Koska meinaan lähteä juhannuksen viettoon jo huomenna, ajattelin laittaa tähän pienen juhannusmuistion A:sta Ö:hön. Näitä ohjeita noudattamalla saa taatusti mieleenpainuvimman juhannuksen ikinä... :-)
Aatto alkaa hyvän joulun toivotuksilla, ja juhlintaa jatketaan kilistelemällä laseja. Myöhemmin on tarjolla myös juotavaa.
Bloggaajille jaetaan ylimääräisiä muistikortteja, jotta he saavat otetuksi mahdollisimman paljon noloja valokuvia, joita he voivat sitten myöhemmin julkaista internetissä.
Celsiusasteiden jäädessä alle kahdenkymmenen kaivetaan toppavaatteet esiin ja leikitään Kuka söi eskimon? -leikkiä.
Duunista suoraan paikalle tulevat saavat käyttää puuliiterin takana olevaa suihkua, johon saa ostaa poletteja Kutajärven vesilaitokselta.
Erillistä kutsua ei juhlijoille lähetetä. Jos kutsu kuitenkin jostakin syystä postissa tulee, siihen pyydetään olemaan vastaamatta mahdollisimman pian.
Fjodor Dostojevskiä juhannuksena lukevat tuomitaan lukemaan venäläistä kaunokirjallisuutta koko lopun elämäänsä. Päätöksestä ei voi valittaa.
Grillin edessä seisoskelijoille tiedoksi: broileri ei kypsy yhtään sen nopeammin, vaikka sitä kuinka tuijottaisi.
Halkojen hakkaamisesta laaditaan erillinen työvuorolista, joka on nähtävillä puuliiterin oven vieressä aattoaamusta kello 8.00 alkaen.
Istumapaikkoja on tänäkin vuonna jaossa vain rajallinen määrä. Ensiksi paikalle tulleet saavat parhaat seisomapaikat.
Juhannusjuomia varataan seuraavasti:
1) 1-10 vuotiaille: 1 pullo muumilimsaa per nenä
2) 11-20 vuotiaille: puolen litran mukillinen valinnaista kolajuomaa + halutun värinen pilli
3) 21-30 vuotiaille: 2 kuppia kahvia ja 1 pullo olutta (ei kuitenkaan Karhua, Koffia, Olvia eikä Lapin Kultaa)
4) muille: 1 purkki asidofilus-bifidus -piimää
Kokko syttyy kello 18.00 ja sammuu kello 18.01. Paikalle osuvia pyydetään katsomaan muualle.
Liikunnan harrastaminen on ehdottomasti kiellettyä. Jos tällaista toimintaa havaitaan, kyseinen henkilö poistetaan alueelta välittömästi.
Makkaratikkuja saa vuoleskella ainoastaan grillin välittömässä läheisyydessä, ja niiden materiaalina saa käyttää yksinomaan grillin vieressä olevia lankkuja.
Nuorisolle on varattu erillistä ohjelmaa, joka järjestetään marraskuun 27. päivä kello 12.00 alkaen.
Olutta haluavat kokoontuvat aattoaamuna kello 8.45. postilaatikon eteen, josta lähdetään kävelemään parijonossa kohti Siwaa. Omat korkinavaajat mukaan!
Paluuliikenne tulee ajoittaa sellaiseen ajankohtaan, jolloin tiellä on mahdollisimman paljon muitakin liikkujia, ettei vain tule yksinäistä.
Qtamoa ei ole tänäkään vuonna tarjolla.
Rahanpesutapaukset viedään erilliseen tutkintolautakuntaan, jossa selvitetään erityisen tarkasti se, käytettiinkö pesussa pitkää vai lyhyttä linkousta.
Sateen sattuessa kumisaappaat täytetään vedellä ja leikitään ongintaa. Suurimman saaliin saanut palkitaan yllätyspalkinnolla, joka on venäläisvalmisteinen U67-4.h -mallinen virveli.
Tulppa tulee laittaa veneen pohjaan hyvissä ajoin, mieluiten jo ennen soutamaan lähtemistä.
Ulkoterassilla istujilla on vaitiolovelvollisuus.
Vihdat tilataan tänäkin vuonna Kutajärven askeesiyhdistys ry:ltä. Kuusenoksien tilalla kokeilemme tänä vuonna koivua.
Wonderin Stevietä soitetaan matkapuhelimella rantasaunan edessä kello 22.15. Omien korvatulppien käyttö on sallittua.
Xtra-annos mitä tahansa maksaa 25 euroa per kilo. Santsata saa ilmaiseksi, ja kolmen hinnalla saa kaksi.
Yksin paikalle saapuvia pyydetään tuomaan omat seuralaiset mukanaan.
Ziisus, jos joku taas jättää simmarinsa kuivumaan saunan oven kahvaan. Tällaisesta käytöksestä määrätään pakkotyötä, jonka laatu määräytyy simmarien värin ja koon mukaan. Pahin rangaistus seuraa punaisista XL-koon housuista.
Åptioista, pörssikursseista ja koroista puhuvat määrätään kokoontumaan pääportin viereen, josta erityinen, punaisella ristikuviolla varustettu ajoneuvo tulee noutamaan heidät. Matka on yksisuuntainen ja myös tyhjäkäynnistä veloitetaan.
Älykkäät keskustelut ovat sallittuja vain kello 03 ja 04 välisenä aikana. Keskusteluihin saa osallistua maksimissaan kaksi henkilöä per keskustelu.
Örveltäjät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi ensi vuonnakin.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
lauantai 13. kesäkuuta 2009
Piti vain vähän katsella kauppoja...
Yhtenä iltana viime viikolla läksin katselemaan tuliaisia lähikeskustastamme Madhapurista, kun olin ensin aiemmin päivällä sekoillut ostoskeskuksissa löytämättä niistä oikein mitään. Mikä ihme siinä on, että tuliaisia ei voi ostaa ajoissa, vaan vasta aivan viimeisinä päivinä? Sitten kun pakon edessä ja kauheassa kiireessä yrittää löytää jotakin, jonka toivoisi olevan saajalleen mieluistakin, ei varmasti kyllä löydä yhtään mitään.
Sukkuloin kaupoissa, ostin katukärrystä jäätelöä, kuljeskelin ja töllistelin. Iltaruuhka oli alkanut, ihmiset palailivat töistä kotiinsa ja kadut olivat täynnä ihmisiä ja autoja. Kerjäläisistä ei aiemmin ole hirveän suurta riesaa ollut, mutta nyt perääni lyöttäytyi yksi lapsi, joka oli erityisen aggressiivinen: kun en antanut hänelle mitään, hän lyödä läimäytti minua käsivarteen! En ole koskaan antanut yhdellekään kerjäläiselle mitään, mikä on ehkä vähän julmaa, mutta en oikein tiedä, miten muutenkaan pitäisi toimia. Mieluummin annan rahaa esimerkiksi riksakuskille, joka on niin väsynyt, että liikennevaloissa lepäilee auton ratin päällä. Kerjäläislapsista tuli muuten mieleeni yksi näkemäni erittäin surullinen tapaus. Äiti ja tyttäret olivat liikennevalojen liepeillä kerjäämässä, ja toinen tyttäristä, iältään noin 6 vuotta, ei halunnut mennä autojen väliin kerjäämään. Tytön äiti sai hirveän raivokohtauksen ja hakkasi tyttöä tyhjällä vesipullolla päähän ja raastoi tyttöä takkuisista hiuksista pitkin katua. Tyttö itki niin kauheasti, että sydämeen sattui. Minun kohdaltani ongelma ratkesi sillä, että käänsin pääni pois...
S. oli tänä shoppailuiltana jossakin ulkona, eikä minuakaan huvittanut mennä vielä kotiin, joten päädyin taas kerran Shilparamamiin. Tarkoituksenani oli vain hieman kysellä käsitöiden hintoja ja tulla toisella kertaa ostoksille joku tinkijä käsipuolessa roikkuen.
Kiersin kojut läpi, mutta totesin, että olin paikalla väärään aikaan: koska oli arki-ilta, paikallista väkeä ei puistossa juurikaan ollut, ja kojumyyjät olivat ihan liian aggressiivisia minun makuuni, olinhan melkein ainoa asiakas. Minua rupesi oikein ärsyttämään, kun myyjät huutelivat minua lähemmäs, yrittäen houkutella minut katselemaan ja ostamaan. Lopulta en edes viitsinyt lähestyä yhtäkään kojua, vaan päädyin vain valokuvailemaan itse puistoa. Jos Shilparamamissa haluaa katsella käsitöitä suhteellisen rauhassa, sinne kannattaakin mennä viikonloppuiltaisin, jolloin paikalla on paljon paikallista väkeäkin.
Nälkä ja janokin oli, ja menin haistelemaan puiston keskellä olevaa ruokapaikkaa. Normaalisti en ehkä olisi sellaisessa paikassa uskaltanut syödä, sillä tarjolla olevista ruoista ei oikein tiennyt, kuinka kauan ne olivat siinä seisseet. Koska en kuitenkaan ollut saanut suurempia vatsavaivoja mistään muualtakaan - joistakin aika epäilyttävistä paikoistakaan - rohkaisin mieleni ja päädyin syömään ruokalan pihalle keikkuville muovituoleille. Ruoka oli hyvää, eikä ongelmia tullut!
Sitten bongasin puiston tapahtuma-areenalla taidenäyttelyn, josta olin lukenut lehdestäkin mutta jonka olin aivan unohtanut. Kyseessä oli Satguru-taidekoulun näyttely nimeltään Little Hearts, jossa oli esitteillä koulun oppilaiden maalaamia töitä.
Maalausten aiheet liikkuvat pitkälti intialaisen taruston ympärillä, mutta hyvin ajankohtaisia aiheitakin oli mukana.
Tämä kuva esimerkiksi on Ramayanasta, toisesta Intian suurista eepoksista (toinen on Mahabharata): Kun jotkut epäilivät Hanumanin, apinakasvoisen jumalan, uskollisuutta ja rakkautta Ramalle ja Sitalle, Hanuman otti ja avasi rintansa. Kaikki hämmästyivät nähdessään, että Rama ja Sita olivat kirjaimellisesti Hanumanin sydämessä.
Kuvassa itse taiteilija maalamiensa taulujen kanssa.
Yhtä poikaa kuvattiin taulunsa kanssa oikein televisioonkin, ja minä ihmettelin kovasti, mistä oikein mahtaa olla kyse. Tämäkin selvisi, kun myöhemmin menin tarkastelemaan pojan maalaamaa taulua lähemmin.
Pojan maalaama taulu on tuo vasemmanpuoleinen.
Poika tuli nimittäin esittäytymään ja selostamaan, mikä hänen taulussaan on ideana. Selostusta kesti ainakin kymmenen minuuttia, joiden aikana kaikki muutkin paikalla olleet kerääntyivät ympärillemme kuuntelemaan. Sitten ilmeisesti joku taidekoulun väestä rupesi kuvaamaan minua ja selostavaa poikaa, ja minä yritin keskittyä kuuntelemaan poikaa samalla kun mietin, miten tukkani mahtaa sojottaa ja kuinka hiestä kiiltävä naamani mahtaa olla. Mihinköhän kauhugalleriaan nekin kuvat mahtoivat päätyä! :-D Pojan taulu oli erittäin ajankohtainen, sillä poika oli saanut idean maalaukseensa sikainfluenssasta. Taulun ydinajatus oli lyhyesti toivo siitä, että ihmiset eivät toistaisi samoja, menneisyydessä jo tehtyjä virheitä. Poika oli tehnyt maalausta varten paljon taustatutkimusta, ja aikaa maalaukseen tutkimuksineen oli kulunut kaikkinensa kolme kuukautta.
Yksi mies koulusta - käsittääkseni koulun johtaja - tuli esittäytymään minulle ja antamaan käyntikorttinsa. Hän on kuulemma maailman ainoa ihminen, joka maalaa nenällään, ja tämä nose painting oli mainittu käyntikortissakin. En oikein tuolloin tajunnut, miten ainutlaatuisesta kohtaamisesta oli kyse: otin vain hänen käyntikorttinsa ja vaihdoin miehen kanssa pari sanaa. Myöhemmin löysin The Hindu -lehdestä jutun tuosta samaisesta miehestä, Satyavolu Rambabusta, ja tajusin, että kyse ei ollutkaan ihan mistä tahansa nenällä maalaajasta. Kyllä harmitti, että en ollut jutustellut miehen kanssa enempää!
Lopulta päädyin tekemään puistossa ostoksiakin, enkä edes viitsinyt tinkiä, kun oli niin halpaa. :-)
Sukkuloin kaupoissa, ostin katukärrystä jäätelöä, kuljeskelin ja töllistelin. Iltaruuhka oli alkanut, ihmiset palailivat töistä kotiinsa ja kadut olivat täynnä ihmisiä ja autoja. Kerjäläisistä ei aiemmin ole hirveän suurta riesaa ollut, mutta nyt perääni lyöttäytyi yksi lapsi, joka oli erityisen aggressiivinen: kun en antanut hänelle mitään, hän lyödä läimäytti minua käsivarteen! En ole koskaan antanut yhdellekään kerjäläiselle mitään, mikä on ehkä vähän julmaa, mutta en oikein tiedä, miten muutenkaan pitäisi toimia. Mieluummin annan rahaa esimerkiksi riksakuskille, joka on niin väsynyt, että liikennevaloissa lepäilee auton ratin päällä. Kerjäläislapsista tuli muuten mieleeni yksi näkemäni erittäin surullinen tapaus. Äiti ja tyttäret olivat liikennevalojen liepeillä kerjäämässä, ja toinen tyttäristä, iältään noin 6 vuotta, ei halunnut mennä autojen väliin kerjäämään. Tytön äiti sai hirveän raivokohtauksen ja hakkasi tyttöä tyhjällä vesipullolla päähän ja raastoi tyttöä takkuisista hiuksista pitkin katua. Tyttö itki niin kauheasti, että sydämeen sattui. Minun kohdaltani ongelma ratkesi sillä, että käänsin pääni pois...S. oli tänä shoppailuiltana jossakin ulkona, eikä minuakaan huvittanut mennä vielä kotiin, joten päädyin taas kerran Shilparamamiin. Tarkoituksenani oli vain hieman kysellä käsitöiden hintoja ja tulla toisella kertaa ostoksille joku tinkijä käsipuolessa roikkuen.
Kiersin kojut läpi, mutta totesin, että olin paikalla väärään aikaan: koska oli arki-ilta, paikallista väkeä ei puistossa juurikaan ollut, ja kojumyyjät olivat ihan liian aggressiivisia minun makuuni, olinhan melkein ainoa asiakas. Minua rupesi oikein ärsyttämään, kun myyjät huutelivat minua lähemmäs, yrittäen houkutella minut katselemaan ja ostamaan. Lopulta en edes viitsinyt lähestyä yhtäkään kojua, vaan päädyin vain valokuvailemaan itse puistoa. Jos Shilparamamissa haluaa katsella käsitöitä suhteellisen rauhassa, sinne kannattaakin mennä viikonloppuiltaisin, jolloin paikalla on paljon paikallista väkeäkin.
Nälkä ja janokin oli, ja menin haistelemaan puiston keskellä olevaa ruokapaikkaa. Normaalisti en ehkä olisi sellaisessa paikassa uskaltanut syödä, sillä tarjolla olevista ruoista ei oikein tiennyt, kuinka kauan ne olivat siinä seisseet. Koska en kuitenkaan ollut saanut suurempia vatsavaivoja mistään muualtakaan - joistakin aika epäilyttävistä paikoistakaan - rohkaisin mieleni ja päädyin syömään ruokalan pihalle keikkuville muovituoleille. Ruoka oli hyvää, eikä ongelmia tullut!Sitten bongasin puiston tapahtuma-areenalla taidenäyttelyn, josta olin lukenut lehdestäkin mutta jonka olin aivan unohtanut. Kyseessä oli Satguru-taidekoulun näyttely nimeltään Little Hearts, jossa oli esitteillä koulun oppilaiden maalaamia töitä.
Maalausten aiheet liikkuvat pitkälti intialaisen taruston ympärillä, mutta hyvin ajankohtaisia aiheitakin oli mukana.
Tämä kuva esimerkiksi on Ramayanasta, toisesta Intian suurista eepoksista (toinen on Mahabharata): Kun jotkut epäilivät Hanumanin, apinakasvoisen jumalan, uskollisuutta ja rakkautta Ramalle ja Sitalle, Hanuman otti ja avasi rintansa. Kaikki hämmästyivät nähdessään, että Rama ja Sita olivat kirjaimellisesti Hanumanin sydämessä.
Kuvassa itse taiteilija maalamiensa taulujen kanssa.
Yhtä poikaa kuvattiin taulunsa kanssa oikein televisioonkin, ja minä ihmettelin kovasti, mistä oikein mahtaa olla kyse. Tämäkin selvisi, kun myöhemmin menin tarkastelemaan pojan maalaamaa taulua lähemmin.
Pojan maalaama taulu on tuo vasemmanpuoleinen. Poika tuli nimittäin esittäytymään ja selostamaan, mikä hänen taulussaan on ideana. Selostusta kesti ainakin kymmenen minuuttia, joiden aikana kaikki muutkin paikalla olleet kerääntyivät ympärillemme kuuntelemaan. Sitten ilmeisesti joku taidekoulun väestä rupesi kuvaamaan minua ja selostavaa poikaa, ja minä yritin keskittyä kuuntelemaan poikaa samalla kun mietin, miten tukkani mahtaa sojottaa ja kuinka hiestä kiiltävä naamani mahtaa olla. Mihinköhän kauhugalleriaan nekin kuvat mahtoivat päätyä! :-D Pojan taulu oli erittäin ajankohtainen, sillä poika oli saanut idean maalaukseensa sikainfluenssasta. Taulun ydinajatus oli lyhyesti toivo siitä, että ihmiset eivät toistaisi samoja, menneisyydessä jo tehtyjä virheitä. Poika oli tehnyt maalausta varten paljon taustatutkimusta, ja aikaa maalaukseen tutkimuksineen oli kulunut kaikkinensa kolme kuukautta.
Yksi mies koulusta - käsittääkseni koulun johtaja - tuli esittäytymään minulle ja antamaan käyntikorttinsa. Hän on kuulemma maailman ainoa ihminen, joka maalaa nenällään, ja tämä nose painting oli mainittu käyntikortissakin. En oikein tuolloin tajunnut, miten ainutlaatuisesta kohtaamisesta oli kyse: otin vain hänen käyntikorttinsa ja vaihdoin miehen kanssa pari sanaa. Myöhemmin löysin The Hindu -lehdestä jutun tuosta samaisesta miehestä, Satyavolu Rambabusta, ja tajusin, että kyse ei ollutkaan ihan mistä tahansa nenällä maalaajasta. Kyllä harmitti, että en ollut jutustellut miehen kanssa enempää!
Lopulta päädyin tekemään puistossa ostoksiakin, enkä edes viitsinyt tinkiä, kun oli niin halpaa. :-)
torstai 11. kesäkuuta 2009
Tour de Hyderabad
Tätä postausta kirjoittelenkin jo kotona Suomessa, sillä paluumme Suomeen aikaistui hieman - ei kylläkään minun tahdostani! Paluu kotiin tuntui jostakin syystä vähän ankealta, mutta kai tähänkin elämään täytyy taas tottua. Onneksi on sentään tulossa juhannus!
Tarkoitus on palata Hyderabadiin taas heinäkuussa, mutta paluupäivästä ja Intiassa oleskelun pituudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Minulla on kauhea kasa Intiassa otettuja kuvia jemmassa koneella, joten Intia-postaukset kyllä jatkuvat, vaikka itse värjöttelenkin täällä Suomessa. Tuliaisostoksetkin tekisi mieli levitellä tähän kaiken kansan nähtäväksi, mutta sitä ei voi mitenkään tehdä, ennen kuin tuliaiset on annettu saajilleen. Loppukuusta - jos kaikki menee suunnitelmien mukaan - päästään myös ihmettelemään, miltä Suomi näyttää intialaisin silmin, kun näitä intialaisia herroja alkaa tipahdella Helsinki-Vantaalle. Saatan kyllä olla aika työllistetty ruoanlaiton kanssa, sillä Bobby yksistään mättää ruokaa naamaansa saman verran kuin neljän hengen keskivertoperhe! :-D Toivottavasti ehdin tehdä jotain muutakin kuin vain kokata!
Olin ennen tätä Intiassa oleskelua viettänyt Hyderabadissa vain pari päivää, ja Hyderabadista jäi tuolta kerralta jotenkin sekava ja vähän vastenmielinenkin kuva. Tämä saattoi kyllä johtua siitäkin, että tulomatkalla nautin hieman liikaa Dubain lentoaseman business loungen antimista, ja ensimmäinen päivä perillä meni matkasta toipumiseen. :-D Nämä neljä kuukautta muuttivat käsitykseni Hyderabadista täysin, ja ihastuin kaupunkiin ihan totaalisesti. Aiemmasta vierailustakin oli jo kyllä vierähtänyt neljä vuotta, joiden aikana kaupunki oli muuttunut ja kasvanut huimasti. Vaikka uusia rakennuksia ja kauppakeskuksia on kaupunkiin noussutkin, kaupungin sydän ei ole siitä miksikään muuttunut, ja vanha elää uuden, köyhyys vaurauden, kanssa usein rinta rinnan.
Esimerkiksi tällä alueella hökkelikylä on vain kivenheiton päässä yhdestä Hyderabadin ensimmäisistä hitech -rakennuksista, jonka nimen olen taas autuaasti unohtanut. Tuosta rakennuksesta alkaa Hyderabadin teknologiakeskittymä, jolta löytyy mm. tällaisia rakennuksia:
Orion.
Oracle.
JVP.
Satyam, "Intian Nokia", joka juuri viime viikolla aloitti laajat irtisanomiset, tarkoituksenaan irtisanoa ilmeisesti noin 10 000 työntekijää.
Tätä Hyderabadin teknologiakeskittymää kutsutaan nimellä Hitec City (tai Hitex), joka tulee sanoista Hyderabad Information Technology Engineering Consultancy City.
Tätä tietä käppäilin aina Hitech Cityn rautatieasemalle silloin, kun ei vielä ollut autoa. Oi niitä aikoja... :-)
Tässä sitä mennään... :-)
Kukatpally on yksi Hyderabadin aluekeskittymistä, ja sen keskustan alue on vähän vanhempaa Hyderabadia (kuvassa Kukatpallyn bussiaseman ympäristöä). Kukatpallyn laita-alueet ovat kyllä nekin melko modernia, voimakkaasti kasvavaa ja kehittyvää aluetta. Jostakin syystä minä rakastan tämmöisiä vanhempia alueita, jotka oikein kuhisevat elämää ja ihmisiä. Minusta on ihana hyppiä siellä ihmisten ja liikenteen seassa, ihmetellä pieniä puoteja, myyntikärryjä, pieniä ruokapaikkoja, värejä, makuja ja ääniä. Monet paikalliset tutut taas (esimerkiksi Sathish) karttelevat tällaisia paikkoja, koska "ne ovat niin likaisia ja meluisia". Puhukaa pukille... :-)
Selvästikin mangokausi meneillään!
Minusta taas tällaisissa paikoissa pääsee paljon lähemmäs Intiaa ja intialaista elämää kuin ilmastoidussa ostoskeskuksessa, hienossa taksissa, jossa asiakas voi valita iPodista haluamansa musiikkikappaleet, tai viiden tähden hotellissa, jossa on niin paksut matot, että niillä kävellessä alkaa pyörryttää. Toinen Kukatpallyn kaltainen alue, josta tykkään kovasti, on Abids ympäristöineen.
Elokuvamainokset ovat suuria, ja niitä on paljon...
Uuden Pista-elokuvan mainos, joka näytti iltavalaistuksessa todella upealta.
Hyderabadin vanhaakaupunkia Palace Heights -nimisestä ravintolasta kuvattuna.
Uudempaa asutusaluetta Film Nagarissa.
Uusia asuintaloja on nousemassa Hyderabadiin ihan tolkuttomia määriä, ja ihmettelen vain, mistä niihin kaikkiin saadaan asukkaat tällaisena lama-aikana.
Miksei Suomessa rakenneta tämänvärisiä taloja?
Saisiko olla kampa, peili, pyykkipoikia, vanupuikkoja tai vaikkapa hammasharja?
Jos bussipysäkillä ei jaksa seisoa, voi ihan hyvin istuakin. Väliäkö sillä, jos sari persuksista vähän likaantuukin?
Autoriksojen (joita kutsutaan Intiassa vain autoiksi) takaosat ovat usein hyvin koristeellisia. Joskus niissä on myös mainoksia tai ilmoituksia esimerkiksi Hyderabadin tapahtumista.
Nämä mustat, seitsemän hengen autot (7 in all) ovat kuulemma oikeita kuolemanloukkuja: niissä on kolme pyörää, kuten pienemmissä autoissakin, mutta ne ovat kooltaan ihan liian isoja pyörien määrään nähden, joten ne keikahtavat erittäin helposti nurin.
Voi tätä elämän surkeutta...
Vaikka isoista ja moderneista kaupoista ja kauppakeskuksista saakin aika paljon ja kaikenlaista, joidenkin tuotteiden takia pitää silti suunnata kohti pikkuputiikkeja.
Rekisterikilvet (täällä kyllä nimeltään number plates) esimerkiksi teetätetään tämmöisissä pikkupajoissa. Tällaisessa se meidänkin kilpi tekaistiin... :-)
Lukkosepän paja.
Maalikauppaa.
Puutarhamyymälät ovat usein tien varsilla, hieman kauempana keskustoista.
Nämä ovat täyden palvelun "taloja", joista saa valita haluamansa värisen ruukun...
... johon valittu kasvi sitten istutetaan.
Tässä kasvit ovat sitten valmiina meidän parvekkeellamme! Nyt tuo ruusu on tosin jo hieman näivettynyt - etten sanoisi peräti kuollut... :-D
Jos mennään tarpeeksi kauas Hyderabadin keskustoista, päästään takaisin siihen samantyyliseen elämään, jota Intiassa on eletty satoja, ehkä tuhansiakin vuosia.
Ja jos ottaa avuksi lentokoneen, pääsee esimerkiksi Frankfurtiin...
... jossa voi aikansa kuluksi kertailla vaikkapa matkustusohjeita possunuhaisille.
Tarkoitus on palata Hyderabadiin taas heinäkuussa, mutta paluupäivästä ja Intiassa oleskelun pituudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Minulla on kauhea kasa Intiassa otettuja kuvia jemmassa koneella, joten Intia-postaukset kyllä jatkuvat, vaikka itse värjöttelenkin täällä Suomessa. Tuliaisostoksetkin tekisi mieli levitellä tähän kaiken kansan nähtäväksi, mutta sitä ei voi mitenkään tehdä, ennen kuin tuliaiset on annettu saajilleen. Loppukuusta - jos kaikki menee suunnitelmien mukaan - päästään myös ihmettelemään, miltä Suomi näyttää intialaisin silmin, kun näitä intialaisia herroja alkaa tipahdella Helsinki-Vantaalle. Saatan kyllä olla aika työllistetty ruoanlaiton kanssa, sillä Bobby yksistään mättää ruokaa naamaansa saman verran kuin neljän hengen keskivertoperhe! :-D Toivottavasti ehdin tehdä jotain muutakin kuin vain kokata!
Olin ennen tätä Intiassa oleskelua viettänyt Hyderabadissa vain pari päivää, ja Hyderabadista jäi tuolta kerralta jotenkin sekava ja vähän vastenmielinenkin kuva. Tämä saattoi kyllä johtua siitäkin, että tulomatkalla nautin hieman liikaa Dubain lentoaseman business loungen antimista, ja ensimmäinen päivä perillä meni matkasta toipumiseen. :-D Nämä neljä kuukautta muuttivat käsitykseni Hyderabadista täysin, ja ihastuin kaupunkiin ihan totaalisesti. Aiemmasta vierailustakin oli jo kyllä vierähtänyt neljä vuotta, joiden aikana kaupunki oli muuttunut ja kasvanut huimasti. Vaikka uusia rakennuksia ja kauppakeskuksia on kaupunkiin noussutkin, kaupungin sydän ei ole siitä miksikään muuttunut, ja vanha elää uuden, köyhyys vaurauden, kanssa usein rinta rinnan.
Esimerkiksi tällä alueella hökkelikylä on vain kivenheiton päässä yhdestä Hyderabadin ensimmäisistä hitech -rakennuksista, jonka nimen olen taas autuaasti unohtanut. Tuosta rakennuksesta alkaa Hyderabadin teknologiakeskittymä, jolta löytyy mm. tällaisia rakennuksia:
Orion.
Oracle.
JVP.
Satyam, "Intian Nokia", joka juuri viime viikolla aloitti laajat irtisanomiset, tarkoituksenaan irtisanoa ilmeisesti noin 10 000 työntekijää.Tätä Hyderabadin teknologiakeskittymää kutsutaan nimellä Hitec City (tai Hitex), joka tulee sanoista Hyderabad Information Technology Engineering Consultancy City.
Tätä tietä käppäilin aina Hitech Cityn rautatieasemalle silloin, kun ei vielä ollut autoa. Oi niitä aikoja... :-)
Tässä sitä mennään... :-) 
Kukatpally on yksi Hyderabadin aluekeskittymistä, ja sen keskustan alue on vähän vanhempaa Hyderabadia (kuvassa Kukatpallyn bussiaseman ympäristöä). Kukatpallyn laita-alueet ovat kyllä nekin melko modernia, voimakkaasti kasvavaa ja kehittyvää aluetta. Jostakin syystä minä rakastan tämmöisiä vanhempia alueita, jotka oikein kuhisevat elämää ja ihmisiä. Minusta on ihana hyppiä siellä ihmisten ja liikenteen seassa, ihmetellä pieniä puoteja, myyntikärryjä, pieniä ruokapaikkoja, värejä, makuja ja ääniä. Monet paikalliset tutut taas (esimerkiksi Sathish) karttelevat tällaisia paikkoja, koska "ne ovat niin likaisia ja meluisia". Puhukaa pukille... :-)
Selvästikin mangokausi meneillään!
Minusta taas tällaisissa paikoissa pääsee paljon lähemmäs Intiaa ja intialaista elämää kuin ilmastoidussa ostoskeskuksessa, hienossa taksissa, jossa asiakas voi valita iPodista haluamansa musiikkikappaleet, tai viiden tähden hotellissa, jossa on niin paksut matot, että niillä kävellessä alkaa pyörryttää. Toinen Kukatpallyn kaltainen alue, josta tykkään kovasti, on Abids ympäristöineen.
Elokuvamainokset ovat suuria, ja niitä on paljon...
Uuden Pista-elokuvan mainos, joka näytti iltavalaistuksessa todella upealta.
Hyderabadin vanhaakaupunkia Palace Heights -nimisestä ravintolasta kuvattuna.
Uudempaa asutusaluetta Film Nagarissa.
Uusia asuintaloja on nousemassa Hyderabadiin ihan tolkuttomia määriä, ja ihmettelen vain, mistä niihin kaikkiin saadaan asukkaat tällaisena lama-aikana.
Miksei Suomessa rakenneta tämänvärisiä taloja?
Saisiko olla kampa, peili, pyykkipoikia, vanupuikkoja tai vaikkapa hammasharja?
Jos bussipysäkillä ei jaksa seisoa, voi ihan hyvin istuakin. Väliäkö sillä, jos sari persuksista vähän likaantuukin?
Autoriksojen (joita kutsutaan Intiassa vain autoiksi) takaosat ovat usein hyvin koristeellisia. Joskus niissä on myös mainoksia tai ilmoituksia esimerkiksi Hyderabadin tapahtumista.
Nämä mustat, seitsemän hengen autot (7 in all) ovat kuulemma oikeita kuolemanloukkuja: niissä on kolme pyörää, kuten pienemmissä autoissakin, mutta ne ovat kooltaan ihan liian isoja pyörien määrään nähden, joten ne keikahtavat erittäin helposti nurin.
Voi tätä elämän surkeutta...
Vaikka isoista ja moderneista kaupoista ja kauppakeskuksista saakin aika paljon ja kaikenlaista, joidenkin tuotteiden takia pitää silti suunnata kohti pikkuputiikkeja.
Rekisterikilvet (täällä kyllä nimeltään number plates) esimerkiksi teetätetään tämmöisissä pikkupajoissa. Tällaisessa se meidänkin kilpi tekaistiin... :-)
Lukkosepän paja.
Maalikauppaa.Puutarhamyymälät ovat usein tien varsilla, hieman kauempana keskustoista.
Nämä ovat täyden palvelun "taloja", joista saa valita haluamansa värisen ruukun...
... johon valittu kasvi sitten istutetaan.
Tässä kasvit ovat sitten valmiina meidän parvekkeellamme! Nyt tuo ruusu on tosin jo hieman näivettynyt - etten sanoisi peräti kuollut... :-DJos mennään tarpeeksi kauas Hyderabadin keskustoista, päästään takaisin siihen samantyyliseen elämään, jota Intiassa on eletty satoja, ehkä tuhansiakin vuosia.
Ja jos ottaa avuksi lentokoneen, pääsee esimerkiksi Frankfurtiin...
... jossa voi aikansa kuluksi kertailla vaikkapa matkustusohjeita possunuhaisille.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Missä olit, kun monsuuni alkoi?
Sunnuntaina kävimme taas GVK One -ostoskeskuksessa katsastamassa, josko sinne olisi avattu lisää kauppoja - virallisena avajaispäivänä toukokuun alussahan kaupoista ei ollut auki kuin ehkä kymmenesosa.
Nyt tilanne oli sentään vähän parempi, sillä kaupoista oli auki ehkä noin puolet, mutta silti "opening soon" -kylttejä oli vielä ihan liikaa. Lehdessä kovasti mainostettu Fabindia -liikekin oli melkoinen pettymys, sillä kauppa oli tosi pieni, eikä siellä ollut oikeastaan muuta kuin vaatteita. Muutenkin GVK:n kaupat ovat - Shopper's Stopia lukuun ottamatta - pinta-alaltaan aika pieniä, joten niiden valikoimakaan ei luonnollisesti voi kovin suuri olla. Pohjakerrokseen oli ilmestynyt minigolf-rata, jota piti käydä töllistelemässä.
Värikäs akvaario kiinnosti niin lapsia kuin aikuisiakin.
Sunnuntaiaamuna oli ollut suhteellisen aurinkoista, mutta iltapäivällä taivas oli mennyt pikkuhiljaa pilveen. Jokohan se monsuuni nyt tulisi? Monsuuninhan piti tulla Andhra Pradeshiin etuajassa, toukokuun loppuun mennessä, ja osavaltion eteläisimpiin osiin se saapuikin lasketun ajan mukaan. Sitten monsuuni kuitenkin jumittui johonkin, ja Hyderebadissa nautiskeltiin päivä toisensa jälkeen auringonpaisteesta. Vaikka minä tykkäänkin kovasti auringosta, olin kauhean utelias näkemään, millainen monsuuni olisi, koska en ollut koskaan ennen monsuunia kokenut.
Kun menimme GVK:n jälkeen kahville, alkoi sataa, ihan pienesti tihuttelemalla kylläkin. Kotimatkalla sade yltyi jo melko ravakaksi sateeksi, mutta minä jäin pihamaalle iloisesti näpsimään valokuvia, enkä välittänyt siitä, vaikka varpaat vähän kastuivatkin.
Voi mikä liru!
Onkos tämä nyt sitä monsuunia...? :-D
Sade tuli ja meni, enkä vieläkään tiennyt, oliko kyse ihan tavallisesta sadekuurosta vai kuuluiko tämä sade monsuuniin. Olihan tämmöisiä sateita nähty ukkoskuurojen aikaan ennenkin.
Illalla päätin lähteä hieman kaupoille, ja läksin autolla liikenteeseen. Sateenvarjo oli unohtunut kotiin, mutta enhän minä ollut sitä ennenkään tarvinnut. Kovin pitkälle en ehtinyt, kun alkoi sataa - ja tällä kertaa todella rankasti. Tuulilasinpyyhkijät suihkivat, minkä kerkesivät, mutta silti en nähnyt tietä juuri lainkaan. Olin kuitenkin kiitollinen, että minulla edes oli metallia joka puolella suojanani. Autoriksoissa esimerkiksi oli aika kosteat oltavat, vaikka yhdessäkin autossa kuski oli yrittänyt vetää oviaukon suojaksi jonkinlaisen muovirätin. Rätti kuitenkin vain lepatti iloisesti tuulessa ilman, että suojasi oikeastaan yhtään mitään, ja matkustajan läpimärät sarin liepeet sen kuin roikkuivat autoriksan ulkopuolella. Moottoripyöräilijöillä oli kaikkein kurjimmat oltavat, sillä he kastuivat joka puolelta: vettä tuli niskaan sekä taivaalta että kaduilta autojen roiskimina.
Hyderabadin viemäriverkosto on suunniteltu nykyistä paljon pienemmälle asukasmäärälle, ja rankkasade saakin viemärit hetkessä kukkuroilleen ja veden nousemaan kadulle. Sama ongelma vaivaa varmaan aika monia muitakin Intian kaupunkeja. Eteenpäin on kaatosateellakin kuitenkin mentävä, joten ei auta, vaikka vettä olisi kadulla kuinka paljon tahansa. Joku oli ratkaissut vedessä kahlaamisongelman niin, että oli ottanut kengät pois; joku toinen taas oli vetänyt siniset muovipussit jalkaansa. Useimmat kuitenkin vain kulkivat ihan samalla tavalla kuin muulloinkin, hieman vain tavanomaista hitaammin. Jos vettä on kadulla polviin asti ja sitä tulee taivaalta saavista kaataen, ei siinä oikeastaan voi enää mitään tehdä, koska kastuu läpimäräksi kumminkin. Monien mielestä tämä kahlaaminen näytti olevan aika hauskaakin, sillä heitä nauratti kovasti.
Paikoitellen vettä oli kadulla koko tien leveydeltä, ja oli tosi pelottavaa ajaa pienen järven kokoiseen lammikkoon autolla, kun ei yhtään tiedä, miten syvä lammikko mahtaa olla kyseessä ja miten syviä monttuja veden alla olisi. Yhdessä paikassa vettä oli niin paljon, että pelkäsin, että autosta tuleekin vene ja auto lähtee kellumaan lammikon pinnalla. Airoja minulla ei kuitenkaan olisi ollut! Siinä sitä sitten oltaisiin purjehdittu... :-D
Loppujen lopuksi minulta jäivät kaupat kokonaan käymättä, sillä en uskaltanut mennä autosta ulos ollenkaan! Kuviakaan en voinut ottaa, koska kamera olisi kastunut hetkessä läpimäräksi. S. oli tällä välin avannut kotona parvekkeen oven, ja sisään oli lehahtanut ainakin viisikymmentä isoa lentävää hyönteistä, joita hän oli sitten aikansa kuluksi tapeskellut - aseena vedellä täytetty suihkupullo! :-D Nämä "kärpäset" kuulemma kuuluvat monsuunin alkuun: ne tulevat ensimmäisen monsuunisateen mukana hirvittävän suurissa parvissa, ja sitten ne kuolevat melkein saman tien. Olin kauhistunut, kun kotiin mennessäni näin talomme käytävillä isoja kasoja näitä kuolleita hyönteisiä... tai lähinnä niiden siipiä.
Maanantaiaamuna ei enää satanut, ja ihmiset korjailivat edellisiltaisen sateen jättämiä jälkiä. Sade ei muuten ollut intialaisen mittapuun mukaan mikään erityisen runsas, mutta minulle siinä oli monsuunia kerrakseen...
Viemäriä puhdistettiin roskista ja vettä yritettiin sohia tieltä pois - työkaluna samanlainen luuta, jolla lattiatkin lakaistaan. Mahtoivat olla tehot huipussaan!
Hökkelikylän laitamilla vedelle kaivettiin kulku-uraa.
Paikoitellen sai siltikin ajaa vielä kieli keskellä suuta.
Ei siis enää ole epäilystäkään asiasta: monsuuni oli tullut kaupunkiin! Jo tämän yhden päivän perusteella voin sanoa, että minä en kyllä tykkää yhtään tästä monsuunikaudesta. Miten ihmeessä pyykitkin saisi kuiviksi, jos joka päivä sataisi kaatamalla ja olisi koko ajan kosteaa?! Mitä sitten, jos olisi menossa hienoissa hepenissä johonkin, ja joutuisikin rämpimään jossakin tulvivassa katuojassa?! Sehän olisi ihan hirveää! Uskaltaisiko ulos lähteä enää ollenkaan siinä pelossa, että rankkasade yllättääkin kesken kaiken? Kauhuissani tiedustelinkin itseäni viisaammilta, sataisiko neljän seuraavan kuukauden ajan joka ikinen päivä kaatamalla ja näkisikö aurinkoa koskaan. Lohdutuksekseni sain kuulla, että aurinkoakin näkisi ja että joka päivä ei välttämättä sataisi ollenkaan. Maanantainakaan ei esimerkiksi satanut lainkaan, vaan oli ihan kiva, utuisen aurinkoinen, melko kuuma päivä. Monsuunejakin on kuulemma erilaisia; yhtenä vuonna monsuuni olisi lyhyt ja vähäsateinen, toisena vettä voisi tulla ihan hirveästi ja jatkuvammin.
Nyt tilanne oli sentään vähän parempi, sillä kaupoista oli auki ehkä noin puolet, mutta silti "opening soon" -kylttejä oli vielä ihan liikaa. Lehdessä kovasti mainostettu Fabindia -liikekin oli melkoinen pettymys, sillä kauppa oli tosi pieni, eikä siellä ollut oikeastaan muuta kuin vaatteita. Muutenkin GVK:n kaupat ovat - Shopper's Stopia lukuun ottamatta - pinta-alaltaan aika pieniä, joten niiden valikoimakaan ei luonnollisesti voi kovin suuri olla. Pohjakerrokseen oli ilmestynyt minigolf-rata, jota piti käydä töllistelemässä.
Värikäs akvaario kiinnosti niin lapsia kuin aikuisiakin.Sunnuntaiaamuna oli ollut suhteellisen aurinkoista, mutta iltapäivällä taivas oli mennyt pikkuhiljaa pilveen. Jokohan se monsuuni nyt tulisi? Monsuuninhan piti tulla Andhra Pradeshiin etuajassa, toukokuun loppuun mennessä, ja osavaltion eteläisimpiin osiin se saapuikin lasketun ajan mukaan. Sitten monsuuni kuitenkin jumittui johonkin, ja Hyderebadissa nautiskeltiin päivä toisensa jälkeen auringonpaisteesta. Vaikka minä tykkäänkin kovasti auringosta, olin kauhean utelias näkemään, millainen monsuuni olisi, koska en ollut koskaan ennen monsuunia kokenut.
Kun menimme GVK:n jälkeen kahville, alkoi sataa, ihan pienesti tihuttelemalla kylläkin. Kotimatkalla sade yltyi jo melko ravakaksi sateeksi, mutta minä jäin pihamaalle iloisesti näpsimään valokuvia, enkä välittänyt siitä, vaikka varpaat vähän kastuivatkin.
Voi mikä liru!Onkos tämä nyt sitä monsuunia...? :-D
Sade tuli ja meni, enkä vieläkään tiennyt, oliko kyse ihan tavallisesta sadekuurosta vai kuuluiko tämä sade monsuuniin. Olihan tämmöisiä sateita nähty ukkoskuurojen aikaan ennenkin.
Illalla päätin lähteä hieman kaupoille, ja läksin autolla liikenteeseen. Sateenvarjo oli unohtunut kotiin, mutta enhän minä ollut sitä ennenkään tarvinnut. Kovin pitkälle en ehtinyt, kun alkoi sataa - ja tällä kertaa todella rankasti. Tuulilasinpyyhkijät suihkivat, minkä kerkesivät, mutta silti en nähnyt tietä juuri lainkaan. Olin kuitenkin kiitollinen, että minulla edes oli metallia joka puolella suojanani. Autoriksoissa esimerkiksi oli aika kosteat oltavat, vaikka yhdessäkin autossa kuski oli yrittänyt vetää oviaukon suojaksi jonkinlaisen muovirätin. Rätti kuitenkin vain lepatti iloisesti tuulessa ilman, että suojasi oikeastaan yhtään mitään, ja matkustajan läpimärät sarin liepeet sen kuin roikkuivat autoriksan ulkopuolella. Moottoripyöräilijöillä oli kaikkein kurjimmat oltavat, sillä he kastuivat joka puolelta: vettä tuli niskaan sekä taivaalta että kaduilta autojen roiskimina.
Hyderabadin viemäriverkosto on suunniteltu nykyistä paljon pienemmälle asukasmäärälle, ja rankkasade saakin viemärit hetkessä kukkuroilleen ja veden nousemaan kadulle. Sama ongelma vaivaa varmaan aika monia muitakin Intian kaupunkeja. Eteenpäin on kaatosateellakin kuitenkin mentävä, joten ei auta, vaikka vettä olisi kadulla kuinka paljon tahansa. Joku oli ratkaissut vedessä kahlaamisongelman niin, että oli ottanut kengät pois; joku toinen taas oli vetänyt siniset muovipussit jalkaansa. Useimmat kuitenkin vain kulkivat ihan samalla tavalla kuin muulloinkin, hieman vain tavanomaista hitaammin. Jos vettä on kadulla polviin asti ja sitä tulee taivaalta saavista kaataen, ei siinä oikeastaan voi enää mitään tehdä, koska kastuu läpimäräksi kumminkin. Monien mielestä tämä kahlaaminen näytti olevan aika hauskaakin, sillä heitä nauratti kovasti.
Paikoitellen vettä oli kadulla koko tien leveydeltä, ja oli tosi pelottavaa ajaa pienen järven kokoiseen lammikkoon autolla, kun ei yhtään tiedä, miten syvä lammikko mahtaa olla kyseessä ja miten syviä monttuja veden alla olisi. Yhdessä paikassa vettä oli niin paljon, että pelkäsin, että autosta tuleekin vene ja auto lähtee kellumaan lammikon pinnalla. Airoja minulla ei kuitenkaan olisi ollut! Siinä sitä sitten oltaisiin purjehdittu... :-D
Loppujen lopuksi minulta jäivät kaupat kokonaan käymättä, sillä en uskaltanut mennä autosta ulos ollenkaan! Kuviakaan en voinut ottaa, koska kamera olisi kastunut hetkessä läpimäräksi. S. oli tällä välin avannut kotona parvekkeen oven, ja sisään oli lehahtanut ainakin viisikymmentä isoa lentävää hyönteistä, joita hän oli sitten aikansa kuluksi tapeskellut - aseena vedellä täytetty suihkupullo! :-D Nämä "kärpäset" kuulemma kuuluvat monsuunin alkuun: ne tulevat ensimmäisen monsuunisateen mukana hirvittävän suurissa parvissa, ja sitten ne kuolevat melkein saman tien. Olin kauhistunut, kun kotiin mennessäni näin talomme käytävillä isoja kasoja näitä kuolleita hyönteisiä... tai lähinnä niiden siipiä.
Maanantaiaamuna ei enää satanut, ja ihmiset korjailivat edellisiltaisen sateen jättämiä jälkiä. Sade ei muuten ollut intialaisen mittapuun mukaan mikään erityisen runsas, mutta minulle siinä oli monsuunia kerrakseen...
Viemäriä puhdistettiin roskista ja vettä yritettiin sohia tieltä pois - työkaluna samanlainen luuta, jolla lattiatkin lakaistaan. Mahtoivat olla tehot huipussaan!
Hökkelikylän laitamilla vedelle kaivettiin kulku-uraa.
Paikoitellen sai siltikin ajaa vielä kieli keskellä suuta.Ei siis enää ole epäilystäkään asiasta: monsuuni oli tullut kaupunkiin! Jo tämän yhden päivän perusteella voin sanoa, että minä en kyllä tykkää yhtään tästä monsuunikaudesta. Miten ihmeessä pyykitkin saisi kuiviksi, jos joka päivä sataisi kaatamalla ja olisi koko ajan kosteaa?! Mitä sitten, jos olisi menossa hienoissa hepenissä johonkin, ja joutuisikin rämpimään jossakin tulvivassa katuojassa?! Sehän olisi ihan hirveää! Uskaltaisiko ulos lähteä enää ollenkaan siinä pelossa, että rankkasade yllättääkin kesken kaiken? Kauhuissani tiedustelinkin itseäni viisaammilta, sataisiko neljän seuraavan kuukauden ajan joka ikinen päivä kaatamalla ja näkisikö aurinkoa koskaan. Lohdutuksekseni sain kuulla, että aurinkoakin näkisi ja että joka päivä ei välttämättä sataisi ollenkaan. Maanantainakaan ei esimerkiksi satanut lainkaan, vaan oli ihan kiva, utuisen aurinkoinen, melko kuuma päivä. Monsuunejakin on kuulemma erilaisia; yhtenä vuonna monsuuni olisi lyhyt ja vähäsateinen, toisena vettä voisi tulla ihan hirveästi ja jatkuvammin.