Lomasuunnitelmia - vinkkejä kaivataan!

Kävin jokin aika sitten moikkaamassa iskää ja äiskää, jotka näin ilmojen viiletessä ovat alkaneet kaivata talvella johonkin lämpimään. Matkatoimistojen pakettimatkat eivät heitä kuitenkaan kiinnosta, ja niiden valikoimakin tuntuu loppujen lopuksi aika suppealta. Koska he ovat jo pitkään halunneet nähdä Goan ulkopuolista Intiaa, keksimme ukkelin kanssa räätälöidä heille oman "pakettimatkan". Pakettimatkaan kuuluisivat tietysti kaikki tärkeimmät jutut eli lennot, majoitus jossakin rantalomakohteessa sekä opaspalvelut - hieman kyseenalaiset sellaiset tosin. Minä nimittäin ilmoitin tunkevani matkalle mukaan oppaaksi, koska pitäähän matkalla toki opas olla. Väliäkö sillä, jos opas ei tunne paikkoja sen paremmin kuin matkalaisetkaan! :-D Eivät he kyllä tainneet kauheasti tarjouksestani pahastuakaan... Tavanomaisen rantaloman lisäksi matkaan sisältyy myös hieman eksoottisempaa toimintaa: vierailu ukkelin (siis vävypojan) kotona Nelloressa ja pari päivää meidän luonamme Hyderabadissa.

Tietämykseni Intian rantalomakohteista on kuitenkin todella heikko, etten jopa sanoisi olematon. Goassa olen muutaman päivän viettänyt, mutta sinne ei nyt siis ole tarkoitus mennä. Siksi tulikin mieleeni kysäistä, sattuisiko joku tietämään jonkun mukavan rantalomakohteen Intiassa? Oletko itse käynyt jossakin tai onko tuttavasi suositellut jotakin paikkaa? Keralaa olen opaskirjoista katsellut, mutta en ole edennyt asiassa yhtään mihinkään, koska ilman mitään kokemusta asiasta koko suunnittelu tuntuu jotenkin niin umpimähkäiseltä. Kaikki vinkit olisivat siis kovasti tervetulleita!

Hassua, että vaikka Intiassa on lämmintä ja usein myös aurinkoista, en ole siellä koskaan ollut kauhean orientoitunut auringonottoon. Jos ihan totta puhutaan, auringossa makaaminen on minusta muutenkin aika tylsää, vaikka pystyn kyllä tarpeen vaatiessa kärventämään nahkaani pari tuntia (vanhukset ovatkin sitten ihan toista maata). Intian-reissumme ovat olleet aina enemmän tai vähemmän sukulaisvierailuja, eikä tulisi mieleenikään hyppelehtiä bikinit päällä rantalomakohteiden tai uima-altaiden ulkopuolella. Intialaiset eivät muutenkaan tunnu ymmärtävän länsimaalaisten halua ottaa aurinkoa, sillä he itse haluavat lähinnä vain paeta aurinkoa, mieluiten vielä ilmastoituihin tiloihin. Kerran kyllä yritin istua Nelloressa anoppilan kattotasanteella (en missään uima-asussa kuitenkaan!) naama aurinkoa kohti, kun halusin saada vähän väriä naamaan. Appiukko pyörähti kattotasanteella kaksi kertaa ja vilkuili minua kummallakin kerralla hämmästyneenä, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään. Mitä lienee ajatellut mielessään: että autan lokkeja harjoittelemaan tarkkuusammuntaa tai että odottelen ufokyytiä. Lopulta tunsin itseni sen verran hölmöksi, että päätin siirtyä varjon puolelle.

Intiasta kuulin Hyderabadin-asunnostamme sellaisia uutisia, että sähköt olivat olleet asunnossa poikki parin päivän ajan, koska sähkölasku oli ilmeisesti (taas!) maksamatta. Tämän seurauksena jääkaappiin oli ilmestynyt matoja. Muistelinkin, että minulta jäi pakastimeen yksi jauhelihapötkylä, joka oli nyt ilmeisesti alkanut elää uudelleen. Sääliksi kävi sitä, joka kävi nämä madot paikan päällä toteamassa. Samalla kuitenkin iloitsin hiljaa siitä, että se en ollut minä... Hyi, miten kauhea ihminen olenkaan.

Kuulin myös sellaistakin huhua, että appiukko ja anoppi olisivat tulossa Suomeen taas ensi kesänä (edellisestä vierailusta onkin jo yli viisi vuotta). Suunnitelmat tulevat luultavasti muuttumaan vielä moneen kertaan, enkä siksi kauheasti ruvennutkaan hötkyilemään asiasta kuultuani. Otin uutisen vastaan kuitenkin hieman sekavin tuntein, sillä vaikka yhteiselomme Intiassa sujuikin loistavasti, Suomessa saattaa tulla ongelmia (kokemusta on, heh heh). Ukkeli rupesi tekemään jo matkasuunnitelmia vanhempiensa vierailun varalle ja kuului haaveilevan mm. matkasta Pariisiin. Minun oli pakko hieman hihitellä, kun kuvittelin anopin Eiffel-torniin - hän kun ei nähtävyyksistä juurikaan innostu, oli kyseessä minkälainen monumentti tahansa. Anoppi varmaan tuumaisikin siellä Eiffel-tornissa, että "mitä katsomista tässä tornissa muka on; meillähän on Intiassa ihan samanlaisia..." :-D

Paskareissu eläintarhaan

Viimeisenä sunnuntaina ennen Suomeen paluutamme keksin lähteä Hyderabadin eläintarhaan. Päätös syntyi ex tempore, iltapäivällä kello yksi. Alun perin minun oli ollut tarkoitus mennä eläintarhaan yhden ystävän kanssa, mutta jostakin syystä homma oli vain aina jäänyt. Koska ketään muuta ei eläintarha kiinnostanut ja koska käsillä oli viimeiset hetket Hyderabadissa, päätin lähteä sinne yksin. Periaatteessa en kauheasti kannata ideaa, että eläimiä pidetään häkissä, ja ihmiset käyvät sitten töllistelemässä niitä häkin ulkopuolella, mutta minua kiinnosti niin kovin nähdä eläintarhan uusin asukki, kirahvi nimeltä Tsunami Basant. Se oli tuotu Hyderabadiin elokuun alussa Delhin eläintarhasta ja sen syntymä liittyy jotenkin tsunamin ajankohtaan, minkä takia sille on annettu tuommoinen nimi. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kirahvia, joten se piti nähdä, vaikka se olisi viimeinen tekoni!

Ennen lähtöäni sain (varsinkin anopilta) kannustavia kommentteja: "eikö kello ole vähän liian paljon; sinne pitäisi mennä aamusta", "osaatko mennä sinne yksinäsi; sehän on kauhean kaukana", "meinaatko mennä katsomaan sukulaisiasi" (tämän sanoi tietenkin aina yhtä kaunopuheinen puolisoni...). No totta kai osaisin mennä sinne - vaikka en ollut koskaan aiemmin sillä suunnalla ajellutkaan, ja matkaa oli tosiaankin aika paljon. Turvauduin taas vanhaan suunnistusvälineeseeni, Googlen karttoihin, ja valokuvasin netistä reitin kameraani. Näistä minikokoisista kuvista kameran näytöllä on sitten mukava ajaessa tihrustaa reittiä... (Tämä olikin muuten viimeinen juttu, mitä läppärilläni tein: karttojen valokuvaamisen jälkeen koneeni meni jumiin, ja se oli moro sitten. Eläintarhaotokset jäivät kameraani, koska ne eivät olleet ehtineet koneelle asti.)

Menomatka eläintarhaan sujui kuin unelma, vaikka kartalla isoilta näyttäneet tiet olivatkin taas jotain yhden auton ja puolikkaan moottoripyörän mentäviä kujia. Toistaiseksi kaikki oli siis hyvin, ja tuskin maltoin odottaa kirahvin näkemistä.

Eläintarhavisiitti alkoi kuitenkin mennä pieleen melkein heti, kun pääsin portilta sisään.

Ensinnäkin: ensimmäistä kertaa jouduin Intiassa "ahdistelun" kohteeksi. Olin kuullut paljon naisiin kohdistuvasta ahdistelusta (eve-teasing), joka varsinkin Hyderabadissa ja ilmeisesti muissakin Intian suuremmissa kaupungeissa on iso ongelma, mutta en ollut koskaan aiemmin sitä omakohtaisesti kokenut. Kohteeksi voi joutua kuka tahansa - tämä ei siis ole mitenkään ulkomaalaisiin kohdistuva ilmiö (eihän Hyderabadissa edes ole paljon ulkomaalaisia), vaan kohteeksi voi joutua niin intialainen kuin ulkomaalainen nainenkin. Koska oli sunnuntai, eläintarhassa oli väkeä muutenkin paljon, ja tähän kuuluivat myös poikajoukot, joille eläinten katselu taisi olla toisarvoisen kiinnostava asia. Useimmat häiritsivät "vain" sanallisesti; he mm. huutelivat minulle epämääräisiä ehdotuksia ja arvostelivat ulkonäköäni suureen ääneen kyseenalaisin äänensävyin. Yksi poikajoukko erityisesti tuntui osuvan aina samaan paikkaan kuin minäkin, ja yksi tyyppi tästä poikajoukosta tungetteli vähän liian lähelle: hän kosketti rinnustani, muka vahingossa, vieläpä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla ajattelin, että kyse todellakin oli vahingosta, koska väkeä oli samalla neliömetrillä vähän liian paljon, mutta toisella kerralla tajusin, mistä oli kysymys. Minua alkoi raivostuttaa niin, että olisi tehnyt mieli antaa tyypille ympäri korvia. En tiedä, teinkö väärin vai oikein (varmaankin väärin), mutta nielin kiukkuni, pidin mölyt mahassani ja yritin jatkossa vain pakoilla näitä poikajoukkoja. Pelkäsin nimittäin, että kundit vain innostuisivat lisää, jos reagoisin jotenkin ja jos he huomaisivat saavansa huomiota osakseen. Nuo poikalaumat kuitenkin latistivat aika pian intoni katsella mitään, ja tuli sellainen "kävelläänpäs nyt nopeasti tämä eläintarha läpi" -olo.

Sitä kävelemistä sitten riittikin. Olin kyllä tiennyt etukäteen, että Hyderabadin eläintarha on yksi Intian suurimmista, mutta en ollut tajunnut, että se on niin suuri. Koska olin lähtenyt matkaan hetken mielijohteesta, minulla oli aivan vääränlaiset jalkineet, sellaiset lipsuttimet, jotka eivät todellakaan soveltuneet mihinkään eläintarhamaratoniin. Sen lisäksi olin unohtanut vesipulloni autoon, mutta en tämän huomatessani kuitenkaan huolestunut asiasta sen kummemmin, koska "kaikkiallahan myytiin juomista ja ruokaa, missä intialaiset vain liikkuivatkin". Lounastakaan en ollut syönyt, mutta samasta syystä en välittänyt pienestä nälästäkään; ostaisin eläintarhassa jostakin jotakin. Kävipä vain niin, että eläintarhan uumenissa ei ollut edes pienintä kojua, josta olisi myyty ruokaa tai juomaa.

Oli vaihteeksi aika kuuma ja aurinkoinen päivä, joten eläimetkin taisivat olla jossakin piiloissaan, ja suurin osa eläimistä jäi minulta kokonaan näkemättä. Sen lisäksi leijonat ja muut kiinnostavimmat eläimet olivat safaribussiajelun takana. Oli jo sen verran myöhä (eläintarha sulkeutuu kello 17.00), että en enää viitsinyt lähteä safarille. Katselin kyllä bussia, mutta kun kaikki ikkunapaikat näyttivät jo menneen, päätin antaa asian olla.

Poislähtiessä jouduin vielä parkkipaikalla hirveän kerjäläislauman saartamaksi, ja yksikin nainen vauva sylissään meinasi tulla ikkunan läpi väkisin autoon. Paluumatkalla valitsin eri reitin kuin tullessa, koska "kyllähän minä Hyderabadissa osaan liikkua ilman karttaakin", ja läksin vain ajamaan suuntaan, jonka ajattelin vievän kotia kohti. Eksyin kuitenkin totaalisesti jonnekin Golcondan muurien sisään, sellaisille pikkukujille, että auto juuri ja juuri mahtui menemään kujaa pitkin. Pyörin muurien sisällä melkoisen tovin, ennen kuin löysin sieltä ulos ja lopulta kotiin.

Vaikka reissun anti jäi siis sattuneista syistä aika köyhäksi, joitakin eläimiä sentään näin.

Eläintarhan portilla. Kivessä lukee teksti: "...Life would become very dull and colourless if we did not have these magnificent animals and birds... Jawaharlar Nehru". Hyderabadin eläintarha on muuten nimetty Intian ensimmäisen pääministerin, Nehrun, mukaan. Se on siis viralliselta nimeltään Nehru Zoological Park.

Valkoinen tiikeri, joka oli aika lähellä sisääntuloporttia ja pääsi siksi kuvaankin! Tämä oli ihmeen virkeä tapaus verrattuna muihin tarhan eläimiin.

"Do you know the difference between apes and monkeys?" Mitkäköhän muuten mahtaisivat olla noiden eläinten nimitykset suomeksi? Vai sanotaanko molempia vain apinoiksi?

Varsin hupaisan näköinen vaippapaviaani.

Eläintarhassa kierteli myös tämmöinen juna. Olisi varmaan pitänyt hypätä kyytiin, niin olisin päässyt vähemmällä kävelemisellä!

Yksi niistä paljon puhutuista poikajoukoista.

Jotain eläintarhan koosta kertoo se, että sen keskellä oli melko suuri järvi.

Nuo mustat möhkäleet tuolla keskellä ovat elefantteja. Vaikka kuinka yritin zoomata, en saanut niistä tämän parempaa kuvaa.

Valkoinen riikinkukko.

Musta haikara.

Papukaijat kilpasilla.

Sitten se, mitä varten olin eläintarhaan ylipäänsä lähtenyt, eli kirahvi.

Löysin kirahvin vasta kierrokseni loppupäästä, kun olin jo luopunut kokonaan toivosta sen näkemisen suhteen. Kirahvilla oli suuri aitaus, ja kirahvi oleili enimmäkseen aitauksen takaosissa.

Sille, joka löytää kirahvin kuvasta, pitäisi oikeastaan maksaa löytöpalkkio...

Kirahviaitauksella olin jo niin väsynyt, nälkäinen, janoinen ja pahalla tuulella, että alistuin siihen, että en minä kirahviakaan sen paremmin näkisi. Jostakin syystä jäin kuitenkin norkoilemaan aidan taakse, ja jonkin ajan kuluttua kirahvi lähtikin liikenteeseen ja tulemaan kohti aitauksen etuosaa. Aitauksen etuosassa oli tolppa, jonka nokkaan kirahville oli katettu ruokapöytä.

Siitä tolpan nokasta Tsunami Basant sitten repi lehtiä tyytyväisenä suuhunsa.

Ruokailun lomassa piti kuitenkin välillä ihmetellä maailman menoa.

Aikansa lehtiä mutusteltuaan Tsunami Basant poistui takavasemmalle.

Niin taidan tehdä minäkin.

Junamatkalla Intiassa

Tutkiskelin vanhoja valokuva-cd:itä, ja yllätyksekseni huomasin, että olin tallentanut yhdelle cd:lle kuvat vajaan viiden vuoden takaiselta Intian-matkalta. Matkustin tuolloin ensimmäistä kertaa elämässäni junalla Intiassa, ja on ihan pakko jakaa tuo kokemus, sillä matka oli melkoisen mieleenpainuva kokemus! Samaiselta cd:ltä löytyi myös matkapäiväkirja, johon olin kirjoitellut aika tarkkaan myös junamatkan tapahtumat, joten matka palautui mieleen, aivan kuin olisin tehnyt sen eilen. Varoitankin jo etukäteen, että tästä tulee taas melko perusteellinen selvitys... :-)

(Kuva: Maps of India.)

Matkustimme Nagpurista Nelloreen, anopin sisaren perheen luota anoppilaan. (Nagpur on kartan yläosassa keskellä ja Nellore itärannikolla Chennaista ylöspäin.) Juna, jolla matkustimme, oli GT Express (Grand Trunk Express), joka on yksi Intian vanhimmista junista, sillä se on operoinut jo vuodesta 1929. Juna kulkee väliä New Delhi-Chennai, ja koko matkaan kuluu noin 35 ½ tuntia. Kilometrejä matkalla kertyy yhteensä 2184, ja asemiakin on matkan varrella 36. Delhistä juna lähtee illalla hieman ennen seitsemää, ja Nagpuriin se saapuu seuraavana päivänä puoli yhdeltä. Chennaissa juna on aikaisin seuraavana aamuna. (Tarkempi asemaluettelo löytyy täältä.) Matka Nagpurista Nelloreen kestää reilut 14 tuntia, ja Nelloreen juna saapuisi seuraavana aamuna kymmentä vaille kolme. Mietin, mitä ihmettä junassa voisi tehdä noin monen tunnin ajan, kun neljän tunnin matka Helsingistä Itä-Suomeenkin lähenteli mielestäni jo tylsyyden huipentumaa. Valokuvia varmaan ainakin ottaisin paljon! Junamatka jännitti minua aika paljon, sillä minulla ei etukäteen ollut mitenkään ruusuinen kuva Intian rautateistä. Pahimmassa tapauksessa junassa saattaisi päästä hengestään, sillä lista Intiassa sattuneista junaonnettomuuksista on pitkä. Nagpurin asemalla kuitenkin hieman rauhoituin, sillä asema oli ihan siisti ja nykyaikainen - mitä nyt raiteiden alustat kuhisivat rottia. Matkatavaroitakin meillä oli taas aivan ylettömät määrät, ja ihmettelinkin, miten ihmeessä saisimme kaiken mahtumaan junaan. Kaiken lisäksi Nagpurin auntie oli lähettänyt meidän mukanamme siskolleen säkillisen joitakin hedelmiä. Eväätkin hän oli tietysti laittanut matkaamme varten: oli chapateja, riisiä, peruna-kukkakaalicurrya, pikkelssiä ja jogurttiriisiä. Nälkään siis tuskin kuolisimme, vaikka matka pitkä olikin. :-)

Eräs juna Nagpurin asemalla. Tuo vaaleanpunainen rakennus on eräänlainen lepohuone (retiring room), jossa matkalaiset voivat tarvittaessa levätä. Nämä asemien lepohuoneet ovat kuulemma aina kovin täysiä eivätkä tasoltaan kovin kaksisia.

On hyvin tavallista, että junat ovat Intiassa myöhässä, sillä junat taittavat niin pitkiä matkoja, että pieniä myöhästymisiä tulee melkein väkisinkin. Meidän junamme ei onneksi ollut myöhässä kuin puoli tuntia - asemalla kuulimme kuulutuksia sellaisestakin junasta, joka oli myöhässä kokonaiset 12 tuntia! Tavallisin syy junan myöhässäoloon on kuulemma onnettomuus - lupaavalta siis kuulosti!

Juuttisäkkejä junaan menossa.

Junan saavuttua nousimme kyytiin, ja kaikille tavaroillekin löytyi jollakin ihmeen ilveellä paikka istuinten alta; sinne mahtui niin iso matkalaukkuni kuin auntien hedelmäsäkkikin. Hyvästelimme auntien ja unclen ja siirryimme peremmälle tutkimaan istuma-/makuupaikkojamme. Tällainen oli ensinäkymä junanvaunusta:

Löytyykö ahtaan paikan kammoisia?

Matkustimme ensimmäisessä vaunuluokassa, tarkemmin sanottuna AC2-luokassa, mikä tarkoitti sitä, että osasto oli ilmastoitu ja sänkyjä oli päällekkäin kaksi kappaletta (kerrossänkyjen tyyliin). Kuvassa näkyvän käytävän vasemmalla puolella oli neljän sängyn osasto ja oikealla puolella kaksi sänkyä seinän suuntaisesti päällekkäin. Osastot oli erotettu käytävästä verhoin. Koska oli juhlasesonki (sankranti eli pongal), junaliput olivat olleet kiven takana (kuten yleensä aina juhlasesonkien aikaan Intiassa), ja siksi olimme saaneet paikat eri puolilta käytävää: minun paikkani oli käytävän oikealla puolella yläpedissä, jonkun isomahaisen äijän päällä, ja pojilla (ukkelin serkulla ja ukkelilla) oli kaksi paikkaa käytävän toisella puolella, neljän pedin osastossa. Itselläni ei ollut ylälavetilla ikkunaa ollenkaan, ja poikien neljän pedin osaston ikkunakin oli melkoinen pettymys: ikkuna oli peitetty kauttaaltaan keltaisella "teipillä" (auringon takia), joten sen läpi ei nähnyt juuri mitään. Tulisipa tylsä reissu, kun ei voisi edes maisemia katsella - eikä varsinkaan valokuvata! Kun näin, missä oma makuulavettini sijaitsi - körilään yläpuolella ja kaukana matkatovereistani - hieman panikoin ja läksin vaunuosaston oviaukkoon haistelemaan raitista ilmaa. Siellä sitten laskeskelin, kuinka monta tuntia minun pitäisi ikkunattomalla lavetilla virua. Katselin Nagpurin asemaa oviaukossa seisten, kun juna yllättäen nytkähti liikkeelle. Minä ihmettelin, kun juna liikkui, eikä lipuntarkastaja tai vastaava tullut vetämään ovea nenäni edestä kiinni. Junan vauhti vain kiihtyi, ja joitakin virkailijoita kyllä liikuskeli käytävässä, mutta kukaan ei käskenyt minua oviaukosta pois tai edes sulkemaan ovea. Kun on Suomessa tottunut VR:n tiukasti kiinni pysyviin junan oviin, tällainen matkustustapa liikkuvan junan oviaukossa oli ihan uusi ja jännittävä! (Vain pölvästit harrastavat tällaista, joten en missään nimessä kehota ketään kokeilemaan tätä!) Jonkin ajan kuluttua ukkelin serkku tuli kertomaan, että he olivat saaneet paikat vaihdettua: meillä kaikilla kolmella oli nyt paikat neljän pedin osastossa. Joku mies oli kuulemma ystävällisesti luopunut paikastaan neljän pedin osastossa, kun oli kuullut, että joku ulkomaalainen oli vetänyt herne-maissi-paprikat, ja lipuntarkastajallekin tämä paikkojen uusjako sopi - kunhan häntä oli ensin hieman lahjottu. (Näin se Intiassa menee...)

Uusi makuupaikkani.

Neljän pedin osasto oli oikeastaan ihan mukava, ja vaikka se ei ollutkaan mikään siisteyden huipentuma, se menetteli kyllä. Pedit olivat samalla tavalla osaston reunoilla kuin laivan hytissä, ja keskellä oli pieni pöytä. Kunkin pedin päädyssä oli pieni lukuvalo, ja jokaisella pedillä oli peitto. Myöhemmin tuotiin vielä tyynyt ja lakanat. Varsinkin alkumatkasta kaikenlaiset kauppiaat kävivät raottelemassa osaston verhoja; myynnissä oli kasviskotletteja, vadoja ja muita pikkuruokia, jäätelöä, limsaa, vettä, kahvia ja teetä. Kaikkea tuli maistettua, ja kaikki oli ihan hyvää. Monilla, ellei kaikilla, matkustajilla oli mukanaan myös omat eväsdabbansa (rasiat), jotka useimmat kaivoivat esiin heti alkumatkasta. Intialaiset eivät matkusta mihinkään ilman eväitä, ja he ovatkin tehneet matkaeväistä pienimuotoisen taiteenlajin. Eväsrasiat ovat luku sinänsä, sillä niitä löytyy kaikenvärisinä ja -kokoisina. Rasioihin pakattava ruoka on tyypillisimmin mausteista kasvisruokaa. Mitään kylmälaukkuja Intiassa ei tietääkseni tunneta, joten säilyvyys pitkillä junamatkoilla asettaa ruoalle omat rajoitteensa: kasvisruoka säilyy paremmin kuin non-veg -ruoka, ja mausteet toimivat myös säilöntäaineina sen lisäksi, että ne antavat ruoalle makua. 

Tässä menee ukkelin serkulla jogurttiriisiä ja pikkelssiä. Huomatkaa myös seinällä näkyvät hauskat pullotelineet!

Juna pysähteli aina silloin tällöin eri asemilla, ja välillä kävin hiippailemassa ulkona ja haistelemassa asemien ilmapiiriä; välillä kurkistelin vain ovensuusta. Yhdellä asemalla noin seitsemänvuotias kerjäläistyttö bongasi minut seisomasta vaunun oviaukossa ja tarttui jalkaani. Pääsin pakenemaan takaisin vaunuosastoomme, mutta ei mennyt kuin hetki, kun samainen tyttö kulki junan käytävää nelinkontin, muka lakaisten luudalla lattiaa, samalla kurkkien verhojen ali nähdäkseen, missä minun jalkani olivat. Kun tyttö sitten tuli meidän osastomme kohdalle, hän möyri osastoomme verhon alta käsi ojossa. Onneksi mukanani oli "alkuasukkaita" (ukkelin serkku ja ukkeli siis), jotka ajoivat tytön tiehensä. Jos olisin ollut yksin, en tiedä, miten olisin päässyt tytöstä eroon. Antamalla rahaa kai - ja tätä en periaatteesta koskaan tee. Yhdellä asemalla, jossa juna teki hieman pidemmän pysähdyksen, näin, kuinka junan vessat siivotaan. Asemalta astui junaan mies, jolla oli selässään jonkinlainen säiliö - voisin kuvitella jonkun hyönteismyrkyttäjän näyttävän samanlaiselta. Sitten mies meni vessan ovelle, käänsi säiliön letkun vessan suuntaan ja suihkutti koko vessan katosta lattiaan vedellä. Olinkin aiemmin ihmetellyt, miksi länsimaisissa vessoissa (joissa siis oli pönttö) pöntön reunat olivat niin märät. Olin luullut, että joku oli asioinut vessassa hieman epäsiististi, mutta nyt tuokin asia sai selityksen. Länsimaiseen vessaan vilkaistuani olinkin katsonut parhaakseni käyttää intialaisia vessoja, joissa oli jalankuvat lattiassa ja reikä keskellä. Toimitukset näissä vessoissa vaativat kyllä hieman tasapainoilua ja tarkkaavaisuutta, sillä juna huojui aika paljon, eikä lattialle tehnyt mieli kellahtaa. Onneksi seinällä oli kaksi paksua metallitankoa, jotka olivat siinä ilmeisesti juuri kiinnipitämistä varten. Koska AC-osaston ikkunasta ei juurikaan näkynyt ulos, ravasin junan oviaukossa ottamassa kuvia ja seisoskelemassa siellä muuten vaan. Kerran, pari joku junan henkilökuntaan kuuluva kävi sulkemassa oven, mutta koska kukaan ei käskenyt pitää ovea suljettuna, avasin sen pian taas uudelleen. :-) Yksi hienoimmista kokemuksista matkalla oli tämän joen ylitys. Koska oli tammikuu, joessa oli hyvin vähän vettä, mutta sadekautena joki kuulemma virtaa raivoisasti. Joki oli todella leveä, eikä silta tuntunut loppuvan koskaan. Samaan aikaan sillalla tuli toista raidetta pitkin vastaan tavarajuna, ja meteli oli korvia huumaava. Tässä kohtaa hieman pelotti roikkua ovella, kun pudotustakin oli alapuolella aika monta metriä... Juna menee joskus tosi läheltä pylväitä ja tolppia, ja tässäkin tuon sillan ja junan väliin ei kauheasti tilaa jää. Ei siis kannata pistää päätään liian pitkälle ulos - yksi ukkelin tuttava on päässyt hengestään, kun pää on osunut johonkin tolppaan junan oviaukosta kurkotellessa.

Välillä joku muukin kävi seisokelemassa oviaukossa ja nauttimassa maisemista.

Päivä kului ja vaihtui hiljalleen illaksi. Junamyyjät olivat lopettaneet kiertelynsä, ja meillä alkoivat juomiset loppua. Päätimme siis lähteä "ravintolavaunuun"! Matka ravintolavaunuun junan läpi oli pienimuotoinen seikkailu sekin. Ravintolavaunuun täytyi kävellä viiden tai kuuden vaunun läpi, ja yksin en tätä matkaa olisi kyllä rohjennut tehdä. Näin matkalla erilaisia vaunuosastoja: 3-tier AC oli periaatteessa samanlainen kuin 2-tier AC, jossa me matkustimme, mutta siellä kerrossänkyjä oli kolme päällekkäin. Sleeper class oli jo hieman erilainen, sillä siellä osastoja ei ollut eroteltu verhoilla mitenkään, vaan koko vaunu oli avonaista tilaa. Ilmastointia siellä ei myöskään ollut, vaan ikkunat olivat avoimet ja niissä oli vaakasuorat kalterit, joiden välistä myyjät saattoivat asemilla myydä tuotteitaan junaan. Tämä luokka on kuulemma hieman haasteellinen matkustaa, sillä junan kolina kuuluu vaunuun niin selvästi, ja varsinkin kesällä siellä on todella kuuma. Meno tässä luokassa näytti minusta vähän villin lännen touhulta: ihmiset roikkuivat laveteiltaan kuin apinat, he istuskelivat käytävillä (jolloin heidän ylitseen täytyi hyppiä, jos halusi päästä ohi), söivät ja pelasivat korttia - jotkut jopa lauloivat. Jos haluaa tehdä intialaisten kanssa lähempää tuttavuutta, täällä se varmaan onnistuisi helposti! Saavuimme "ravintolavaunuun", joka oli ihan erilainen kuin olin luullut. Minä olin nimittäin kuvitellut mielessäni, että vaunussa olisi pöydät ja tuolit ja että ihmiset voisivat käydä siellä syömässä, kuten suomalaisissa ravintolavaunuissakin. Mutta "ravintolavaunu" olikin keittiövaunu (pantry car), jossa vain valmistettiin ruokaa. Sieltä junamyyjät sitten ottivat ruoan mukaansa ja lähtivät myymään sitä eteenpäin junanvaunuihin. Junissa ei kuulemma ole suomalaistyyppistä ravintolavaunua siksikään, koska yhden ravintolavaunun palvelut eivät mitenkään riittäisi junan ihmismäärälle. Minua oli varoiteltu etukäteen syömästä junassa valmistettua ruokaa, ja keittiövaunun nähdessäni ymmärsin, miksi. Vaunun etuosassa oli taso, josta junamyyjät ottivat valmiit, myytäväksi lähtevät ruoat. Vaunun keskiosassa oli keittiö ja perällä säilytysosastot. Keittiövaunu oli todella siivottoman näköinen ja siellä haisi - ei ruoalle, kuten olisi voinut kuvitella, vaan lähinnä navetalle. Lattia näytti siltä, että sitä ei ollut siivottu koskaan, ja silti se näytti toimivan patojen ja pannujen säilytyspaikkana. Kokki laski lattialle juuri pataa, jossa oli jotakin kasvisriisiä muistuttavaa ruokaa. Juomat saimme keittiöosaston vieressä olevasta kopperosta, jossa juomia säilytettiin suuressa vesisaavissa. Sieltä myyjä sitten kirjaimellisesti onki meille pullon Mirindaa ja toisen Pepsiä.

Ilta alkaa hämärtyä.

Illan tullen ihmiset alkoivat mennä yöpuulle: he kävivät junan vessassa suorittamassa iltatoimensa ja kaivautuivat peittojen alle omiin punkkiinsa. Intialaisessa junassa saa kuulemma makoisat unet, kun junan hytkyminen tuudittaa mukavasti uneen. Minulla ei ollut aikomustakaan nukkua, koska herätys olisi kuitenkin puoli kolmen aikaan, ja halusin nauttia junamatkasta koko rahan edestä. Muiden mentyä unten maille aika kävi kyllä vähän pitkäksi, kun en uskaltanut enää pimeällä roikkua junan oviaukossakaan.

Aurinko laskee.

Joskus puolenyön aikaan ukkelin alalavetilla istuskellessani huomasin, että osastoomme kipitti verhon alta joku. Tämä tungettelija oli melko hyvin syöneen näköinen, sillä oli pitkä häntä ja sen kynnet rapisivat junan lattiaa vasten. Rotta! Rotta juoksi sen lavetin alle, jolla istuin - sinne, missä matkatavaramme olivat. Sain aikamoisen hepulikohtauksen, ja todennäköisesti ainakin puoli junanvaunua heräsi. Ukkelin serkku meni kolistelemaan laukkujamme, jotta rotta pelästyisi ja lähtisi lipettiin. Kun lavetin alta ei enää kuulunut mitään, oletimme, että rotta tosiaankin oli jatkanut matkaa. Minun loppumatkani tämä ilmestys oli kuitenkin pilannut, eikä tunnelmaa yhtään kohottanut se, että seinää pitkin kiipeili iljettävän näköisiä punertavia ötököitä. Ne nähtyäni minulta katosivat viimeisetkin nukkumishalut, ja loppumatkan istuinkin sitten jalat vastapäiselle lavetille nostettuna ja kaukana irti seinästä, kelloa tuijotellen. Tämän kokemuksen perusteella luulin, että rotta on intialaisessa junassa ihan tavallinen salamatkustaja, mutta minulle kerrottiin, että näin ei ole. Meidän tapauksessamme rotan houkutteli paikalle luultavasti lavetin alla oleva hedelmäsäkki, jonka tuoksun rotta ehkä bongasi. Junien ongelmana on myös se, että niitä ei siivota kunnolla. Ihmiset syövät junissa eväitään ja tiputtelevat lattialle kaikennäköistä, ja osa matkustajista roskaa junanvaunua ihan tarkoituksella. Osastoissa ei ole edes roskiksia, vaan ainoa roskis on vaunun ulko-oven vieressä oleva pieni roskalaatikko. Kuka jaksaa kuljettaa roskansa joka kerta siihen yhteen roska-astiaan (paitsi ehkä tunnollinen suomalainen)? Ja äkkiäkös sekin astia täyttyy, kun ottaa huomioon, kuinka paljon kussakin vaunussa on ihmisiä ja kuinka paljon roskaa he tuottavat. Alkumatkasta junassa kierteli kyllä joku mies keräämässä roskia, mutta tuon kerran jälkeen - kun niitä roskia olisi oikeasti jo kertynyt - miestä ei enää näkynyt. Intian rautatiet on kuulemma maan korruptoitunein laitos, ja siitä syystä siivouspuolikin on ihan rempallaan. Bussit ovat kuuleman mukaan paljon siistimpiä kuin junat, sillä ne kuuluvat yksityisille omistajille, toisin kuin rautatiet, joka on valtion laitos. Junia ei ole edes uusittu pitkään aikaan, vaan samat junat ovat olleet käytössä jo yli kolme vuosikymmentä. Rahaa junien uusimiseen on toki annettu, mutta se raha on aina mennyt parempiin taskuihin. Tästä johtuen junat ovat vanhanaikaisia ja epäkäytännöllisiä - hupaisimpana esimerkkinä mainittakoon osastojen valokatkaisijat, joita oli kaksi: toinen oli tarkoitettu valon sytyttämiseen ja toinen sammuttamiseen! :-D

Junamme jollakin väliasemalla.

Kun aloimme lähestyä määränpäätämme, menin siirtämään matkalaukkuani lavetin alta, ja meinasin saada halvauksen, kun lavetin alta alkoi taas kuulua kynsien rapinaa. Siellä lavetin allahan se rotta oli piileskellyt koko ajan! Rotasta ja ötököistä huolimatta junamatkasta jäi hyvä mieli, ja se on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista kokemuksistani Intiassa. Jos jollakulla vain on mahdollisuus kokeilla junamatkailua Intiassa, suosittelen kokeilemaan sitä, ainakin kerran! Muutamia linkkejä: Train travel in India - a beginner's guide Sisältää paljon tietoa mm. erilaisista matkustusluokista Indian Railways Intian rautateiden virallinen sivusto Wikipedia: Indian Railways Yleistä tietoa Intian rautateistä