

Videoita toki otin, mutta ne ovat julkaisukelvottomia. Ne olivat lähinnä omaan hupailukäyttöön, ja kyllä niistä hupia riittikin. Nauroimme äidin kanssa pääsiäisenä niin paljon, että äiti jopa pohti, voiko nauramiseen kuolla. En sentään saanut vatsalihaksia kipeäksi nauramisesta, kuten yhdellä risteilyllä äidin kanssa, mutta jos nauru pidentää ikää, ikäpottia tuli kasvatettua ainakin muutamalla vuodella. 

Paluumatkalla säästyin varmoilta sakoilta ihanien kanssa-autoilijoiden ansiosta. Lähdin jossakin Mikkelin jälkeen ohittamaan ohituskaistalla yhtä rekkaa, jonka takana olin joutunut nysväämään aivan liian monta kilometriä. Vastaani tuli rekka, joka väläytti minulle valoja, ja pian myös hieman rekan takana ajanut henkilöauto väläytti sekin minulle valoja. Ihmettelin valojen välkyttelyn syytä, mutta alensin varmuuden vuoksi nopeuden sallittuun sataan kilometriin tunnissa (jos kuskit olivat vaikka varoittaneet poliiseista). Ja tadaa, siellä mäen päällä olikin poliisien kamera-auto, ja minä köröttelin auton ohi sallittua satasta riemuiten siitä, että olin pelastunut sakoilta.

Toinen hieman epämiellyttävämpi tilanne sattui Lahden moottoritiellä, jossa nopeusrajoitus oli nostettu talven jäljiltä jo sataankahteenkymmeneen. Näin yhtäkkiä edessäni, että autojen jarruvalot paloivat ja että autot käyttäytyivät jotenkin holtittomasti. Seuraavassa hetkessä tajusin, että vasemmalle kaistalle oli pysähtynyt auto. Iskin jarrut pohjaan ja yritin ohjata samalla autoani tien sivuun, etten törmäisi pysähtyneeseen autoon, ja muut autoilijat tekivät samoin. Onneksi sain autoni pysähtymään ajoissa ja onneksi myös takanani tullut auto pysähtyi, ennen kuin törmäsi minuun. Samassa tielle pysähtynyt auto lähti liikkeelle ja kaasutti pois, ja me muutkin jatkoimme matkaamme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sydämeni hakkasi ihan hirveästi vielä pitkän aikaa, sillä pääsiäisen paluuliikennettä oli paljon, nopeudet olivat kovat ja välimatkat pienet, joten tuossa olisi ollut suuronnettomuuden ainekset kasassa. Kiitos suojelusenkelit. ❤ En voi edelleenkään käsittää, miksi joku oli pysähtynyt keskelle moottoritietä.

Viikon jatkoja! 

😘