Jos mies sanoo tekevänsä jotain, hän kyllä tekee sen. On ihan turha muistutella asiasta puolen vuoden välein.


tiistai 14. huhtikuuta 2009

Iltapäivän teehetki

Sain Yaelianilta ihastuttavan kutsun teelle, ja pahoittelen, että pääsen nauttimaan kupposellisesta vasta nyt. Ensin en osannut oikeaoppista intialaista teenvalmistustapaa ja sen opittuani ei ollut mitään tarjottavaa teen kanssa, kun joku oli syönyt yön hiljaisina tunteina kaiken, mitä oli keittiöstä irti saanut... :-D Tavallisesti Intiassa ei teekupposellisen - kuten ei kahvinkaan - kanssa kyllä tarjotakaan mitään, vaan juomat nautitaan ihan sellaisenaan. Intialainen tee ja kahvi ovat itsessään jo niin makeita, että ainakaan mitään makeaa ei niiden seuraksi edes osaa kaivata.

Teen suosio vaihtelee Intiassa hieman alueittain. Esimerkiksi Nelloressa, josta appivanhemmat ovat kotoisin, kahvi on suositumpaa kuin tee, kun taas täällä Hyderabadissa asia on päinvastoin. Iltapäivätee nautitaan tavallisimmin tuossa kello neljän aikoihin, jolloin esimerkiksi anoppi - ja varmaan aika moni muukin kotiäiti - heräilee päiväuniltaan. Meidän kotimme lähellä on paljon suuria toimistorakennuksia, ja iltapäivisin niistä käy melkoinen kansainvaellus lähikujien tee- ja snack-kojuille ja -kärryille.


Tienvarsilla myydään paljon muutakin, kuten esimerkiksi tuorepuristettua mehua.

Minun nautin iltapäiväteeni tänään parvekkeella, johon ei sentään onneksi paista aurinko! Teehetkeni oli aivan ylimitoitettu intialaiseksi teehetkeksi, sillä teen seurana oli suolaista ja makeaa, ja vieläpä useampaa lajia kumpaakin. Kaikkia suolapaloja en jaksanut syödäkään, mutta makeat kyllä osuivat ja upposivat! :-D Kunpa nyt pystyisin pitämään näppini erossa noista makeisista, että niitä olisi sitten tarjota vieraillekin... huoh.


Intialainen tee keitetään (anopin mukaan) seuraavasti:

Kattilaan laitetaan 1 osa maitoa ja 3 osaa vettä. Jos maito on oikein "vetistä" (esimerkiksi rasvatonta), voi laittaa puolet maitoa ja puolet vettä. Kattilaan lisätään myös noin 1 teelusikallinen teelehtiä per pää sekä sokeria maun mukaan (jos intialaisilta kysytään, niin paljon). Sekoitusta kuumennetaan, kunnes seos "kiehahtaa ylös" kahdesti. Jos seoksen kiehauttaa ylös vain kerran, teelehdistä ei ehdi irrota tarpeeksi makua. Jos potee flunssaa tai on muuten tukkoinen olo, mukaan voi laittaa myös maun mukaan inkiväärijauhetta.

Tahtoisin kutsua teelle Sayan, joka käsittääkseni on teen suuri ystävä ja hieman pettynyt Intian teevalikoimaan, joka monessa kaupassa on todellakin aika surkea. Jos Saya ei inspiroidu Intian valikoimista, hän voisi halutessaan kertoa vaikkapa, millainen teehetki olisi hänelle mieluisin, jos mitään rajoituksia ei olisi: millaisesta teestä Saya eniten tykkäisi, missä ja millaisessa seurassa hän sen mieluiten joisi ja mitä sen kanssa mieluiten nauttisi.

Mukavia teehetkiä Sayalle - ja kaikille muillekin! :-)

7 kommenttia:

  1. Kiva teehen liittyvä postaus...ja nuo sun makeiset joita sulla on teen seurana näyttävät hurjan hyviltä!Mistä ne on tehty?

    Hyderabad näyttää tosi modernilta kaupungilta, tai sitten sielä on paljon moderneja uusia alueita?

    VastaaPoista
  2. Yaelian :-) Nuo makeiset ovat käsittääkseni tehty maidosta (khoa) ja gheetäkin niissä varmaan on...

    Hyderabad ei ole kovin moderni kaupunki verrattuna esim. Bangaloreen tai Chennaihin, mutta täältäkin löytyy uusia alueita, joilla rakennukset ovat aika moderneja.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kutsusta. Täytyypä varata kalenterista aikaa teekutsuille :)

    Sulla oli oikein leppoisa teehetki!

    VastaaPoista
  4. Kiitos teetuokiosta :) muutenkin mukavia juttuja sulla taas ollut täällä, aina tahtoo `kiireessä´ kommentoinit jäähä. Kun sitä niin innossaan kaahottaa (varsinkin ulkosuomalaisten) blogeissa menemään. Joitain kuukausia olen minäkin ulkomailla asunut ja jossain vaiheessa tekisi mieli kauemmaksikin, mutta tällä hetkellä tyydyn teijän muitten juttuihin :) Täällä pohojanmaallakin on aurinko paistanut, mutta pohjoistuuli ei lämmitä. Mutta kevättä rinnassa ja kesää ootellessä!
    -anne-

    VastaaPoista
  5. Saya, tervetuloa teelle! :-) Toivottavasti aikaa löytyy!

    Anne, eihän niitä kommentteja aina kerkiä (eikä tarvitsekaan) jättää! Kiva, jos kuitenkin jaksat käydä silloin tällöin lueskelemassa näitä mun höpinöitä... :-)

    Oikein mukavaa kesän odotusta sinnekin - eiköhän se aurinko rupea sielläkin pikkuhiljaa lämmittämään!

    VastaaPoista
  6. Kuolasin noitten makeitten peraan minakin.

    Mielenkiintoista, etta teen tuottajamaassa valikoimat ovat suppeat. Eli erilaiset "maustetut" lajit taitavat olla meidan lansimaalaisten makuun kehiteltyja.

    Menen muuten keittamaan heti teeta, "vain" yrttisellaista tahan kellonaikaan.

    VastaaPoista
  7. Elena, noihin makeisiin totuttelu vaati multa aikansa, kun ne tuntuivat ensi alkuun vähän oudoilta tämmöisiin kakkuihin ja kekseihin tottuneesta. Mutta sitten kun totuin niihin, piru pääsi irti... :-D Yhden kun syö, niin pitäisi syödä kaikki!

    Joissakin isoissa marketeissa on hieman paremmat teevalikoimat ja sieltä saa mm. vihreää teetä, mutta en tiedä, juoko kukaan intialainen sitä... Intialaiset eivät tosiaankaan taida pahemmin mitään yrtti- yms. teitä harrastella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. <3